Clarice Carson, o.s. Katz (23. joulukuuta 1929 Montreal, Quebec2. toukokuuta 2015 Toronto, Ontario), oli kanadalainen oopperalaulaja, äänialaltaan sopraano. Hän lauloi muun muassa Metropolitan-oopperassa, Canadian Opera Companyssa ja CBC:ssä. Hän esiintyi lavalla sellaisten oopperalaulajien kuin Luciano Pavarottin, Plácido Domingon, Louis Quilicon ja Léopold Simoneaun kanssa. Kapellimestareihin, joiden kanssa hän teki yhteistyötä, lukeutuivat Zubin Mehta, Eugene Ormandy, James Levine ja Richard Bonynge. Carson otettiin Canadian Opera Hall of Fameen, ja hän oli vuonna 2013 ensimmäinen kilven New Yorkin National Opera Centeriin saanut kanadalainen.[1]

Carson opiskeli Montrealissa Pauline Donaldan ja Jacqueline Richardin johdolla sekä New Yorkissa Julia Drobnerin johdolla. Julkisen ensiesiintymisensä Carson teki Sarah Fischerin konsertissa Montrealissa vuonna 1956. Ensimmäiset oopperaroolinsa hän esitti Opera Guildin kanssa Giuseppe Verdin, Georges Bizet'n ja Charles Gounod'n teoksissa. Hänen laaja ohjelmistonsa kattoi osuuksia Richard Wagnerin ja Hans Pfitznerin oopperoista verismin teoksiin. Carsonin kansainvälinen laulu-ura jatkui vuoteen 1986 saakka. Tämän jälkeen hän toimi International Resource Centre for Performing Artistsin (IRCPA) johtokunnassa ja opasti monia nuoria laulajia.[1]

Carsonin toinen aviomies oli kreikkalais-yhdysvaltalainen tenori ja laulunopettaja Philon Ktsanes.[1] Carson kuoli 85-vuotiaana munuaisten vajaatoimintaan.[2]

Lähteet muokkaa