Daniela Maier (s. 4. maaliskuuta 1996 Furtwangen im Schwarzwald) on saksalainen freestylehiihtäjä.[1] Hän on skicrossin olympiapronssimitalisti vuodelta 2022.[2]

Mitalit
Maa:  Saksa
Naisten freestylehiihto
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Peking 2022 skicross

Maier saavutti skicrossissa nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja sijoittui seuraavana vuonna neljänneksi. Ensimmäisissä aikuisten MM-kilpailuissaan Utahissa 2019 hän sijoittui 11:nneksi.[2] Pekingin olympialaisissa 2022 hän sai pronssia.[1][2] Hän tuli loppukilpailussa maaliin neljäntenä mutta häntä nopeampi Fanny Smith sai keltaisen kortin Maierin estämisestä viimeisessä hypyssä, joten Maier nostettiin tuloksissa kolmanneksi ja Smith pudotettiin neljänneksi. Päätös muuttui kisojen jälkeen moneen kertaan, ja lopulta joulukuussa 2022 päätettiin antaa pronssimitali sekä Maierille että Smithille.[1][3] Bakurianin MM-kilpailuissa 2023 Maier sijoittui seitsemänneksi sekä henkilökohtaisessa kilpailussa että Niklas Bachsleitnerin kanssa sekaparien kilpailussa.[2]

Maier on kilpaillut maailmancupissa joulukuusta 2015 alkaen. Hän on parhaimmillaan sijoittunut toiseksi Val Thorensissa joulukuussa 2020. Lisäksi hän on sijoittunut kahdeksan kertaa kolmanneksi, ensimmäisen kerran Val Thorensissa joulukuussa 2016. Skicrossin maailmancupin kokonaiskilpailussa hän on sijoittunut seitsemänneksi kaudella 2019–2020 ja kahdeksanneksi kaudella 2021–2022.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Daniela Maier Olympedia. (englanniksi)
  2. a b c d e Daniela Maier Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  3. Iveson, Ali: CAS deal reached for Smith and Maier to both be Beijing 2022 ski cross bronze medallists Inside the Games. 15.12.2022. Viitattu 12.3.2023. (englanniksi)