Cheerleading

urheilulaji

Cheerleading on alun perin tarkoittanut urheilujoukkueen kannustamista ryhmänä huudoin ja koreografioin.[1] Laajasti tunnettu urheilulaji on siis kehittynyt toisen urheilulajin kannustamisesta.

Cheerleading on yhdistelmä stuntteja, pyramideja ja akrobatiaa. Ylös nostettua henkilöä kutsutaan nousijaksi ja muuta ovat nostajia. Kuvassa Suomen sekamaajoukkue Orlandon MM-kilpailuissa.
Penn State -yliopiston amerikkalaisen jalkapallon joukkueen Nittany Lionsin cheerleadingryhmä ottelussa. Etualalla kannustushuutoa johtavat joukkueen miesjäsenet.

Cheerleading jakautuu kilpailumuotona kahteen toisistaan poikkeavaan alalajiin: cheeriin ja cheertanssiin. Cheerjoukkueiden ohjelmissa yhdistyvät erilaiset akrobaattiset rakennelmat, heitot ja permantoakrobatia, kärrynpyöristä kierrevoltteihin. Cheerleadingin kilpamuodossa suoritukseen kuuluvien kannustushuutojen tavoitteena on saada yleisö mukaan kannustamaan cheerjoukkuetta. Cheerjoukkueilla on usein apunaan kannustushuudoissa erilaista rekvisiittaa, kuten lippuja, megafoneja, kylttejä ja huiskia, eli pom-pomeja. Cheertanssijoukkueiden ohjelmat puolestaan ovat näyttävää joukkuetanssia, jossa tärkeää on tanssitekniikka, pom-liikkeet, erilaiset taito-osuudet kuten hypyt, piruetit ja notkeusosuudet, esittämisen yhdenaikaisuus ja puhtaus sekä vauhdikas koreografia.[2]

Kilpailu- ja harrastusmuotona cheerleading on akrobaattinen esiintymis- ja joukkuelaji ja siitä syystä fyysistä monipuolisuutta vaativa. Cheerleading vaatii voimaa, nopeutta, taidon eri osa-alueiden hallintaa sekä ryhmässä toimimisen taitoja. Lajin suosion arvellaan kuitenkin perustuvan siihen, että toiminnassa vahvuuksillaan pääsee loistamaan erilaisilla ominaisuuksilla varustetut yksilöt. Lajin harjoittelu tarjoaa paikan jokaiselle, sillä tasoja on useita ja yhdenkin joukkueen sisällä on erilaisia rooleja. Laji on sekä harraste- että kilpatasolla hyvin soveltuva sekä miehille että naisille. Lajin kilpailusarjat ovat avoimia kaikille sukupuolille (poikkeuksena SM- ja kv-sarjat, joissa erikseen tyttöjen- ja naisten kilpailusarjat). Toimintaa on myös soveltavan liikunnan puolella sekä kilpailuissa tarjolla paracheersarjat.

Lajin taso Suomessa on kansainvälisesti erinomainen. Hallinnollisesti hyvin toimiva kansallinen lajiliitto (Suomen Cheerleadingliitto, SCL[3]) muodostuu n. 60 jäsenseurasta ja harrastajia oli vuonna 2023 n. 14 000. Suomen Cheerleadingliitto hakee vuosittain opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntaa edistäville järjestöille myöntämää valtionavustusta.[4] Lajiliitto lähettää vuosittain joukkueita lajin EM- ja MM-kilpailuihin molemmissa alalajeissa (cheerleading ja cheertanssi) sekä kahdessa eri ikäluokassa: juniorit (15-19-vuotiaat) ja aikuisissa (+16-vuotiaat). Cheerleadingin osalta osallistutaan myös tyttöjen- ja naistensarjaan (all girl) sekä sekasarjaan (coed).

Vuonna 2022 Suomi on nelinkertainen hallitseva naisten maailmanmestari. Huhtikuun 2022 MM-kilpailuista Suomi sai kultamitalien lisäksi hopean ja kaksi pronssia. Heinäkuussa 2024 käydyistä EM-kisoista Oslossa Suomi sai neljä EM-kultaa[5]. Lajin huippumaiksi ovat kilpailuissa osoittautuneet muun muassa Yhdysvallat, Japani, Norja ja Ruotsi.

Historia

muokkaa

Cheerleadingin historia alkoi Yhdysvaltojen itärannikon yliopistoissa 1880-luvulla. Tunnetuimpia lajin syntysijoja on Princetonin yliopisto New Jerseyn osavaltiossa, josta toiminta vietiin Minnesotan yliopistoon. Laji alkoi epämuodollisena oman urheilujoukkueen kannustamisena. Urheilukilpailussa katsomossa kannustaneet miehet saattoivat innostua niin, että hyppäsivät katsomon eteen huudattamaan muitakin oman joukkueen puolesta. Stadioneiden kasvun myötä myös cheerleading kehittyi. Suuremmat stadionit ja etäisyydet vaativat harjoittelua ja suunniteltuja kannustushuutoja ja liikkeitä, jotta ne näkyivät katsomoon.

Kaikki cheerleaderit olivat aluksi miehiä. 1920-luvulla tilanne muuttui, kun naisetkin pääsivät yliopistoihin. Toisen maailmansodan aikaan naisten määrä kannustusjoukoissa yleistyi miesten sotiessa. Sodan jälkeen cheerleadingissa tulivat muotiin erilaiset akrobaattiset voimisteluliikkeet ja nostot.

Cheerleadingin kilpailutoiminta yleistyi Yhdysvalloissa 1970-luvulla. Kilpailuihin kehiteltiin tiukat säännöt muun muassa turvallisuusnäkökohtien vuoksi. Aluksi cheerleadingissa kilpailtiin koulujen ja yliopistojen joukkueissa, mutta vähitellen ovat yleistyneet myös all star -joukkueet, jotka toimivat yksityisten liikuntakeskusten yhteydessä.

Wisconsinin osavaltion korkeimman oikeuden päätöksen mukaan cheerleading katsotaan osavaltiossa kontaktilajiksi, vaikkei siinä olla fyysisesti tekemisissä vastustajajoukkueen kanssa. Lajissa kuitenkin tapahtuu "merkittävissä määrin fyysistä kontaktia cheerleaderien välillä".[6]

Harrastuksena

muokkaa

Cheerleading on keskihintainen tai sitä edullisempi liikuntaharrastus. Valintavaiheessa ja huipputasolle siirryttäessä valmentautumisen kustannukset ja kilpailumatkat aiheuttavat merkittäviä lisäkuluja. Lasten harrastetasolla cheerleading maksaa vuodessa keskimäärin 965 euroa (vaihdellen välillä 910 – 1 020 euroa) ja lasten kilpatasolla keskimäärin 2 105 euroa vuodessa (vaihteluvälillä 1 910 – 2 300 euroa).[7] Harrastamisen suomen malli ja erilaiset kerhotoiminnat tarjoavat cheerleadingia harrastuksena jopa maksutta. Cheerleading ei harrastuksen alkuvaiheessa vaadi erityisiä varusteita tai välineitä ja on helposti toteutettavissa koulujen saleissa tai normaali huonekorkeutta korkeammissa harrastetiloissa.

Maailmanmestaruuskilpailut

muokkaa

Sekajoukkueet

muokkaa
Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
2005   Yhdysvallat   Uusi-Seelanti   Kolumbia
2006   Yhdysvallat   Kiina   Kolumbia
2007   Yhdysvallat   Chile   Kanada
2008   Yhdysvallat   Kiina   Taiwan
2009   Yhdysvallat   Thaimaa   Kolumbia
2010   Yhdysvallat   Costa Rica   Taiwan
2011   Yhdysvallat   Thaimaa   Taiwan
2012   Yhdysvallat   Puerto Rico   Taiwan
2013   Yhdysvallat   Taiwan   Puerto Rico /   Suomi
2014   Yhdysvallat   Taiwan   Puerto Rico
2015   Taiwan   Yhdysvallat   Suomi
2016   Yhdysvallat   Taiwan   Suomi
2017   Yhdysvallat   Taiwan   Suomi
2018   Yhdysvallat   Taiwan   Kanada
2019   Yhdysvallat   Kanada   Taiwan
2020 Peruttiin koronaviruspandemian takia.
2021   Yhdysvallat   Meksiko   Suomi
2022   Yhdysvallat   Saksa   Suomi
2023   Yhdysvallat   Taiwan   Norja

Naisten cheerleading

muokkaa
Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
2009   Yhdysvallat   Suomi   Englanti
2010   Yhdysvallat   Meksiko   Chile
2011   Yhdysvallat   Norja   Ruotsi
2012   Yhdysvallat   Norja   Suomi
2013   Yhdysvallat   Norja   Suomi
2014   Yhdysvallat   Norja   Suomi
2015   Yhdysvallat   Norja   Suomi
2016   Yhdysvallat   Suomi   Norja
2017   Yhdysvallat   Suomi   Kanada
2018   Suomi   Yhdysvallat   Ruotsi
2019   Suomi   Yhdysvallat   Norja
2020 Peruttiin koronaviruspandemian takia.
2021   Suomi   Norja   Meksiko
2022   Suomi   Yhdysvallat   Saksa
2023   Yhdysvallat   Suomi   Norja

Cheertanssi

muokkaa
Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
2009   Yhdysvallat   Taiwan   Suomi
2010   Yhdysvallat   Japani   Suomi
2011   Yhdysvallat   Japani   Meksiko
2012   Yhdysvallat   Japani   Meksiko
2013   Yhdysvallat   Japani   Meksiko
2014   Yhdysvallat   Japani   Suomi
2015   Yhdysvallat   Japani   Suomi
2016   Yhdysvallat   Japani   Meksiko
2017   Japani   Yhdysvallat   Meksiko
2018   Yhdysvallat   Japani   Meksiko
2019   Japani   Yhdysvallat   Meksiko
2020 Peruttiin koronaviruspandemian takia.
2021   Japani   Suomi   Kiina
2022   Yhdysvallat   Slovenia   Suomi
2023   Yhdysvallat   Japani   Suomi

Junioreiden maailmanmestaruuskilpailut

muokkaa

Sekajoukkueet

muokkaa
Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
2017   Yhdysvallat   Suomi   Kolumbia
2018   Yhdysvallat   Meksiko   Suomi
2019   Yhdysvallat   Norja   Suomi
2020 Peruttiin koronaviruspandemian takia.
2021   Yhdysvallat   Norja   Meksiko
2022   Yhdysvallat   Thaimaa   Norja
2023   Yhdysvallat   Meksiko   Englanti

Tyttöjen cheerleading

muokkaa
Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
2017   Yhdysvallat   Suomi   Ruotsi
2018   Yhdysvallat   Suomi   Norja
2019   Ruotsi   Norja   Yhdysvallat
2020 Peruttiin koronaviruspandemian takia.
2021   Suomi   IA-ICU   Yhdysvallat
2022   Yhdysvallat   Suomi   Ruotsi
2023   Yhdysvallat   Suomi   Ruotsi

Cheertanssi

muokkaa
Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
2017   Japani   Suomi   Meksiko
2018   Japani   Meksiko   Venäjä
2019   Japani   Yhdysvallat   Meksiko
2020 Peruttiin koronaviruspandemian takia.
2021   Yhdysvallat   IA-ICU   Meksiko
2022   Yhdysvallat   Meksiko   Slovenia

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. cheerleading. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  2. Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry. 8.12.2024. Viitattu 29.10.2024.
  3. Liitto – SCL scl.fi. Viitattu 29.10.2024.
  4. Liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustukset 2019 minedu.fi.
  5. Suomelle neljä EM-kultaa ja upea mitalisaldo EM-kilpailuista! – SCL scl.fi. 30.6.2024. Viitattu 29.10.2024.
  6. Amerikkalainen oikeusistuin pitää cheerleadingia kontaktilajina HS.fi. 28.1.2009. Viitattu 28.1.2009.[vanhentunut linkki]
  7. Jättiselvitys julki: Urheiluharrastusten hinnat repesivät järjettömyyksiin – suosikkilaji voi maksaa perheelle jopa 100 000 euroa Ilta-Sanomat. 15.3.2023. Viitattu 11.12.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa