Birkbeck, University of London

Birkbeck, University of London (aikaisemmin Birkbeck College, epävirallisesti myös BBK), on Lontoon yliopiston college, Englannissa. Se on erikoistunut iltaluentoihin. Birkbeck tarjoaa monia kandidaatin- ja maisterintutkintoja, joita voi opiskella sekä osa-aikaisena että kokoaikaisena opiskelijana. Yliopisto hyväksyy myös tohtorikoulutettavia. Sen henkilökunnalla on hyvä maine tutkimuskentällä muun muassa englannin kielessä, taloustieteissä, historiassa, taidehistoriassa, filosofiassa, psykologiassa, espanjan kielessä ja tieteissä. Tällä hetkellä Birkbeckissä opiskelee yli 19 000 opiskelijaa, joista suurin osa on kandidaattitason opiskelijoita.

Birkbeck College

Birkbeckin entisten opiskelijoiden ja opettajien joukossa on viisi Nobel-palkittua ja yksi Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri, Ramsay MacDonald.

Historia

muokkaa

Vuonna 1823 George Birkbeck perusti London Mechanics' Instituten, Crown and Anchor Tavernissa, Strandilla. Tällöin tilaisuuteen osallistui yli kaksituhatta ihmistä. Kaksi vuotta myöhemmin instituutti muutti Southampton Buildingiin Chancery Lanella. 1830 alkaen naisopiskelijat saivat hakea opiskelemaan. Vuonna 1858 Lontoon yliopiston rakennemuutosten yhteydessä Birkbeck College sai mahdollisuuden kokeiden järjestämiseen. Instituutista tuli yliopiston tärkein osa-aikaisten opintojen tarjoaja.

Instituutti muutti nimensä Birkbeck Literary and Scientific Institutioniksi vuonna 1866 ja muutti Breams Buildingiin Fetter Lanelle, jossa se sijaitsi seuraavat 67 vuotta. Vuonna 1920 Birkbeck yhdistyi virallisesti Lontoon yliopiston collegeksi. Yhdistymisen oli tarkoitus tapahtua jo vuonna 1913, mutta ensimmäisen maailmansodan syttyminen viivästytti yhdistymistä. Toisen maailmansodan aikaan Birkbeck oli ainoa college, joka ei siirtynyt sodan ajaksi pois pääkaupungin keskustasta. 1941 yliopiston kirjasto kärsikin suorasta iskusta Lontoon pommituksissa, mutta opetus yliopistolla jatkui. Sodan aikana Birkbeck järjesti lounasaikaan julkisia luentoja, joita pitivät muiden muassa Joad, Pevsner ja Harold Nicolson.

Vuonna 1952 college muutti nykyiseen sijaintiinsa Malet Streetillä, Lontoon keskustassa, aivan Senate House Libraryn ja British Museumin viereen. Lähimmät metroasemat ovat Russell Square, Euston ja Holborn.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.