Daan Jippes

Daniel Jan "Daan" Jippes (s. 14. lokakuuta 1945 Amsterdam, Alankomaat[1]) on yksi 2000-luvun alun suosituimpia Aku Ankka -piirtäjiä[2] ja yksi Carl Barksin uskollisimpia seuraajia. Jippes piirsi underground-sarjakuvia ennen Disney-hahmojen pariin siirtymistään.[3] Jippesin tyyli pohjaa ankkataiteilija Carl Barksin luomaan piirrostyyliin. Hänestä on myös käytetty nimitystä ”Disney-sarjakuvien Michelangelo”.[3]

Daan Jippes Helsingin kirjamessuilla 2008.

Jippes aloitti sarjakuvien lukemisen ja piirtämisen jo lapsena.[1] Ensimmäiset Disney-työnsä hän teki 1970-luvun alussa: ne olivat pääosin kansikuvia, joista monet liittyivät Barksin, Floyd Gottfredsonin ja Paul Murryn tekemiin sarjakuviin.[1] Disney-uransa alkuaikoina hän teki yhteistyötä Freddy Miltonin kanssa. Yhteistyö loppui 1980-luvun alussa, kun Jippes muutti Yhdysvaltoihin työskennelläkseen Disneyn studioilla.[1]

Daan Jippes on piirtänyt uusiksi kaikki sarjakuvat, joihin Barks teki käsikirjoituksen 1960- ja 1970-luvulla, mutta joita Barks ei piirtänyt itse. Alun perin piirtäjinä toimivat Tony Strobl ja Kay Wright. Niitä on julkaistu englanniksi pääasiassa Uncle Scrooge-lehdessä sekä myös muutamassa muussa Gemstone-kustantamon lehdessä. Kesällä 2008 Gemstone aloitti albumisarjan, jossa oli tarkoitus julkaista kaikki Jippesin tähän mennessä piirtämät sarjat. Sarjaa ehti kuitenkin ilmestyä vain yksi numero ennen kuin Gemstone luopui Disney-lehtien julkaisemisesta.

Suomeksi on julkaistu vuonna 2002 kirja nimellä Ankantekijät 1: Ihmissusia ja sudenpentuja, joka sisältää edellä mainittuja Barks-Jippes-sarjoja. Syyskuussa 2008 ilmestyi Ankantekijät 10: Lannistumaton laivuri, joka sisältää Jippesin ja Miltonin yhteisiä sarjoja. Carl Barksin kootuissa on julkaistu kaikki Barksin käsikirjoituksiin perustuvat Jippesin piirtämät tarinat.

AlbumejaMuokkaa

  • Danier ( = Daan Jippes): Aivopähkinä. (Hoofden op hol, 2006.) Kääntänyt Anssi Rauhala. Havank 1. Apollo, 2009. ISBN 978-952-5769-06-7.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Timo Ronkainen: Jippes ja Milton Suomeen! Aku Ankka 43/2008.
  2. Kirjatyö - Aku Ankan juhlavuoden näyttely Päivälehden museossa
  3. a b Laakisarjat Oy: Daan Jippes Kirjamessuilla

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Daan Jippes.