Avaa päävalikko

Caroline Hagen Kjos

norjalainen yritysjohtaja, perijätär ja miljardööri

Caroline Marie Hagen Kjos (s. 1984)[1] on norjalainen, Sveitsissä asuva yritysjohtaja, perijätär ja miljardööri. Hän oli alkuvuonna 2018 Norjan rikkain nainen. Vuonna 2014 hänet valittiin perheen holdingyhtiö Canica AS:n hallituksen puheenjohtajaksi. Hänelle myös siirrettiin vuosina 2014–2015 selvä enemmistö yhtiön osakepääomasta. Maaliskuussa 2018 yhdysvaltalainen talousjulkaisu Forbes arvioi Kjosin varallisuudekseen 2,8 miljardia dollaria.[2][3]

Caroline Hagen Kjos
Henkilötiedot
Syntynyt 1984 (ikä 34–35)
Muut tiedot
Omaisuus 2,8 miljardia dollaria (3/2018)

Hagen Kjos työskentelee projektipäällikkönä perheyhtiön sveitsiläisessä tytäryhtiössä.[1] Alhaista tulo- ja varallisuusveroa mainostavan Sveitsin Schwyzin kantoniin vuonna 2009 muuttanut Hagen Kjos peri vuonna 2014 enemmistöomistajuuden yhtiöstä isältään Stein Erik Hagenilta. Vuonna 2015 Hagen Kjosin omistusosuus perheen pääyhtiö Canicasta kasvoi 99,75 prosenttiin. Järjestelyjen seurauksena Hagen Kjosin isälle Sten Hagenille jäänyt omistusosuus on nimellisarvoltaan vain 0,25 prosenttia, mutta näille osakkeilla kuuluu 70 prosentin äänioikeus yhtiön asioista päätettäessä.[4][5] Canica on monialakonserni Orklan pääomistajia; Orkla on ostanut Suomesta useita elintarvikealan yrityksiä (yhdistetty Orkla Foods Finlandiin ja Orkla Confectionery & Snacksiin; tuotteina muun muassa Pandan makeiset ja Taffel-perunalastut). Orklan hallituksen puheenjohtaja on Sten Hagen, jonka varajäsen Hagen Kjos on.[6][1]

Hagen Kjos on suorittanut alemman korkeakoulututkinnon (BBA) New Yorkissa toimivassa oppilaitoksessa (Parsons The New School for Design).[1] Vuonna 2015 hänen perheeseensä kuului aviopuolison ohella kaksi lasta.[2][4]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Caroline Marie Hagen Kjos 21.4.2018. orkla.com. Viitattu 21.4.2018. (englanniksi)
  2. a b Caroline Hagen Kjos (Maailman dollarimiljardöörien lista) 6.3.2018. Forbes, forbes.com. Viitattu 21.4.2018. (englanniksi)
  3. The World's Billionaires List (Maailman dollarimiljardöörit, naiset) 6.3.2018. Forbes, forbes.com. Viitattu 21.4.2018. (englanniksi)
  4. a b Bente Bjørndal & Ida Grieg Riisnæs: Hun er rikest av norske kvinner 19.9.2015. Dagens Næringsliv, dn.no. Viitattu 21.4.2018. (englanniksi)
  5. 431. Stein Erik Hagen $4.54B (Bloomberg Billionaires Index) 20.4.2018. bloomberg.com. Viitattu 21.4.2018. (englanniksi)
  6. Board of Directors 21.4.2018. orkla.com. Viitattu 21.4.2018. (englanniksi)