Carl Pelo
Carl Johan Pelo (30. huhtikuuta 1895 Alaveteli – 4. joulukuuta 1958 Helsinki)[1][2] oli Suomen puolustusvoimien kapteeni ja asesuunnittelija.[3]
Pelo osallistui vapaussodassa Vöyrin kaartin mukana muun muassa Tampereen valtaukseen ja ylennettiin vänrikiksi. Suoritettuaan Kadettikoulun kurssin hän jäi palvelukseen Karjalan Kaartinrykmenttiin ja toimi siellä mm. komppanian päällikkönä aina vuoteen 1926 asti.[3] Tämän jälkeen han siirtyi aseteollisuuteen valmistuttuaan insinööriksi, työskennellen mm. SAKOlla 1930-luvun alussa. Pelo suunnitteli runsaasti omia aseitaan, mutta ne eivät päässeet tuotantoon. Pelo ei osannut noudattaa ns. virkatietä vaan otti yhteyttä Puolustusministeriön ylinpään johtoon aina Mannerheimia myöten ja onnistui näin suututtamaan esimiehensä.
Pelo syytti Aimo Lahden ja Arvo Salorannan käyttäneen Lahti-Saloranta M/26 pikakiväärissä hänen P-25 pikakiväärissään olevia keksintöjään, mutta hävisi oikeudessa tapauksen.[4]
Pelo pantentoi myöhemmin M54 nimellä tunnetun kiväärinsä alunperin jo vuonna 1931. Hän esitteli asetta Presidentti P. E. Svinhufvudille, Mannerheimille, ja puolustusministeri Arvi Oksalalle vuonna 1933. Tämä prototyyppi oli 7,92x 57 mm kaliiperille, mutta ruotsalaisille esitelty 6,5x 55 mm. Hän yritti myydä asettaan myös Norjaan, mutta Norjan puolustusvoimat eivät olleet kiinnostuneet edes testaamaan asetta.
Ennen talvisotaa Puolustusvoimat ei nähnyt pikakiväärejä tarpeellisena, mutta neuvostoliittolaiset AVS-36, SVT-38 ja SVT-40 vakuuttivat tarpeen niille. Suomessa ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia alkaa valmistaa uusia asemalleja vähäisen tuotantokapasiteetin vuoksi. Pikakivääri Pelo pääsi testeihin lopulta vasta 1954. Suomen puolustusvoimat testasi asetta 7,62x54R kaliiperille ja Ruotsin puolustusvoimat 6,5x55 mm. Kumpikaan ei ottanut asetta käyttöön, koska aika oli ajanut sen ohi.
Pelo suunnitteli myös konepistoolin jota yritti saada kaupattua puolustusvoimille. Asetta testattiin 1956, mutta Puolustusvoimat ei kuitenkaan ollut kiinnostunut uusista konepistooleista. Puolustusvoimat nimittäin vaihtoi 1950-luvulla lopulla Interarms-yhtiön kanssa erän vanhentuneita aseita ja sotasaalisaseita 75 000 kappaleen erään Stenejä, joten Suomella oli riittävästi konepistooleja.
Suomen Puolustusvoimat oli myös jo päättänyt siirtyä 7,62x39 mm kaliiperiin, josta järjestettiin kilpailu jonka lopulta voitti kotimainen RK 60.
| Aseen nimi | Tyyppi | Valmistaja | Valmistusmaa | Valmistusvuodet |
|---|---|---|---|---|
| P-25 | pikakivääri | Suomi | 1925 | |
| P-28 | pikakivääri | Suomi | 1928 | |
| Carl Pelo M 1954 | pikakivääri | Valtion Kivääritehdas | Suomi | 1931-1954 |
| Pelo-konepistooli | konepistooli | SAKO | Suomi | 1956 |
Lähteet muokkaa
- ↑ Pelo, Carl Johan, kapteeni evp, RUK, Reserviupseerikoulun oppilaskunta, Hamina, 1937, No 37, sivu 68
- ↑ Kuolinilmoitus, Diploomi-insinööri Kapteeni evp. Carl Pelo, Helsingin Sanomat, 1958, No 332, sivu 2, julkaistu 9.12.1958
- ↑ a b Muistokirjoitus, Hautaus Helsingissä, Helsingin Sanomat, 1958, No 338, sivu 3, julkaistu 15.12.1958
- ↑ Sitkeä oikeusjuttu, Hämeen Sanomat, 1935, No 80, sivu 4, julkaistu 5.4.1935