Tiibetinsusi
Tiibetinsusi (Canis lupus chanco) on suden alalaji, jota tavataan osissa Afganistania, Kiinaa, Intiaa, Kazakstania, Kirgisiaa, Mongoliaa, Nepalia, Pakistania, Turkmenistania ja Uzbekistania.
| Tiibetinsusi | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Heimo: | Koiraeläimet Canidae |
| Suku: | Koirat Canis |
| Laji: | Susi lupus |
| Alalaji: | chanco |
| Kolmiosainen nimi | |
|
Canis lupus chanco |
|
 |
|
| Katso myös | |
Taksonomia
muokkaa
Tiibetinsusi on suden (Canis lupus) alalaji. Sen taksonomaista ei ole kuitenkaan täyttä yhteisymmärrystä. Tiibetinsutta on pidetty joissain yhteyksissä myös laajemmin Euraasiassa tavattavan C. l. lupus-alalajin synonyyminä. Toisaalta jotkin tutkijat ovat dna-tutkimusten jälkeen lohkoneet siitä toisen alalajin C. l. laniger tai jopa kokonaan oman lajinsa C. himalayensis. Joitakin joskus omina alalajeinaan pidettyjä, mutta tiibetinsuteen yleensä sisällytettyjä alalajeja ovat C. l. argunensis, C. l. coreanus, C. l. dorogostaiskii, C. l. niger, C. l. filchneri, C. l. karanorensis, C. l. laniger ja C. l. tschilensis.[2]
Koko ja ulkonäkö
muokkaaTiibetinsusi on kooltaan hieman Euraasiassa tavattavaa sutta (Canis lupus lupus) pienempi. Painoa sillä on 22–45 kg, sen ruumiin pituus on 100–125 cm ja korkeus 58–85 cm. Sen turkki on pitkä ja villainen. Sen väritys vaihtelee ruskeasta harmaaseen harmahtavan ruskeaan. Kaula, rinta, vatsa ja jalkojen sisäpuoli on valkoinen tai kellertävä. Hartioilla on musta ja valkoinen satulakuvio. Pää on leveä ja tuuhean hännän pää on musta. Intiansuteen verrattuna tiibetinsuden jalat ovat lyhyemmät, mutta kuono pidempi ja kapeampi.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö
muokkaaTiibetinsuden levinneisyysalue käsittää osia Afganistanista, Kiinasta, Intiasta, Kazakstanista, Kirgisiasta, Mongoliasta, Nepalista, Pakistanista, Turkmenistanista ja Uzbekistanista. Levinneisyysalueen raja muiden suden alalajien kanssa etenkin etelässä verrattuna intiansuteen, sekä alalajien kanssa lännessä ja pohjoisessa ei ole kovin selvä.[2]
Tiibetinsuden elinympäristö käsittää hyvin erilaisia ympäristöjä tundralta, metsiin, tasankoihin ja aavikoihin, sekä vuorilta maaseudulle. Se ilmeisesti suosii avoimia ympäristöjä ja usein niitä tavataan kylien lähistöllä.[2]
Elintavat
muokkaaTiibetinsusi liikkuu yleensä pienissä 2–3 yksilöä käsittävissä laumoissa. Ne ovat aktiivisia pääosin päivisin. Keskipäivän kuumuuden ne viettävät yleensä lepäillen. Sudet käyttävät piilopaikkoinaan pesäkolojaan ja luolia. Tiibetinsudet pärjäävät hyvin kylmissä olosuhteissa. Talvisin ne muuttavat alas laaksoihin ja kesäisin ylös vuorenrinteitä saaliseläintensä perässä. Ne liikkuvat hyvin suurilla alueilla, jotka ne merkitsevät virtsaamalla tai ulostamalla.[2]
Tiibetinsusien saaliseläimiin lukeutuvat hirvieläimet, puolilampaat, saigat, sekä suurempien saaliseläinten puutteessa pienemmät nisäkkäät, kuten murmelit, jänikset, maaoravat, pikat ja hiiret. Suurien saaliseläinten käytyä harvinaiseksi niiden esiintymisalueella sudet ovat käyneet myös kotieläinten, kuten jakkien, hevosten, vuohien ja lampaiden kimppuun.[2]
Tiibetinsudet lisääntyvät joulukuun ja huhtikuun välillä. Korkeammilla seuduilla lisääntyminen ajoittuu myöhemmäksi vuotta. Laumassa lisääntyy ainostaan hallitseva pari. Tiineys kestää 63 päivää ja pentuja syntyy kerrallaan 4–6. Pennut pysyttelevät pesässään 3–4 viikkoa ja pesät sijaitsevat yleensä kaukana ihmisistä. Emo imettää pentujaan 35–45 päivää ja huolehtii niistä 2–3 kuukautta. Pennut alkavat tämän jälkeen osallistua saalistamiseen. Sukukypsiä niistä tulee 2–3 vuoden ikäisinä. Ne voivat elää luonnossa 6–10-vuotiaiksi tai vankeudessa 20-vuotiaiksi.[2]
Uhat ja suojelu
muokkaaTiibetinsusi kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen I. Mongoliassa susia on arviolta yli 10 000. Kiinassa noin 6 000, Intiassa 350 ja Pakistanissa 300–500. Susia tapetaan esimerkiksi uhkana kotieläimille, sekä niiden turkisten, hampaiden ja luiden takia. Tiibetinsusia uhkaa myös elinympäristön häviäminen.[2]