Cecil Hugo John Backmansson (myös Bache, 18. elokuuta 19113. marraskuuta 1978[1]) oli suomalainen musiikkimies, joka tunnetaan muun muassa Rytmi-lehden perustajana ja sen ensimmäisenä kustantajana. Backmansson perusti Rytmin huhtikuussa 1934 ja ehti työskentelemään myös sen päätoimittajana loppuvuodesta 1937, ennen kuin lehden ilmestyminen lakkasi 12 vuoden ajaksi.[2] Vuonna 1949 hän oli jälleen mukana käynnistämässä sen julkaisua yhdessä Paavo Einiön ja Johan Vikstedtin kanssa. Backmansson jatkoi lehden parissa vielä vuoteen 1951 saakka.[3]

Vuonna 1934 Backmansson ideoi myös Yleisradiolle säännöllisen swing-musiikkiohjelman,[4] jonka ensimmäinen lähetys kuultiin 12. marraskuuta 1934.lähde? Ohjelmaa varten Backmansson perusti Rytmin Radio-pojat (myöh. Rytmi-pojat) -nimisen jazzyhtyeen.[2] Sen ensimmäisenä johtajana toimi Eugen Malmstén.[4] Backmansson tunnettiin lisäksi aktiivisena muusikkojen etujen ajajana, sekä ravintoloitsijoiden että Muusikkojen liiton suuntaan.[3]

Cecil Backmanssonin isä oli taidemaalari Hugo Backmansson ja äiti irlantilaissyntyinen Beryl Wheeler.[1] Hänen veljensä Bryan Backmansson oli innokas urheilumies, joka toimi muun muassa Saimaan Pallon puheenjohtajana 1950-luvulla.[5]

LähteetMuokkaa

  1. a b Cecil Hugo John Bache / Backmansson Geni.com. Viitattu 3.3.2015.
  2. a b Rytmi-lehti 70 vuotta (1934-2004) – Osa 1 1.1.2004. Rytmi. Viitattu 3.3.2015.
  3. a b Rytmi-lehti 70 vuotta (1934-2004) 3.1.2004. Rytmi. Viitattu 3.3.2015.
  4. a b Jazz Uppslagsverket Finland. Viitattu 3.3.2015.
  5. Historia / Puheenjohtajat Saimaan Pallo. Viitattu 3.3.2015.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.