Thomas P. ”Boston” Corbett (s. 1832 Lontoo, katosi vuoden 1888 jälkeen) oli pohjoisvaltioiden sotilas Yhdysvaltain sisällissodassa. Corbett surmasi John Wilkes Boothin, joka oli murhannut presidentti Abraham Lincolnin 12 vuorokautta aiemmin. Corbett katosi vuoden 1888 jälkeen ja erään arvion mukaan hänen uskotaan kuolleen Minnesotassa 1894, mutta tätä ei ole todennettu.

Boston Corbett

Lontoosta New Yorkiin muokkaa

Corbettin perhe muutti Britanniasta Lontoosta New Yorkin kaupunkiin vuonna 1839. Myöhemmin Corbett toimi hatuntekijänä Troyn kaupungissa samassa osavaltiossa. On arveltu, että elohopean käsittely hatunvalmistuksessa olisi ollut osasyy Corbettin myöhemmille mielenterveysongelmille. Corbett avioitui, mutta vaimo kuoli lapsivuoteeseen. Tämän jälkeen Corbett muutti Bostoniin, Massachusettsiin ja jatkoi hatuntekijänä.

Corbett tuli uskoon ja aiempi etunimi Thomas muuttui Bostoniksi kaupungin mukaan. Uskosta tuli hänen elämäntarkoituksensa. Pyrkien seuraamaan Jeesusta hän kasvatti pitkän tukan. 16. heinäkuuta 1858 Corbett kuohitsi itsensä saksilla välttääkseen prostituoitujen aiheuttamat kiusaukset. Tapauksen jälkeen hän aterioi ja kävi rukouskokouksessa mutta tarvitsi myöhemmin lääkärin apua.

Pohjoisvaltioiden sotilaaksi muokkaa

Corbett liittyi armeijaan sisällissodan puhjettua. Hän pestautui kolme kertaa ja saavutti lopulta kersantin arvon 16:nnessa New Yorkin ratsuväkiyksikössä. Etelävaltioiden armeija vangitsi hänet 24. kesäkuuta 1864 ja häntä pidettiin Georgiassa Andersonvillen vankileirillä. Corbett vapautui vankienvaihdossa luurangonlaihaksi muuttuneena ja palasi yksikköönsä. Sodan jälkeen hän oli todistajana harvinaisessa oikeudenkäynnissä, jossa Andersonvillen vankileirin sodanaikainen komentaja, kapteeni Henry Wirz, tuomittiin sotarikoksista.

Lincolnin murhaajan jäljille muokkaa

Presidentti Abraham Lincolnia ammuttiin Ford-teatterissa Washingtonissa perjantaina 14. huhtikuuta 1865 kello 22 ja hän kuoli seuraavana päivänä. Murhaaja,John Wilkes Booth, joka oli saman teatterin näyttelijä, oli päässyt pakoon.

New Yorkin osavaltion 16. ratsuosasto lähetti 24. huhtikuuta 26 ratsumiestä jäljittämään John Wilkes Boothia. 26. huhtikuuta sotilaat piirittivät Boothin ja tämän rikostoverin, David Heroldin. Tämä tapahtui Virginian osavaltiossa Richard Garrettin maatilan tupakkaladossa. Rakennus sytytettiin palamaan. Herold antautui, mutta Booth jäi sisälle. Corbett oli asettunut seinässä olevan raon kohdalle ja näki Boothin liikkuvan sisällä. Corbett ampui Boothia Colt-revolverillaan huolimatta sotaministeri Edwin M. Stantonin käskystä ottaa Booth ja Herold elävänä kiinni. Luoti osui kaulaan ja vaurioitti selkäydintä. Booth kuoli muutaman tunnin kuluessa.

Corbett vangittiin käskyjen rikkomisesta, mutta sotaministeri Stanton hylkäsi lopulta syytteet. Myöhemmin Stanton totesi: ”The rebel is dead. The patriot lives.” (”Kapinallinen on kuollut, isänmaanystävä elää”). Corbett sai palkkioksi 1 653 dollaria, mikä oli hänen osuutensa Boothista luvatusta 50 000 dollarin palkkiosta.

Virallisessa lausunnossaan Corbett väitti ampuneensa Boothia, koska hänen mielestään murhaaja oli alkamassa käyttää aseitaan. Muut todistajat olivat eri mieltä. Myöhemmin asiasta kysyttäessä Corbett totesi: ”God Almighty directed me.” (suom. ”Kaikkivaltias Jumala ohjasi minua.”) Corbettin kerrotaan myöhemmin sanoneen, että hän oli parin metrin päässä Boothista ja tähtäsi vakaasti ennen laukaisemista.

Sekavat vaiheet sodan jälkeen muokkaa

Sodan jälkeen Corbett jatkoi hatuntekijänä Connecticutissa ja New Jerseyssä. Vuonna 1878 hänen mielenterveytensä romahti ja hän asui luolassa muutaman mailin päässä Concordian kaupungista Kansasissa.

Corbett nimitettiin vahtimestarin apulaiseksi Kansasin edustajainhuoneeseen Topekaan. 15. helmikuuta 1887 hän uhkasi tappaa ”kerettiläiset” tuomioistuinsalissa pistoolilla. Kukaan ei loukkaantunut ja oltuaan vangittuna hänet julistettiin mielenvikaiseksi ja lähetettiin paikalliseen mielisairaalaan.

26. toukokuuta 1888 Corbett pakeni Topekan mielisairaalasta. Hän oleskeli lyhyen aikaa Richard Thatcherin luona. Miehet olivat tavanneet sisällissodan aikana Andersonvillen vankileirillä. Tämän jälkeiset Corbettin vaiheet ovat hämärän peitossa. Memorials

Vuonna 1958 Kansasiin osoitteeseen Boy Scout Troop 31 pystytettiin tienvarsimuistomerkki. Paikka on Concordian kaupungin laitamilla. Perinneyhdistys näki hyväksi sijoittaa vaatimattoman kyltin myös sen luolan suulle, jossa Gorbett oli asustellut jonkin aikaa ennen katoamistaan.

Katso myös muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Boston Corbett.