Dōjō (jap. 道場, dōjō) on harjoitussali tai rakennus, jossa harjoitellaan bujutsua tai budolajeja. Dōjō tarkoittaa suomeksi tien paikkaa, mikä viittaa tapaan nähdä budōharjoittelu itsensäkehittämisen loputtomana tienä. Toisin kuin länsimaissa, joissa dōjō liitetään budōon, Japanissa mikä tahansa paikka, jossa harjoitellaan fyysisesti, on dōjō.

Kendoharjoittelua legendaarisella tokiolaisella Noma dōjōlla.

Dōjōn määritelmä

muokkaa

Budōn peruskirjan neljäs artikla[1] määrittelee dōjōn seuraavasti:

»Dōjō on erityinen paikka mielen ja ruumiin harjoittamiseen. Dōjōlla budōn harrastajien täytyy toimia kurinalaisesti sekä osoittaa asianmukaista kohteliaisuutta ja kunnioitusta. Dōjōn tulee olla hillitty, siisti, turvallinen ja harras ympäristö.»

Kuuluisia japanilaisia dōjōja

muokkaa

Hieno esimerkki perinteisestä dōjōsta oli Tokiossa sijainnut Noma kendō dōjō (jap. 野間道場, Noma dōjō), jossa pidettiin aamuharjoitukset (asa-geiko) 365 päivänä vuodessa. Noma dōjōn omistanut Japanin suurin kustantamo Kodansha purki rakennuksen vuonna 2007.

Muita kuuluisia japanilaisia dōjōja ovat

Kōdōkan (jap. 講道館) on judon kansainvälinen päämaja, josta hallinnoidaan kansainvälistä judo-toimintaa. Sen on perustanut judon kehittäjä Jigorō Kanō vuonna 1882. Nykyisin Kōdōkan sijaitsee 8-kerroksisessa rakennuksessa Tokiossa, Japanissa.

Hanjiro Shiraishi (18421927) oli japanilainen taistelulajien opettaja. Häntä pidetään Shintō Musō-ryūn 24. päämiehenä (shihan). Shiraishi oli ainut läpi koko Meiji-kauden opettanut yhdistyneen Shintō Musō-ryūn opettaja. Hänen dojonsa Hakatassa oli pystytetty majatalon seinän varaan. Shiraishi opetti oman talonsa verannalta, joka oli sopivasti dojon avonaista sivua kohti. Shiraishin dōjōlla oli lukuisia oppilaita. Heistä kolme ovat historian valossa tärkeitä: Takayama Kiroku, Takaji Shimizu ja Ichizō Otofuji. Shiraishin kuoltua tämän oppilas Takayama Kiroku, perusti uuden dojon 1929 nimeten sen Fukuoka dojoksi.

Dōjō Zen Buddhismissa

muokkaa

Myös Zen-buddhalaisesta meditaatiohalli (jap. Zen-dō, 禅堂) mielletään dōjō kaltaiseksi opiskelupaikaksi.

Lähteet

muokkaa
  1. Budo Charter
  2. a b Diane Skoss (päätoimittaja), Koryu Bujutsu, Classical Warrior Traditions of Japan, 1995 sivu 147

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.