Bruno Hauptmann
Bruno Richard Hauptmann (26. marraskuuta 1899 Saksin kuningaskunta, Saksan keisarikunta – 3. huhtikuuta 1936 Trenton, New Jersey) oli saksalaissyntyinen puuseppä, joka tuomittiin ja teloitettiin Charles ja Anne Morrow Lindberghin lapsen Charles Augustus Lindbergh nuoremman kidnappauksesta ja murhasta.[1]
Hauptmann palveli ensimmäisessä maailmansodassa konekiväärimiehenä länsirintamalla vuosina 1917–1918.[1][2] Vuonna 1919 Hauptmann ja hänen ystävänsä Fritz Petzold syyllistyivät kolmeen murtovarkauteen ja aseelliseen ryöstöön. Jälkimmäisen kohteena oli lastenvaunuja työntävä nainen, jolta he saivat saaliikseen ruokakuponkeja.[2] Hauptmann tuomittiin viideksi vuodeksi ja yhdeksi viikoksi vankilaan ja hänet armahdettiin neljän vuoden kuluttua.[2] Pian vapautumisensa jälkeen hänet pidätettiin uudelleen epäiltynä nahkavöiden varastamisesta, mutta hän pakeni vankilasta ennen oikeudenkäyntiä.[2]
Hauptmann pyrki kahdesti laittomasti Yhdysvaltoihin, mutta molemmilla kerroilla hänet palautettiin takaisin Saksaan.[2] Kolmannella kerralla marraskuussa 1923 hän onnistui, käyttäen väärennettyjä papereita ja valepukua.[2] Lokakuussa 1925 Hauptmann avioitui Anna Schoefflerin kanssa, joka myös oli muuttanut maahan Saksasta.[2] Hauptmann elätti itsensä puuseppänä ja hänen vaimonsa oli töissä leipomossa.[2]
Lindberghin pojan kidnappaus muokkaa
- Pääartikkeli: Lindberghin pojan kidnappaus
Yöaikaan 1. maaliskuuta 1932 Lindberghien 21 kuukauden ikäinen lapsi kaapattiin kotoaan New Jerseystä. Kaappaaja oli kiivennyt sisään tikkailla ikkunan kautta ja jättänyt jälkeensä viestin, jossa vaadittiin 50 000 dollarin lunnaita.[1] Vaatimuksiin suostuttiin, ja eläkkeellä oleva opettaja John F. Condon välitti lunnasrahat kaappaajalle 8. huhtikuuta Woodlandin hautausmaalla New Yorkissa.[1] Lapsi oli kuitenkin surmattu pian kaappauksen jälkeen, ja ruumis löydettiin läheltä Lindberghien kotia 12. toukokuuta.[1]
Lunnasrahoina maksettujen seteleiden sarjanumerot julkistettiin.[1] 15. syyskuuta 1934 Hauptmann käytti yhden seteleistä Bronxissa sijaitsevalla huoltoasemalla.[1] Huoltoasematyöntekijä kirjoitti auton rekisterinumeron seteliin, joka päätyi pankkiin, jossa se tunnistettiin lunnasrahoihin kuuluvaksi.[3] Hauptmann pidätettiin ja hänen kotoaan löytyi merkittävä osa lunnasrahoista.[1]
Oikeudenkäynti käytiin 2. tammikuuta – 13. helmikuuta 1935 New Jerseyssä.[1] Löytyneiden lunnasrahojen ohella muita päätodisteita olivat lunnasrahat välittäneen Condonin puhelinnumero, joka oli kirjoitettuna Hauptmannin komeron seinään, silminnäkijähavainnot Hauptmannista Lindberghien asunnon lähellä ja hautausmaalla ja kidnappauksessa käytetyt tikapuut, joiden korjauksessa oli käytetty Hauptmannin ullakolta puuttunutta lankkua.[1] Myös Condon pystyi tunnistamaan Hauptmannin henkilöksi, jolle oli toimittanut lunnasrahat.[2]
Hauptmann puolustautui sanomalla, että oli ainoastaan säilyttänyt rahoja ystävänsä Isidore Fischin puolesta, joka oli palannut Saksaan 1933 ja kuollut siellä.[1] Hauptmann vakuutti syyttömyyttään loppuun asti.[1] Hänet teloitettiin sähkötuolissa New Jerseyn valtionvankilassa.[1]
Tapaus fiktiossa muokkaa
Agatha Christie kirjoitti pian Hauptmannin teloituksen jälkeen kirjan Idän pikajunan arvoitus, jossa hän käytti Lindberghin lapsen kidnappausta tarinan ytimenä – tosin lapsi oli vaihdettu pojasta tytöksi ja vanhemmat kuolivat lapsen ruumiin löydyttyä.
Vuonna 1976 tehtiin televisioelokuva Lindberghin kidnappaus (engl. The Lindbergh Kidnapping Case) Lindberghin lapsen kidnappauksesta, murhasta ja rikollisen kiinniotosta. Hauptmannin osan tulkitsi Anthony Hopkins ja Lindberghinä nähtiin Cliff De Young.
Tapaus sisältyy myös vuoden 2011 elokuvaan J. Edgar.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j k l m "Bruno Hauptmann." Encyclopædia Britannica. 2009. Encyclopædia Britannica Online. 20 Jan. 2009 (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i charleslindbergh.com: Bruno Richard Hauptmann Biography
- ↑ law.umkc.edu: The Trial of Richard "Bruno" Hauptmann: An Account (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- The Lindbergh Case. Jim Fisherin verkkosivusto käsittelee tapausta todisteiden valossa.