Billy Mitchell

yhdysvaltalainen kenraali

William ”Billy” Mitchell (29. joulukuuta 187911. helmikuuta 1936) oli yhdysvaltalainen upseeri ja lentäjä. Hän aloitti sotilasuransa maavoimissa, mutta sai lentäjänluvan vuonna 1917, ja Yhdysvaltain liityttyä ensimmäiseen maailmansotaan hän komensi St. Mihielin taistelussa suurta ilma-armeijaa. Sodan jälkeen hän oli mukana upottamassa ilmapommituksella joukkoa Saksan keisarikunnan laivastolta saatuja aluksia, joista merkittävin oli taistelulaiva SMS Ostfriesland. Hän myös kritisoi ankarasti sitä, että asevoimat eivät antaneet ilmailuun siihen vaadittavia resursseja, ja että lentäjille aiheutui ylempien vastuuttomuuden jatkuvasti onnettomuuksia. Hänet vietiin lopulta vuonna 1925 ylempiensä ja asevoimien halventamisesta sotaoikeuteen, missä hänet todettiin syylliseksi. Lopun elämäänsä hän vietti puhujana ja aktivistina erottuaan asevoimien palveluksesta.

William Mitchell
Billy Mitchell.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt29. joulukuuta 1879
Nizza, Ranska
Kuollut11. helmikuuta 1936 (56 vuotta)
Ammatti sotilas
Sotilashenkilö
Palvelusvuodet 1898–1925
Taistelut ja sodat Filippiinien–Yhdysvaltain sota
ensimmäinen maailmansota
Sotilasarvo US-O8 insignia.svg kenraalimajuri (postuumi)
Kunniamerkit Distinguished Service Cross[1]
Ranska Kunnialegioonan jäsenyys[1]
Joukko-osasto Prop and wings.svg Yhdysvaltain maavoimien ilmaosasto

ElämäkertaMuokkaa

Mitchellin isä oli Wisconsinin osavaltiota myöhemmin edustajainhuoneessa ja senaatissa edustanut John L. Mitchell. Hän syntyi Nizzassa Ranskassa 29. joulukuuta 1879. Hänen äitinsä oli Harriet Danforth Becker Mitchell (k. 1922[2]). Perheeseen kuului Williamin lisäksi kuusi muuta lasta.[3]

Mitchellit olivat taloudellisesti hyvin toimeen tulevia ja viettivät paljon aikaa Euroopassa, missä John L. Mitchell opiskeli useissa arvostetuissa yliopistoissa. Perhe palasi Euroopasta ja asettui asumaan lähelle Milwaukeetä Wisconsinissa Williamin ollessa kolmevuotias. Hän piti varttuessaan metsästyksestä ja ratsastuksesta.[3]

Mitchell opiskeli ensin episkopaalisessa koulussa Racinessa. Hän kuitenkin valitteli vanhemmilleen koulun opetuksen heikkoa tasoa ja toivoi pääsevänsä Washingtoniin Columbian Preparatory -kouluun. Hänen isänsä oli valittu senaattiin, joten oli luontevaa, että poika opiskelisi lähellä vanhempiensa asuinpaikkaa, joten asia järjestyi. Syksyllä 1895 hän aloitti opintonsa Columbian University -yliopistossa (nykyinen George Washingtonin yliopisto), mutta ei sopinut aktiivisen elämäntyylin halussaan pitkäaikaiseen yliopisto-opiskeluun.[2]

Sotilasuran alkuMuokkaa

Mitchell lopetti yliopisto-opintonsa, kun Yhdysvallat julisti sodan Espanjalle huhtikuussa 1898, ja liittyi sen sijaan 1. Wisconsinin vapaaehtoisrykmenttiin. Sukunsa yhteyksien johdosta hän sai pian viestikomppaniassa vänrikin arvon.[2] Sota Espanjaa vastaan päättyi ennen kuin Mitchellin yksikkö lähti taisteluun, mutta hänen isänsä vaikutuksesta yksikkö kuitenkin lähetettiin sodan jälkeen joulukuussa 1899 Kuubaan miehitysjoukkojen mukana. Mitchell osallistui Kuubassa aktiivisesti viestijoukkojen lennätinlinjojen suunnitteluun ja rakentamiseen.[4]

Kuubassa palvellessaan Mitchell harkitsi siirtyvänsä viestijoukoista ratsuväkeen, mutta ei tehnyt niin, koska hänet oli ylennetty luutnantiksi, eikä hänelle ei ollut ratsuväessä tarjolla kuin vänrikin arvo.[4] Hän alkoi joka tapauksessa harkita sotilasuralla jatkamista, ja toivoi, että pääsisi palvelemaan Filippiineille, vaikka hänen vanhempansa vastustivatkin ajatusta – hänen isänsä yritti tuloksetta saada hänet opiskelemaan Grenoblen yliopistoon Ranskassa.[5] Hän saapui Filippiineille lähes samaan aikaan Filippiinien–Yhdysvaltain sodan alkamisen kanssa. Sodan aikana hän toimi aktiivisesti tiedustelijana Emilio Aguinaldon sissejä vastaan ja arvioi, että soveltuisi erinomaisesti sotilasuralle.[6]

Palattuaan Filippiineiltä Yhdysvaltoihin Mitchell palveli jonkin aikaa Fort Myerissä Virginiassa, kunnes sai kesällä 1901 kenraali Adolphus Greelyltä tehtäväkseen valvoa lennätinlinjojen rakentamista Alaskassa.[7][8] Hän käytti työssä leijoja, joilla saattoi nousta ilmaan tarkastelemaan rakennettavaa maastoa ylhäältä käsin[9], ja pysyi työn parissa heinäkuuhun 1903 asti. Hänestä tuli Alaskasta palattuaan maavoimien nuorin kapteeni 24-vuotiaana.[10][11]

Sotateoreetikkona ennen maailmansotaaMuokkaa

Mitchell sai ennen pitkää haluamansa palveluspaikan Fort Leavenworthissa Kansasissa, missä hän toimi viestijoukkojen koulutusosaston avustavana johtajana. Osasto myös suoritti testejä uusille viestijoukkojen välineille.[10] Vuonna 1906 Mitchell arvioi eräässä artikkelissaan, että ilmalaivoilla voitaisiin tulevaisuudessa suorittaa viestien välittämistä, sukellusveneiden havainnointia ilmasta käsin ja mahdollisesti jopa ilmapommituksia nitroselluloosaa käyttämällä.[12] Samana vuonna hän oli lyhyesti mukana San Franciscon maanjäristyksen jälkeisissä armeijan avustustoimissa Kaliforniassa[9] ja Kuuban miehityksessä siellä esiintyneiden levottomuuksien jälkeen.[13]

Fort Leavenworthissa Mitchell sai myös ensimmäisen ja ainoan kerran varsinaista upseerikoulutusta. Vuonna 1907 hän aloitti opintonsa School of the Line -koulussa ensimmäisenä viestijoukkojen upseerina koskaan. Hän pääsi vuonna 1908 myös Staff College -sotakorkeakouluun.[13] Tämän jälkeen hän anoi siirtoa viestijoukoista ratsuväkeen, mutta maavoimien esikuntapäällikkö J. Franklin Bell kieltäytyi hyväksymästä hänen siirtämistään, vaikka Mitchell löysikin ratsuväestä upseerin, joka oli halukas vuorostaan siirtymään viestijoukkoihin.[14]

Pettymyksestään huolimatta Mitchell otti vastaan kahden vuoden sijoituksen Filippiineillä. Toimeksiantonsa aikana hän tarkkaili salassa japanilaisten tiedustelutoimintaan Taiwanin ja Filippiinien välillä, minkä lisäksi hän vieraili Venäjän–Japanin sodan taistelupaikoilla ja kirjasi muistiin tietoja kiinalaisten, japanilaisten ja venäläisten armeijoista. Hän tuli tutkimustyössään siihen tulokseen, että Yhdysvaltain ja Japanin välinen sota olisi väistämätön, joten Yhdysvalloilla tulisi olla riittävä sotilaallinen iskuvoima puolustaa omia diplomaattisia intressejään.[15]

PääesikunnassaMuokkaa

Palveltuaan jonkin aikaa viestikomppanian päällikkönä Fort McKinleyssä Mitchell sai 5. maaliskuuta 1912 tietää, että häntä oltiin ottamassa työhön maavoimien pääesikuntaan Washingtoniin.[16] Hän aloitti työnsä esikunnassa helmikuussa 1913.[17]

Pääesikunnassa Mitchell oli ainoa, jolla oli viestiupseerin tausta. Aika ajoin hän ajautui tekemisiin Yhdysvaltain alkutaipaleellaan olevien ilmajoukkojen kanssa. Ilmailu ei suuremmin kiinnostanut häntä, vaan hän näki sen lähinnä tiedustelun ja viestinvälityksen jatkeena. Hänen suosituksestaan lentäjiksi otettiin vuodesta 1914 lähtien ainoastaan alle 30-vuotiaita luutnantteja, jotka eivät olleet naimisissa.[18] Viestijoukkojen osaksi perustettiin lisäksi vuonna 1914 erillinen ilmailuosasto, jonka johtajaksi nimitettiin everstiluutnantti Samuel Reber.[19]

Mitchell oli vuonna 1914 ilmaissut kiinnostuksensa tehtävästä Wisconsinin kansalliskaartissa, sillä sitä kautta hän olisi saanut ylennyksen everstiksi.[20] Ensimmäisen maailmansodan alkaessa elokuussa 1914 hän kuitenkin jatkoi työssään pääesikunnassa ja hyödynsi siellä keräämäänsä tietämystä kirjoittamalla Chicago Tribune -lehteen anonyymisti artikkelin, missä arveli Ranskan nopeasti ja ratkaisevasti häviävän sodan Saksaa vastaan. Hän pyysi ylemmiltään, että hänet lähetettäisiin Eurooppaan tarkkailijaksi jonkin maan armeijaan ennen kuin sota olisi ohi.[20][21] Hän toivoi itse mieluiten tarkkailijan paikkaa Venäjältä, sillä katsoi Venäjällä ja Yhdysvalloilla olevan ratkaistavana saman kaltaisia ongelmia.[21] Marnen taistelu kuitenkin teki selväksi, että Ranska jatkaisi mukana sodassa, ja Mitchell tyytyi jatkamaan normaaleja tehtäviään pääesikunnassa.[20]

IlmailuosastossaMuokkaa

Samuel Reber siirrettiin 5. toukokuuta 1916 pois ilmailuosaston johdosta, ja tilalle nimitettiin everstiluutnantti George O. Squier, jonka alaisuudessa Mitchell oli palvellut Fort Leavenworthissa. Koska Squier oli nimityksensä aikaan sotilasattaseana Lontoossa, Mitchell toimi väliaikaisesti ilmailuosaston päällikkönä[22] ja myöhemmin Squierin alaisuudessa sen varapäällikkönä. Lisäksi hänet ylennettiin majuriksi heinäkuussa 1916.[23]

Ilmailuosastoon siirryttyään Mitchell päätti syksyllä 1916 hankkia itselleen lentäjänluvan[23][24], vaikka olikin aiemmin pitänyt itseään liian vanhana lentäjäksi.[25] Hän matkusti Newport Newsiin Virginiassa ja aloitti siellä Curtiss Aviation School -lentokoulussa lentämisen opiskelun. Lennonopettajien arvio hänestä oli, että hän oli oppilaana innokas, mutta epätasainen – joinakin päivinä hän lensi erinomaisesti, joinakin taas ei. Mitchell yritti saada valtion maksamaan hänen lennonopetuksensa, mutta hän joutui lopulta maksamaan 1 470 dollarin summan itse.[24] Kaiken kaikkiaan hän lensi koulussa 36 lentoa.[23]

Maailmansodan jatkuessa alkoi näyttää todennäköiseltä, että Saksa ja Yhdysvallat joutuisivat ennen pitkää konfliktiin, jos edellinen päättäisi uudelleen aloittaa rajoittamattoman sukellusvenesodan. Konfliktissa Yhdysvalloilla olisi syvä tarve nopeasti laajentaa ilmapuolustushaaraansa, ja George O. Squierin mukaan Yhdysvaltain pitäisi lähettää ilmasodankäyntiä varten tarkkailija Eurooppaan. Tähän tehtävään hän valitsi Mitchellin, joka lähti Ranskaan maaliskuussa 1917.[24]


LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b Jones, Minnie L.: William 'Billy' Mitchell -- 'The father of the United States Air Force' The Official Home Page of the United States Army. 17.10.2019. Viitattu 7.2.2021. (englanniksi)
  2. a b c Hurley 1964, s. 3
  3. a b Hurley 1964, s. 2
  4. a b Hurley 1964, s. 4–5
  5. Cooke 2002, s. 28
  6. Hurley 1964, s. 6–7
  7. Hurley 1964, s. 9
  8. Cooke 2002, s. 35
  9. a b Cooke 2002, s. 44
  10. a b Hurley 1964, s. 10
  11. Cooke 2002, s. 37
  12. Hurley 1964, s. 11
  13. a b Hurley 1964, s. 12
  14. Hurley 1964, s. 13
  15. Hurley 1964, s. 13–14
  16. Cooke 2002, s. 45
  17. Hurley 1964, s. 16
  18. Hurley 1964, s. 17–18
  19. Cooke 2002, s. 50
  20. a b c Cooke 2002, s. 48
  21. a b Hurley 1964, s. 18
  22. Cooke 2002, s. 50–51
  23. a b c Hurley 1964, s. 21
  24. a b c Cooke 2002, s. 51
  25. Cooke 2002, s. 50

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Lane, Spencer: First World Flight: The Odyssey of Billy Mitchell. U. S. Press, 2002. (englanniksi)
  • Wells, Samuel F. Jr.: William Mitchell and the Ostfriesland: A Study in Military Reform. The Historian, 1964, 26. vsk, nro 4. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa