Cicely Saunders
Cicely Mary Strode Saunders (22. kesäkuuta 1918 Barnet, Yhdistynyt kuningaskunta – 4. heinäkuuta 2005 Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta) oli englantilainen sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä, lääkäri ja kirjailija. Hän oli yksi nykyaikaisen palliatiivisen hoidon perustajista.
| Cicely Saunders | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 22. kesäkuuta 1918 Barnet, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Kuollut | 4. heinäkuuta 2005 (87 vuotta) Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Ammatti | sairaanhoitaja, lääkäri |
| Muut tiedot | |
| Tunnustukset |
British Medical Associationin kultamitali Templeton-palkinto Neljän vapauden palkinto |
Nuoruus ja opiskelu muokkaa
Cicely Saunders syntyi Hertfordshiren Barnetissa vuonna 1918.[1] Hän kävi 1932–1937 Roedean Schoolin tyttökoulua.[2] Hän oli muita tyttöjä pidempi ja koki sen takia ulkopuolisuutta. Hänen selkärankansa oli lisäksi hieman vino, minkä takia hän kärsi selkäkivuista.[1]
Saunders pääsi vuonna 1938 opiskelemaan Oxfordin yliopiston St Anne’s Collegeen. Hänen pääaineensa yhdisti politiikkaa, filosofiaa ja taloustiedettä (PPE).[2] Kun toinen maailmansota syttyi, Saunders halusi tehdä jotain hyödyllisempää ja jätti Oxfordin. Hän alkoi opiskella hoitotyötä St Thomasin sairaalassa, mistä hän valmistui vuonna 1944.[3] Selkäkipujen takia Saundersia neuvottiin lopettamaan sairaanhoidon ammatin, ja siksi hän palasi Oxfordiin.[1] Saunders suoritti 1945 alemman korkeakoulututkinnon ja sai vuonna 1947 paikan St Thomasin sairaan sosiaalihoitajana.[2]
Ura muokkaa
Saunders tapasi sosiaalihoitajana vuonna 1948 puolanjuutalaisen maahanmuuttajan David Tasman, joka oli paennut Varsovan ghettosta.[2] Saunders hoiti kuolevaa Tasmaa, ja heillä oli lyhyt suhde. He keskustelivat muun muassa kuoleville ihmisille suunnatuista kodeista, joissa nämä, voisivat löytää rauhan viimeisten päiviensä aikana. Tasman jätti Saundersille perintönä 500 puntaa.[1]
Saunders alkoi suunnitella tapaamisen perusteella uudenlaista terminaalivaiheen potilaiden hoitokotia.[4] Eräs kirurgi kertoi hänelle, ettei hän tulisi ikinä saamaan ajatusta läpi tavallisena sairaanhoitajana. Saunders hyväksyttiin 33-vuotiaana St Thomasin sairaalaan lääketieteen opiskelijaksi.[1] Hän valmistui lääkäriksi 1957 ja sai seuraavana vuonna Halley Stewart -säätiöltä stipendin tutkiakseen terminaalipotilaiden kivunhoitoa.[5]
Saundersilla oli vuonna 1959 valmiina 10-sivuinen esitys saattokodista. Alkujaan hänen ajatuksena oli, että saattokoti olisi ollut Englannin kirkon, mutta monien avustusjärjestöjen vaatimuksesta hän muutti sen avoimeksi kaikille.[1]
Työskennessään St Josephin saattokodissa Saunders tapasi puolalaisen Antoni Michniewicz, johon hän myös rakastui. Michniewicz kuoli vuonna 1960. Samoihin aikoihin kuolivat myös Saundersin isä ja yksi ystävä. Omien sanojensa mukaan Saunders kärsi ”patologisesta surusta”. Michniewiczin kuolema oli osoittanut kuitenkin hänelle, että kun ”ruumiista tulee heikompi, sielusta tulee vahvempi”.[2]
Saunders aloitti vuonna 1963 varojenkeruun, ja vuonna 1965 hänellä oli tarpeeksi rahaa St Christopherin saattokodin rakentamiseksi. St Christoper Hospice avautui vuonna 1967.[6] Siitä tuli ensimmäinen nykyaikainen saattokoti, jossa yhdistyivät kivun- ja oireiden hoito sekä myötätuntoinen hoito ja opetus- ja tutkimustyö. St Christopher on ollut palliatiivisen hoidon edelläkävijöitä.[7]
Saunders toimi itse saattokodin lääketieteellisenä johtajana vuodesta 1967. Hän oli sen puheenjohtaja 1985–2000 ja presidentti vuodesta 2000.[2]
Yksityiselämä muokkaa
Saunders meni vuonna 1980 naimisiin puolalaisen taidemaalarin ja professorin Marian Bohusz-Szyszkon kanssa. He olivat naimisissa Bohusz-Szyszko kuolemaan 1995 asti.[2] He olivat tavanneet vuonna 1963. Bohusz-Szyszko oli tuolloin naimisissa Puolassa asuvan naisen kanssa. Heidän liittonsa oli jo erkaantunut, mutta katolinen mies tuki edelleen vaimoansa. Bohusz-Szyszkon vaimo kuoli vuonna 1975.[1]
Merkitys ja tunnustukset muokkaa
Saundersin näkemys saattohoidosta mullisti sen, miten yhteiskunnan tulisi hoitaa sairaita, kuolevia ja surevia.[7] St Christopherin saattokoti on ollut esikuva monille saattokodeille ympäri maailmaa.[2] Saunders toi mukaan tehokkaan kivunlievityksen ja vaati, että kuoletvatkin ihmiset tarvitsevat arvokkuutta, myötätuntoa ja arvostusta.[1]
Saunders on palkittu urastaan monilla tunnustuksilla. Elisabet II teki hänestä 1980 Brittiläisen imperiumin ritarikomentajan, ja vuonna 1989 hän pääsi brittiläiseen ansioritarikuntaan.[8] Saundersin saamia palkintoja ovat muun muassa British Medical Associationin kultamitali, Templeton-palkinto ja Neljän vapauden palkinto.[7]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h Richmond Caroline: Dame Cicely Saunders. BMJ: British Medical Journal, 23.7.2005, 331. vsk, nro 7510, s. 238. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Barker, Dennis: Dame Cicely Saunders The Guardian. 16.7.2005. Guardian News and Media Limited. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
- ↑ Beginnings Cicely Saunders International. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
- ↑ Interest in Palliative Care Cicely Saunders International. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
- ↑ Dedication Cicely Saunders International. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
- ↑ St Christopher’s Hospice Cicely Saunders International. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c Dame Cicely Saunders St Christopher's. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
- ↑ Remembering Dame Cicely Saunders: Founder of Hospice 13.7.2017. Crossroads Hospice. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)