Brooke Hogan

(Ohjattu sivulta Brooke knows best)


Brooke Ellen Bollea (s. 5. toukokuuta 1988), paremmin tunnettu nimellä Brooke Hogan, on showpainija Hulk Hoganin ja Linda Hoganin tytär. Hän esiintyi tositelevisiosarjassa Hurjat Hoganit (Hogan Knows Best), ja hänet on nähty WWE:n TV-lähetyksessä pariin otteeseen. Hän on kiinnostunut laulamisesta ja on julkaissut kolme studioalbumia.

Brooke Hogan
Brooke Hogan New Yorkin Comic Conissa 2013.
Brooke Hogan New Yorkin Comic Conissa 2013.
Henkilötiedot
Syntynyt5. toukokuuta 1988 (ikä 35)
Ammatti laulaja
Muusikko
Taiteilijanimi Brooke Hogan
Aktiivisena 2004
Tyylilajit pop, R&B
Soittimet piano
Levy-yhtiöt SoBe Entertainment, Storch Music Company
Aiheesta muualla
Kotisivut

Ura muokkaa

Brooke Hoganin ensimmäinen single "About Us" sijoittui vuoden 2006 elokuussa Billboard-listan sijalle 33.[1][2] Hogan teki vuonna 2009 laulun "Dear Mom", joka on luultavasti omistettu hänen äidilleen liittyen heidän väliseen suhteeseensa. Hänen toinen albuminsa The Redemption (2009) sijoittui Billboard 200 -listalla sijalle 144. Vuonna 2015 julkaistun I Wanna Be Your Girlfriend -EP:n myynti jäi vähäiseksi.[3]

Brooke Hoganilla oli myös oma televisiosarja Brooke Knows Best. Sarjassa kerrottiin hänen elämästään vanhempiensa eron jälkeen ja hänen musiikkiurastaan. Sarjaa esitettiin kaksi kautta vuosina 2008–2009. Brooke Hogan kokeili myös näyttelijänuraa ja oli mukana Little Hercules in 3-D -elokuvassa vuonna 2009.[4] Sen lisäksi hän sai roolin elokuvasta Sand Sharks vuonna 2012.[5] Brooke Hogan oli seuraamassa isänsä Hulk Hoganin jäseneksi ottamista WWE:n Hall of Fameen vuonna 2005, ja hän oli myös WrestleMania XXI -tapahtuman katsomossa seuraavana päivänä. Brooke Hogan esiintyi myös WWE Saturday Night's Main Event -erikoistelevisiotapahtumassa, nyt ensimmäistä kertaa promotoimassa yhdessä isänsä kanssa. Brooke on myös esiintynyt lukuisissa muissa televisioiduissa tapahtumissa.

Yksityiselämä muokkaa

Brooke Hogan on ollut todella aktiivinen Twitter-sivustolla käyttäjänimellään MizzHogan.

Vuonna 2011 Brooke Hogan muutti Miamista Los Angelesiin Kaliforniaan. Saman vuoden maaliskuussa hän meni naimisiin australialaisen Josh Wellsin kanssa. Brookella on kaksi vuotta nuorempi veli, Nick Hogan.

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

Singlet muokkaa

  • "Everything to Me"  (2004)
  • "About Us"  (2006)
  • "Hey Yo! Feat. Colby O'Donis"  (2009)

Lähteet muokkaa

  1. Top 100 Songs | Billboard Hot 100 Chart Billboard. 26.8.2006. Viitattu 5.3.2019.
  2. Black Roots Out Laughs In Irreverent Series; For Brooke Hogan, A Spinoff Grows In Miami. The Tampa Tribune, 12.3.2008. Arkistoitu. Viitattu 5.3.2019. (englanniksi)
  3. Brooke Hogan Chart History Billboard. Viitattu 5.3.2019.
  4. ”Little Hercules (2009)”. en
  5. Full Cast of Sand Sharks Actors/Actresses Ranker. Viitattu 5.3.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa