Bryan Singer

yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja

Bryan Singer (s. 17. syyskuuta 1965 New York) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja -tuottaja.

Bryan Singer San Diegon Comic-Conissa vuonna 2013.

Singer adoptoitiin lapsena juutalaiseen perheeseen ja hän varttui New Jerseyssä. Muun muassa näyttelijä Ethan Hawke on Singerin nuoruudenystäviä, samoin kuin Singerin usein käyttämä käsikirjoittaja Christopher McQuarrie[1].

Bryan Singer innostui valokuvauksesta ja kaitafilmauksesta jo 11-vuotiaana ja samastui vahvasti Steven Spielbergiin. Opiskeltuaan kaksi vuotta New Yorkin School of Visual Arts -oppilaitoksessa Singer siirtyi Etelä-Kalifornian yliopiston elokuvakouluun, josta valmistui 1989[1]. Siellä hän tapasi myös tulevan ”hovisäveltäjänsä” John Ottmanin.

Vuonna 1994 Singer perusti Bad Hat Harry Productions -tuotantoyhtiön.

2010-luvun lopulla Singeriin kohdistuvat syytökset alaikäisten teinipoikien hyväksikäytöstä voimistuivat. Hänet erotettiin elokuvan Bohemian Rhapsody (2018) ohjaajan tehtävistä, ja elokuvan viimeisteli Dexter Fletcher.[2]

Filmografia muokkaa

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Ohjaajana Vastaavana tuottajana Tuottajana Huom.
1993 Kuka on syyllinen Public Access
1995 Epäillyt The Usual Suspects
1998 Mallioppilas Apt Pupil
Burn Burn
2000 X-Men X-Men
2003 X-Men 2 X-Men 2
2006 Superman Returns Superman Returns
2007 Trick ’r Treat Trick ’r Treat
Football Wives Football Wives Televisioelokuva
2008 Operaatio Valkyrie Valkyrie
2011 X-Men: First Class X-Men: First Class
2012 Mockingbird Lane Mockingbird Lane Televisioelokuva
2013 Jack the Giant Slayer Jack the Giant Slayer
2014 X-Men: Days of Future Past X-Men: Days of Future Past
2016 X-Men: Apocalypse X-Men: Apocalypse
2018 Bohemian Rhapsody Bohemian Rhapsody
Televisiosarjat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Ohjaajana Vastaavana tuottajana Tuottajana Huom.
2004–2012 House House M.D. ohjannut 2 jaksoa
2007–2009 Dirty Sexy Money Dirty Sexy Money
2011–2013 H+ H+
2014 Black Box Black Box
2014– Spooked Spooked
2015– Battle Creek Battle Creek
2017 Legion Legion Vain ensimmäinen tuotantokausi
2017–2019 The Gifted The Gifted ohjannut jakson "eXposed"

Lähteet muokkaa

  1. a b Weinraub, Bernard: FILM; An Unusual Choice for the Role of Studio Superhero. The New York Times, 9.7.2000. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.3.2021.
  2. Sarhimaa, Jutta: Kuka on Bryan Singer, jonka sanotaan raiskanneen nuoria poikia ja miksi hän ei ole vieläkään saanut potkuja? Tästä on kyse uusimmassa #metoo-tapauksessa Helsingin Sanomat. 25.1.2019. Viitattu 29.5.2019.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bryan Singer.
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.