Bill Wyman

Bill Wyman (syntyjään William George Perks, s. 24. lokakuuta 1936 Lewisham, Lontoo, Britannia) on brittiläinen rockmuusikko, joka tunnetaan parhaiten The Rolling Stonesin entisenä basistina. Häntä pidettiin rauhallisena ja yhtyettä tasapainottavana voimana. Rolling Stonesissa lähes alusta saakka vaikuttanut Wyman erosi yhtyeestä vuonna 1991 ja on sen jälkeen esiintynyt ja levyttänyt satunnaisesti Bill Wyman’s Rhythm Kings -kokoonpanon kanssa. Wyman on kirjoittanut lukuisia kirjoja.

Bill Wyman
Wyman esiintymässä 2020.
Henkilötiedot
Syntynyt	24. lokakuuta 1936
Muusikko
Aktiivisena	1962–
Tyylilajit	rock, blues rock, rhythm and blues, rock and roll, swing, jazz
Soittimet	bassokitara, kosketinsoittimet, kitara
Yhtyeet	The Rolling Stones, Bill Wyman's Rhythm Kings, Willie & the Poor Boys, The Cliftons
Levy-yhtiöt	Bertelsmann Music Group
Aiheesta muualla
www.billwyman.com
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Lapsuus ja nuoruus

William ”Bill” Perks syntyi 24. lokakuuta 1936 Lewishamissa, Lontoossa. Lapsena hän soitti isänsä kanssa urkuja ja aloitti pianotunnit kymmenvuotiaana.

Perks palveli merivoimissa ja kiinnostui siellä rock and roll -musiikista Chuck Berryn, Elvis Presleyn ja Fats Dominon innoittamana. Hän myös ystävystyi siellä Lee Whymaniin, jolta tämä myöhemmin keksi itselleen uuden sukunimen. Englantiin palattuaan Perks ryhtyi puusepäksi ja opettelemaan omatoimisesti bassokitaran soittoa.

Musiikkiura

Rolling Stonesin jäsenenä

Bill Wyman vuonna 1965.

Bill Wyman soittaa bassokitaraa hänelle tyypilliseen tapaansa, soitin lähes pystysuorassa asennossa. Kuva Rolling Stonesin kiertueelta vuodelta 1975.

Wyman teki The Rolling Stonesin jäseniin vaikutuksen kahdella studioon tuomallaan Vox-vahvistimella ja soittotaidollaan koesoitossa, jossa yhtye haki uutta basistia eronneen Dick Taylorin tilalle. Hiljattain sukunimensä Perks hylännyt Wyman ei täysin vaikuttunut yhtyeen jäsenten olemuksesta ja musiikista. Wyman oli sovinnainen ja siististi pukeutunut mies, mikä loi suuren kontrastin muihin jäseniin. Tästä huolimatta hän tunsi, että Mick Jaggerin, Keith Richardsin ja Brian Jonesin välillä oli kipinää ja jännitettä, joka ohitti heidän hurjat elämäntapansa. Wymanista tuli yhtyeen jäsen. Rolling Stones nousi maailmanlaajuiseen suosioon vuonna 1964 julkaisemansa esikoisalbuminsa myötä ja teki vuosien aikana lukuisia hittejä. Wyman, joka oli useita vuosia Rolling Stonesin muita jäseniä vanhempi, tunnettiin rauhallisena ja yhtyettä tasapainottavana voimana.

1970-luvun alussa Wyman alkoi turhautua asemaansa Rolling Stonesissa. Hänen kirjoittamistaan kappaleista vain yksi, ”In Another Land”, oli valittu studioalbumille. Lisäksi ”Downtown Suzie” ilmestyi myöhemmin julkaisemattomia kappaleita sisältävällä kokoelmalla Metamorphosis, mutta laulun alkuperäinen nimi oli vaihdettu kysymättä Wymanin lupaa. Wyman ei myöskään saanut nimeään laulujen tekijätietoihin, vaikka hän oli muun muassa säveltänyt pianolla ”Jumpin’ Jack Flashin” riffin.

Wyman julkaisi ensimmäisen Monkey Grip -nimisen sooloalbuminsa toukokuussa 1974. Levy oli äänitetty Rolling Stonesin Goats Head Soup- ja It’s Only Rock ’n’ Roll -albumien välisenä aikana. Se ylsi Yhdysvalloissa top 100:een, ja erinomaisten arvostelujen tukemana Britannian top 40:een. Sen sijaan singlet ”Monkey Grip Glue” ja ”White Lightnin’” eivät saavuttaneet listamenestystä.

Wymanin toinen sooloalbumi, Stone Alone, ilmestyi huhtikuussa 1976, vain viikkoja ennen Rolling Stones -albumi Black and Blueta. Levy sisälsi vahvoja vaikutteita diskomusiikista, mutta albumilla oli muunkinlaista materiaalia, kuten country rockia edustava ”What’s the Point”. Lisäksi reggae-kappale ”Soul Satisfying” osoitti Rolling Stones -jäsenten kiinnostuksen jamaikalaiseen musiikkiin. Stone Alone jäi Britanniassa listojen ulkopuolelle ja Yhdysvalloissa se ylsi niukasti top 200:een. Se oli Wymanin viimeinen Billboard-listalle päässyt albumi. Levy sai kuitenkin esikoisalbumin tavoin hyvät arvostelut. Siltä ilmestyivät singlet ”If You Wanna Be Happy” ja ”Apache Woman”, jotka jäivät samalla Wymanin viimeisiksi soolojulkaisuiksi viiteen vuoteen.

Vuonna 1981 Wyman solmi levytyssopimuksen A&M Recordsin kanssa. Musiikkiala oli muuttunut viiden vuoden aikana punkin ja uuden aallon myötä. Wyman, joka ei ollut koskaan ollut vakuuttunut tulkinnoistaan, ymmärsi nyt, että rajoittuneellakin laulutaidolla saattoi pärjätä. Kesäkuussa Wyman julkaisi suurimman hittinsä ”(Si, si) Je suis un rock star”, joka nousi Britanniassa listan 14:nnelle sijalle. Mikäli Mick Jaggerin ja David Bowien ”Dancing in the Street” -duettoa ei lasketa mukaan, ”(Si, si) Je suis un rock star” on Rolling Stones -jäsenten menestynein soolokappale. Sitä seurannut diskotyylinen ”Come Back Suzanne” jäi listojen ulkopuolelle, mutta maaliskuussa 1982 ”A New Fashion” ylsi Britannian top 40:een. Muutamaa viikkoa myöhemmin ilmestyi studioalbumi Bill Wyman, joka sisälsi vaikutteita uuden aallon musiikista ja synthpopista. Sitä on pidetty singlehittien ympärille rakennettuna eheänä kokonaisuutena. Levy ylsi Britannian listan sijalle 55.

1980-luvun puolivälissä Wyman järjesti konsertteja, joilla kerättiin rahaa brittimuusikko Ronnie Lanelle tämän taistelussa MS-tautia vastaan. Tähän konserttikokoonpanoon Willie & The Poor Boys kuuluivat myös Jimmy Page, Chris Rea, Charlie Watts, Kenney Jones ja Paul Rodgers. Yhtye julkaisi vuonna 1985 albumin, joka sisälsi versioita rock and roll- ja rhythm and blues -klassikoista. Niihin lukeutui ”Baby Please Don’t Go”, joka ylsi Yhdysvaltain Mainstream Rock -listan sijalle 35. Itse albumi oli korkeimmillaan Billboard-listan 96:nnella sijalla. Willie & The Poor Boys koottiin uudelleen vuonna 1992, jolloin se Gary Brookerilla vahvistettuna soitti konsertin Ruotsissa. Samana vuonna julkaistiin Wymanin studioalbumi, Stuff, joka ilmestyi rajoitettuna painoksena Japanissa ja Argentiinassa.

Wyman erosi Rolling Stonesista vuonna 1991; Keith Richards ja Mick Jagger hyväksyivät eron vuonna 1993 antamansa kahden vuoden harkinta-ajan jälkeen. Wyman on sanonut Rolling Stonesista eroamisen syyksi sen, että yhtye vei hänen kaiken aikansa eikä hänellä ollut tilaisuutta keskittyä harrastuksiinsa, kuten arkeologiaan, eikä perhe-elämäänsä. Myös hänen lentopelkonsa oli kehittynyt useiden vuosien ajan. Yhtyeessä vuodesta 1975 kitaraa soittaneen Ron Woodin mukaan Wyman olisi ollut halukas säveltämään enemmän materiaalia Rolling Stonesille, mutta tätä mahdollisuutta hänelle ei annettu.

Wyman itse on kertonut, että hän olisi halunnut lähteä yhtyeestä jo ennen Steel Wheels -albumin suuren kiertueen alkamista vuonna 1989:

»Minulla ei ollut varaa jättää heitä. Tiedän, että se kuulostaa naurettavalta, mutta minulla, Charliella (Watts) ja Woodylla (Ron Wood) ei ollut silloin lainkaan rahaa. Olimme puilla paljailla. Meidän täytyi tehdä se kiertue taloudellisen turvallisuutemme vuoksi. Kun kiertue oli ohi, kerroin että aion lähteä, mutta he eivät uskoneet minua. Jatkoin sen toistelemista, mutta he olettivat, että vitsailen. [..] Kun he tajusivat, että olin tosissani, he yrittivät moneen kertaan saada minut muuttamaan mieleni. Se meni välillä aika ilkeäksi...»
(Bill Wyman.)

Rolling Stonesin jälkeen

Entiset Rolling Stones -jäsenet Wyman ja Mick Taylor vuonna 2008. Kuva on Rhythm Kingsin keikalta, jolla Taylor vieraili.

The Rolling Stones -yhtyeestä eroamisen jälkeiset kaksi–kolme vuotta olivat Wymanille musiikillisesti hiljaista aikaa, sillä hän oli kaivannut erityisesti perhe-elämäänsä. Vuonna 1997 hänen kokoamansa Bill Wyman’s Rhythm Kings julkaisi ensimmäisen albuminsa, Struttin’ Our Stuff. Edelleen toiminnassa oleva yhtye on erikoistunut erityisesti 1920-luvun jälkeiseen amerikkalaiseen musiikkiin; jazziin, bluesiin, rhythm and bluesiin, swingiin, countryyn, souliin ja rock and rolliin. Wyman on todennut, että yhtyeellä on vapaus esittää kaikkia mahdollisia genrejä. Yhtyeen julkaisemiin albumeihin lukeutuu vuonna 2004 ilmestynyt Just for a Thrill, jolla vierailee muun muassa George Harrison.

Kun Rhythm Kings aloitti esiintymiset, sen konserteista julkaistiin paljon äänenlaadultaan keskinkertaisia bootlegeja. Tällaista toimintaa välttääkseen Wyman on julkaissut internetsivuillaan lukuisia Rhythm Kings -livelevyjä Bootleg Kings -nimen alla.

Lokakuussa 2012 Wyman näyttäytyi Rolling Stonesin kanssa ensimmäisen kerran kahteenkymmeneen vuoteen, kun yhtye juhlisti Crossfire Hurricane -elokuvansa ensi-iltaa. 25. ja 29. marraskuuta Lontoon O₂-areenalla järjestetyissä konserteissa Wyman soitti yhtyeen kanssa sen vanhat hitit ”It’s Only Rock ’n’ Roll (But I Like It)” ja ”Honky Tonk Women”.

Kesällä 2015 Wyman julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa 33-vuoteen, kun Back to Basics ilmestyi. Se sisälsi vaikutteita Tom Waitsin, Leonard Cohenin ja J.J. Calen musiikista.

Yksityiselämä

Wymanin ensimmäinen vaimo oli Diane Perks (o.s. Cory), jonka kanssa Wyman meni naimisiin vuonna 1959. Liitto päättyi avioeroon kymmenen vuotta myöhemmin. Wyman on kertonut, että avioliitto oli onneton, joten hänellä oli tapana iskeä muita naisia yhtyekaverinsa Brian Jonesin kanssa. Vuosina 1967–1983 Wyman eli avoliitossa Astrid Lundströmin kanssa. Vuode 1989 kesäkuussa 52-vuotias Wyman vei vihille 18-vuotiaan poptähti Mandy Smithin, mutta jo seuraavan vuoden marraskuussa Wyman ilmoitti liiton olevan ohi. Avioero maksoi Wymanille lähes miljoona dollaria. Huhtikuussa 1993 Wyman solmi kolmannen avioliittonsa Suzanne Acostan kanssa.

Wymanilla on viimeisimmästä avioliitostaan Suzanne Acostan kanssa kolme yhteistä tytärtä; Katharine, Jessica ja Matilda. Tämän lisäksi Wymanilla on ensimmäisestä avioliitostaan poika, Stephen. Stephen on ollut isänsä tavoin tekemisissä musiikin kanssa, ja hän soitti syntetisaattoria tämän vuoden 1982 nimikkoalbumilla.

Vuonna 2006 Maxim-lehti valitsi Bill Wymanin kymmenenneksi Living Sex Legends -listallaan. Lehti arvioi hänen harrastaneen seksiä yli tuhannen naisen kanssa. Keith Richards on kommentoinut, että Wymanilla oli pakkomielle saada naisia tai muuten hän ei pystynyt nukkumaan koti-ikävän vuoksi. Richardsin mukaan Wyman romahti täysin, mikäli hän ei löytänyt seuraa.

Maaliskuussa 2016 Wymanin uutisoitiin sairastavan eturauhassyöpää. Edustajan mukaan sairaus havaittiin ajoissa, joten Wymanin oletettiin toipuvan täysin.

Harrastukset

Wyman on amatööriarkeologi, ja hän on julkaissut aiheesta kirjan. Hänen kirjoittamiin kirjoihin lukeutuvat myös lukuisat musiikkiin – erityisesti Rolling Stonesiin – liittyvät teokset. Vuodesta 2007 hän on ollut oman nimikkometallinpaljastimensa puolestapuhuja. Wyman tunnetaan myös lahjakkaana valokuvaajana.

Jalkapallossa Wyman kannattaa lontoolaista Crystal Palacea.

Diskografia

Sooloalbumit

• Monkey Grip (1974)
• Stone Alone (1976)
• Bill Wyman (1982)
• Stuff (1992) (julkaistu alun perin Japanissa ja Argentiinassa, ja vuonna 2000 Britanniassa)
• Back to Basics (2015)

Bill Wyman’s Rhythm Kings

• Struttin’ Our Stuff (1997)
• Anyway the Wind Blows (1999)
• Groovin’ (2000)
• Double Bill (2001)
• Just for a Thrill (2004)

Lähteet

• Loewenstein, Dora & Dodd, Philip (toim.): The Rolling Stones omin sanoin. Helsinki: Ajatus, 2006. ISBN 951-20-7049-9

Aiheesta muualla

• Viralliset kotisivut (englanniksi)

The Rolling Stones

Mick Jagger Keith Richards Charlie Watts Ron Wood
Brian Jones Mick Taylor Ian Stewart Bill Wyman Dick Taylor

Studioalbumit:	The Rolling Stones The Rolling Stones No. 2 Out of Our Heads Aftermath Between the Buttons Their Satanic Majesties Request Beggars Banquet Let It Bleed Sticky Fingers Exile on Main St. Goats Head Soup It’s Only Rock ’n’ Roll Black and Blue Some Girls Emotional Rescue Tattoo You Undercover Dirty Work Steel Wheels Voodoo Lounge Bridges to Babylon A Bigger Bang Blue & Lonesome Hackney Diamonds
Vain Yhdysvalloissa julkaistut studioalbumit:	12 X 5 The Rolling Stones, Now! December’s Children (And Everybody’s)
Livealbumit:	Got Live If You Want It! Get Yer Ya-Ya’s Out! Love You Live ”Still Life” (American Concert 1981) Flashpoint Stripped The Rolling Stones Rock and Roll Circus No Security Live Licks Shine a Light
Kokoelmia:	Big Hits (High Tide and Green Grass) Flowers Through the Past, Darkly (Big Hits Vol. 2) Stone Age Gimme Shelter Hot Rocks 1964–1971 Rock ’n’ Rolling Stones More Hot Rocks (Big Hits & Fazed Cookies) No Stone Unturned Made in the Shade Metamorphosis Jump Back: The Best of The Rolling Stones 1971–1993 Forty Licks