Avaa päävalikko

Bryce Dallas Howard (s. 2. maaliskuuta 1981 Los Angeles, Kalifornia) on yhdysvaltalainen näyttelijä.[1]

Bryce Dallas Howard
Howard vuonna 2010.
Howard vuonna 2010.
Henkilötiedot
Koko nimi Bryce Dallas Howard
Syntynyt 2. maaliskuuta 1981 (ikä 38)
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Puoliso Seth Gabel (2006–)
Lapset 2
Näyttelijä
Taiteilijanimet Bryce Howard
Aktiivisena 1989–
Merkittävät roolit Kylä
Hämähäkkimies 3
Twilight – Epäilys
Piiat
Jurassic World
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Ehdokkuudet

Parhaan televisioelokuvan tai minisarjan naisnäyttelijän SAG-palkinto
2016 Black Mirror

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Sisällysluettelo

TaustaMuokkaa

Bryce Dallas Howard on vanhin näyttelijä-ohjaaja Ron Howardin ja Cheryl Howardin (o.s. Alley) neljästä lapsesta. Myös hänen setänsä Clint Howard ja isänpuoleinen isoisänsä Rance Howard ovat näyttelijöitä.[2]

Hän syntyi Los Angelesissa, mutta varttui Greenwichin kaupungissa Connecticutissa ja Westchesterin piirikunnassa New Yorkissa. Valmistuttuaan high schoolista, hän alkoi opiskella näyttelemistä New Yorkin yliopiston Tisch School of the Artsissa. Hän suoritti tutkinnon Bachelor of Fine Arts (BFA) vuonna 2003.[1][3][4]

UraMuokkaa

Howard teki ensimmäiset elokuvaesiintymisensä isänsä ohjaamissa elokuvissa Perhe on paras (1989), Apollo 13 (1995) ja The Grinch (2000). Hän esitti sivuosaroolia, Heatheria, vuonna 2004 ensi-iltansa saaneessa, Alan Brownin ohjaamassa pienen budjetin elokuvassa The Book of Love, ja teki ensimmäisen pääosaroolinsa samana vuonna ilmestyneessä, M. Night Shyamalanin ohjaamassa elokuvassa Kylä, jossa hänellä on Ivy Walkerin osa. Hänen seuraavia elokuviaan olivat Lars von Trierin Manderlay vuodelta 2005 ja Shyamalanin Lady in the Water vuodelta 2006, joissa molemmissa hän esittää naispääosaa.[1][3][5]

2000-vuosikymmenen lopulla Howard näytteli muun muassa vuoden 2007 elokuvassa Spider-Man 3 – Hämähäkkimies 3, jossa hän esittää Gwen Stacyä, ja vuoden 2009 elokuvassa Terminator – Pelastus, jossa hän esittää Kate Connoria, päähenkilö John Connorin vaimoa. Vuonna 2009 hänet valittiin näyttelemään Victoria-nimistä vampyyriä kolmannessa Twilight-elokuvassa Twilight – Epäilys, joka sai ensi-iltansa kesäkuussa 2010. Elokuvasarjan aiemmissa osissa hahmoa oli esittänyt Rachelle Lefevre.[3][6]

Elokuvanäyttelemisen lisäksi Howard on esiintynyt myös useissa teatterinäytelmissä. Vuonna 2003 hän näytteli Rosalindiä New Yorkin The Public Theaterissa esitetyssä Shakespearen näytelmässä Kuten haluatte, jonka ohjasi Erica Schmidt, ja hän uusi roolin vuonna 2006 valmistuneessa näytelmän elokuvasovituksessa, jonka ohjasi Kenneth Branagh. Hän sai elokuvasta Golden Globe -ehdokkuuden sarjassa paras naispääosa minisarjassa tai televisioelokuvassa. Muita näytelmiä, joissa hän on esiintynyt, ovat muun muassa Molièren Tartuffe ja Thornton Wilderin Meidän kaupunkimme.[3][7][8]

YksityiselämäMuokkaa

Howard on ollut kesäkuusta 2006 lähtien naimisissa näyttelijä Seth Gabelin kanssa. Heillä on kaksi lasta, helmikuussa 2007 syntynyt poika Theo ja tammikuussa 2012 syntynyt tytär Beatrice.[3][9]

FilmografiaMuokkaa

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1989 Perhe on paras Parenthood punahiuksinen tyttö yleisössä
1995 Apollo 13 Apollo 13 tyttö keltaisessa mekossa
2000 The Grinch How the Grinch Stole Christmas yllättynyt Who
2001 Kaunis mieli A Beautiful Mind Harvardin opiskelija
2004 Kylä The Village Ivy Walker
Book of Love Book of Love Heather
2005 Manderlay Manderlay Grace Margaret Mulligan
2006 Kuten haluatte As You Like It Rosalind
Lady in the Water Lady in the Water Story
2007 Spider-Man 3 – Hämähäkkimies 3 Spider-Man 3 Gwen Stacy
2008 Kyyneltimantin katoaminen The Loss of a Teardrop Diamond Fisher Willow
2009 Terminator – Pelastus Terminator Salvation Katherine ”Kate” Brewster Connor
2010 Twilight – Epäilys The Twilight Saga: Eclipse Victoria
Hereafter Hereafter Melanie
2011 Piiat The Help Hilly Holbrook
50/50 50/50 Rachael
2012 Twilight – Aamunkoi, osa 2 The Twilight Saga: Breaking Dawn – Part 2 Victoria (vain lopputeksteissä)
2015 Jurassic World Jurassic World Claire Dearing
2016 Pete ja lohikäärme Elliott Pete's Dragon Grace Meacham
Gold Gold Kay
2018 Jurassic World: Kaatunut valtakunta Jurassic World: Fallen Kingdom Claire Dearing
2019 A Dog's Way Home A Dog's Way Home Bella (äänirooli)
Rocketman Rocketman Sheila Dwight
Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Jaksot
2009 Family Guy Family Guy useita äänirooleja ”We Love You, Conrad”
2014 HitRecord on TV HitRecord on TV useita rooleja 2 jaksoa
2016 Black Mirror Black Mirror Lacie Pound ”Nosedive”
2018 Sukuvika Arrested Development itsenään ”Emotional Baggage”

LähteetMuokkaa

  1. a b c Bryce Dallas Howard Biography Biography.com. A&E Television Networks. Viitattu 29.7.2011. (englanniksi)
  2. Ron Howard Biography Yahoo! Movies. Yahoo!. Viitattu 29.7.2011. (englanniksi)
  3. a b c d e Bryce Dallas Howard Biography Yahoo! Movies. Yahoo!. Viitattu 29.7.2011. (englanniksi)
  4. Davis, Peter: Too good to be true papermag.com. 26.1.2006. Paper Publishing Company. Viitattu 29.7.2011. (englanniksi)
  5. Lipworth, Elaine: Twilight: Bryce Dallas Howard interview telegraph.co.uk. 28.6.2010. Telegraph Media Group. Viitattu 29.7.2011. (englanniksi)
  6. ‘Twilight’ Casting News: Bryce Dallas Howard Replacing Rachelle Lefevre In ‘Eclipse’ Access Hollywood. 28.7.2009. NBC Universal. Viitattu 29.7.2011. (englanniksi)
  7. Pierce, Brooke: As You Like It TheaterMania.com. 15.4.2003. TheaterMania.com, Inc.. Viitattu 29.7.2011. (englanniksi)
  8. Awards for Bryce Dallas Howard The Internet Movie Database. IMDb.com, Inc.. Viitattu 29.7.2011. (englanniksi)
  9. Bryce Dallas Howard gives birth to daughter TODAY.com. 22.1.2012. NBCUniversal Media, LLC. Viitattu 23.3.2012. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa