Djibril Sow (s. 6. helmikuuta 1997 Zürich) on sveitsiläinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän on pituudeltaan 184-senttimetrinen. Hän edustaa Espanjan La Ligassa pelaavaa Sevillaa. Hän on pelannut Sveitsin A-maajoukkueessa vuodesta 2018.[1]

Djibril Sow lokakuussa 2019.

Sow pelasi FC Zürichin junioreissa. Hän nousi pääsarjatasolle saksalaisseura Borussia Mönchengladbachissa kaudella 2016–2017, tosin vain yhden bundesliigaottelun ja kahden Saksan Cupin ottelun verran, ja niissäkin vain muutaman minuutin peliajalla. Kaudet 2017–2019 hän edusti sveitsiläisseura Young Boysia ja voitti molempina kausina Sveitsin-mestaruuden. Hän pelasi 55 Sveitsin liigan ottelua ja teki niissä neljä maalia. Ensimmäisellä kaudella hän pelasi neljä Eurooppa-liigan ja toisella kuusi Mestarien liigan ottelua, kaikki avauskokoonpanossa.[1]

Kesällä 2019 Sow siirtyi Saksan Bundesliigassa pelaavaan Eintracht Frankfurtiin. Hän pelasi kaudella 2019–2020 Bundesliigassa 29 ottelua ja teki maalin voittoisassa kotiottelussa Bayern Müncheniä vastaan. Eurooppa-liigassa hän pelasi yhdeksän ottelua. Seuraavalla kaudella hän pelasi 28 bundesliigaottelua. Kaudella 2021–2022 hän pelasi Bundesliigassa 31 ottelua ja teki maalin marraskuussa Union Berliniä ja joulukuussa Bayer Leverkusenia vastaan. Frankfurtin voittamassa Eurooppa-liigassa hän pelasi 12 ottelua ja teki maalin alkulohko-ottelussa Fenerbahçea vastaan. Kaudella 2022–2023 Sow pelasi Bundesliigassa 32 ottelua ja teki maalin elokuussa Werder Bremeniä, marraskuussa Hoffenheimia, helmikuussa Leipzigia ja huhtikuussa Bayer Leverkusenia vastaan. Hän pelasi Mestarien liigassa kahdeksan ottelua, joissa kaikissa täydet minuutit.[1]

Sow siirtyi elokuussa 2023 espanjalaisseura Sevillaan. Hän pelasi kaudella 2023–2024 La Ligassa 24 ottelua ja teki maalin lokakuussa Rayo Vallecanoa vastaan. Mestarien liigassa hän pelasi kuusi ottelua, joista viisi avauskokoonpanossa.[1]

Sow on pelannut useissa Sveitsin nuorisomaajoukkueissa. Hän pelasi Sveitsin A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran syyskuussa 2018 Kansojen liigan ottelussa Islantia vastaan. Kesän 2021 EM-kilpailuissa hän pääsi vaihdosta kentälle muutamaksi minuutiksi Sveitsin toisessa alkulohko-ottelussa Italiaa vastaan ja yli puoleksi tunniksi tappiollisessa puolivälieräottelussa Espanjaa vastaan. MM-kilpailuissa 2022 hän pelasi avauskokoonpanossa Sveitsin kaikki neljä ottelua. Hän on pelannut huhtikuun 2024 loppuun mennessä 41 A-maaottelua, joista 21 ottelussa avauskokoonpanossa.[1]

Lähteet

muokkaa