Virheellinen NIMI-arvo

Briana Collette Scurry (s. 7. syyskuuta 1971 Minneapolis, Minnesota, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen jalkapallomaalivahti. Hän pelasi yliopistotasolla Massachusettsissa.

Briana Scurry
Briana Scurry vuonna 2014.
Henkilötiedot
Koko nimi Briana Collette Scurry
Syntymäaika 7. syyskuuta 1971 (ikä 48)
Syntymäpaikka Minneapolis, Minnesota, Yhdysvallat
Pelipaikka maalivahti
Pituus 175 cm
Seurat
Vuodet Seura O (M)
2001–2003 Atlanta Beat
2009–2010 Washington Freedom
Maajoukkue
1994–2008 Yhdysvallat 173 ()

Scurry toimi pitkään maalivahtina Yhdysvaltain naisten jalkapallomaajoukkueessa. Hän kilpaili useissa maailmanmestaruuskilpailuissa ja oli mukana voittamassa myös kolmea olympiamitalia: kultaa Atlantassa 1996 ja Ateenassa 2004 sekä hopeaa Sydneyssä 2000.[1] Atlantan kisojen kultamitalin kunniaksi hän lupauksensa mukaisesti viuhahti muutaman korttelin matkan Athensin kaupungissa, jossa kisojen loppuottelu pelattiin.[2]

Scurry kuului Women’s United Soccer Associationin perustajajäseniin vuonna 2001 ja pelasi kolme kautta maalivahtina Atlanta Beatissa.

LähteetMuokkaa

  1. Briana Scurry FIFA. Viitattu 9.6.2016.
  2. Räsänen, Jukka-Pekka: "Heitä niin, että kusi lentää" – Mutta mitä Heli Rantanen vastasikaan Seppo Rädylle? Savon Sanomat. 1.8.2016. Viitattu 21.4.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.