Danko Končar (s. 3. syyskuuta 1942[1]) on kroatialainen liikemies.

Končar on tuomittu vuonna 1977 silloisessa Jugoslaviassa kavalluksesta 12 vuoden vankeusrangaistukseen, jota hän suoritti 6 vuotta.[2]

Končarilla on tiettävästi satojen miljoonien eurojen arvoinen omaisuus. Hän on muun muassa suomalaisen Afarak Groupin (entisen Ruukki Groupin) pääomistaja hallinnoimansa Kermas Limitedin kautta. Končarilla on Afarak-osuuden lisäksi lomakohteita ja muita yhtiöitä. Končar omistaa tai käyttää määräysvaltaa lukuisissa veroparatiisiyhtiöissä.[3][4]

Suomen keskusrikospoliisi on tutkinut Končaria ja hänen omistusjärjestelyjään. Häntä on syytetty sisäpiiritiedon väärinkäytöstä ja kyseenalaisista toimintatavoista.[4][5]

Vuonna 2018 Finanssivalvonta katsoi, että Končar oli laiminlyönyt velvollisuutensa noudattaa Suomen arvopaperimarkkinalakia. Končar oli yhdessä eräiden yhtiöiden kanssa hankkinut yli 30 % Afarak Groupin osakkeista vuonna 2009 mutta jättänyt noudattamatta tästä seuraavaa velvollisuutta tehdä osakkeista julkinen, yli 350 miljoonan euron arvoinen ostotarjous.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Finanssivalvonta: Tarjousvelvollisuuden määrääminen ja uhkasakon asettaminen finanssivalvonta.fi. 21.2.2018. Arkistoitu 12.4.2018. Viitattu 12.4.2018.
  2. Simo Sipola: MOT-ohjelman käsikirjoitus 3.5.2010 3.5.2010. yle.fi. Viitattu 4.5.2010.
  3. Harri Pietarinen: Yhtiön kassa tyhjäksi - "500 miljoonaa kului mukavasti" Kauppalehti. 4.5.2010. Viitattu 4.5.2010.
  4. a b ”Tämä voi tahrata koko pörssin mainetta”– suomalaisen pörssiyhtiön suuromistajalla hämäriä rahavirtoja Yle Uutiset. Viitattu 12.4.2018.
  5. KRP tutkii Helsingin telakkaa havittelevan yhtiön johtajaan liittyvää rikosepäilyä Yle Uutiset. Viitattu 12.4.2018.