Brunswick stew (suom. Brunswickin pata) on Yhdysvaltojen Virginiasta peräisin oleva pataruoka. Perinteisesti se valmistettiin käyttäen oravanlihaa tai muuta pienriistaa. Nykyisin käytetään myös tavallisempaa kanaa tai sikaa.

Kanasta valmistettu Brunswick stew.

Piirteet muokkaa

Brunswick stew on pataruoka, jota on perinteisesti valmistettu etenkin oravasta[1] tai muista pienistä riistaeläimistä, kuten jäniksestä. Nykyisin riistan sijaan voidaan käyttää myös esimerkiksi kanaa, sikaa tai nautaa. Lihan ohella pataan voidaan lisätä hyvin vapaasti erilaisia kasviksia, kuten maissia, tomaattia, sipulia, limanpapuja ja perunaa.[2] Brunswick stew valmistuu muille pataruuille tyypilliseen tapaan melko hitaasti. Annosta voidaan kypsentää neljästä kuuteen tuntiin. Pataa hämmennetään koko kypsymisen ajan. Melko työlään valmistusprosessin takia pataa valmistetaan erityisesti erilaisiin tilaisuuksiin.[1]

Historia muokkaa

 
Muistomerkki Georgiassa väittää vaihtoehtoisen tarinan mukaisesti ruokalajin olevan peräisin Brunswickin kaupungista vuodelta 1898.

Tunnetun tarinan mukaan Brunswick stew on peräisin Yhdysvaltojen Virginian osavaltion Brunswickin piirikunnasta, jossa sitä valmisti ensimmäisen kerran afroamerikkalainen kokki Jimmy Matthews vuonna 1828.[1] Matthews oli orja.[2] Hän oli mukana virginialaisen poliitikko Greed Haskinsin johtamalla metsästysretkellä ja sattui muiden ollessa metsällä pyydystämään oravan, josta hän valmisti myöhemmin tunnetuksi tulleen pataruokansa. Matthews valmisti oravaa, kuivunutta leipää ja mausteita suuressa rautapadassa. Aluksi annosta epäilleet metsästysseurueen jäsenet yllättyivät lopulta sen mausta positiivisesti.[1] Ajoittain Brunswick stew'n syntytarina on liitetty myös muihin Brunswick-nimisiin paikkoihin, kuten Brunswickin kaupunkiin Georgiassa. Virginia ja Georgia ovat joskus kilpailleet leikkimielisesti asemasta padan syntypaikkana. Hieman vastaavia ruokalajeja lienee kuitenkin valmistettu jo Kaakkois-Yhdysvaltojen intiaanien parissa.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Deutsch, Jonathan ja Murakhver, Natalya: They eat that? : a cultural encyclopedia of weird and exotic food from around the world, s. 31-32. ABC-CLIO, 2012. ISBN 978-0-313-38059-4. (englanniksi)
  2. a b c Burrison, John: Brunswick Stew New Georgia Encyclopedia. Viitattu 30.8.2022. (englanniksi)