Best of Both Worlds Tour

Tämä artikkeli käsittelee konserttikiertuetta. Konsertista on myös erillinen albumi Best of Both Worlds Concert. Konserttielokuvasta Hannah Montana & Miley Cyrus: Best of Both Worlds Concert on erillinen artikkeli.

Best of Both Worlds Tour oli vuonna 2007–2008 järjestetty, Pohjois-Amerikkaa kiertänyt konserttikiertue, jossa esiintyivät laulaja-lauluntekijä sekä näyttelijä Miley Cyrus. Cyrus tunnetaan Disney Channelilla tulevasta nuortensarjasta Hannah Montana, ja konsertilla hän esiintyi sekä sooloartistina että Hannah Montanan roolissa. Konsertti on saanut nimensä, sillä Best Of Both Worlds (suomeksi "molempien maailmojen parhaat puolet") kuvaa sarjan pääjuonta, ja konsertti sisälsikin Hannah Montana - sarjasta tuttuja lauluja. Konsertin liput olivat eniten haluttuja lippuja vuonna 2007. Konsertin koreografiasta vastasi Kenny Ortega, joka myös suunnitteli/loi ja ohjasi koko konsertin. Ortega on tehnyt muitakin tunnettuja elokuvia, kuten ohjannut ja luonut koreografian musikaalielokuviin High School Musical, High School Musical 2 ja The Cheetah Girls 2. Konsertti nauhoitettiin livealbumiksi huhtikuussa 2008. Konsertissa lämmittelijäyhtyeinä toimivat Jonas Brothers, Aly & AJ sekä Everlife. Seuraavan konsertin Cyrus teki vuonna 2009, joka kantaa nimeä Wonder World Tour.

Best of Both Worlds Tour
Miley Cyrus/Hannah Montana
Albumi Hannah Montana 2: Meet Miley Cyrus
Alkoi 17. lokakuuta 2007
Päättyi 31. tammikuuta 2008
Esitykset Pohjois-Amerikka: 71
Muut kiertueet
Best of Both Worlds Tour Wonder World Tour
←  2007-2008 2009 →

Esitetyt kappaleet

muokkaa

Avajaiset

muokkaa

Jonas Brothers

muokkaa
  1. "Kids of the Future"
  2. "Just Friends"
  3. "That's Just the Way We Roll"
  4. "Hello Beautiful"
  5. "Goodnight and Goodbye"
  6. "Hold On"
  7. "SOS"

Aly & AJ

muokkaa
  1. "Closure"
  2. "Division"
  3. "Potential Breakup Song"
  4. "Insomniatic"
  5. "Bullseye"
  6. "No One"
  7. "Like Whoa"

Hannah Montana

muokkaa
  1. "Rock Star"
  2. "Life's What You Make It"
  3. "Just Like You"
  4. "This Is The Life" (vain valikoituina päivämäärinä)
  5. "If We Were A Movie" (vain valikoituina päivämäärinä)
  6. "Old Blue Jeans"
  7. "Nobody's Perfect"
  8. "Pumpin' Up the Party"
  9. "I Got Nerve"
  10. "We Got the Party" (ft.Jonas Brothers)
  11. "Rock and Roll All Nite" (ft. Aly & AJ tai Everlife)

Huomautus: Kappaleen "We Got the Party" aikana Cyrusin taustatanssija Ashlee Nino otti lavan halttunsa viihdyttämällä yleisöä heidän odottaessaan Hannah Montanaa noin 30 sekunnin ajan, jotta Cyrus voi vaihtaa vaatteensa tulevaa kappaletta varten.

Jonas Brothers

muokkaa
  1. "When You Look Me in the Eyes"
  2. "Year 3000"

Aly & AJ

muokkaa
  1. "Chemicals React"
  2. "Rush"

Miley Cyrus

muokkaa
  1. "Start All Over"
  2. "Good and Boken" (Ei esiinny elokuvassa)
  3. "See You Again"
  4. "Let's Dance"
  5. "Right Here"
  6. "East Northumberland High" (Ei esiinny elokuvassa)
  7. "G.N.O. (Girl's Night Out)"
  8. "The Best of Both Worlds"

Ylimääräinen numero

muokkaa
  1. "I Miss You", omistettu Cyrusin isoisälle, joka menehtyi. Kappale esiintyy konserttielokuvassa kappaleen "East Northumberland High" tilalla.

Ylimääräiset numerot valikoituina päivinä

muokkaa
  1. "Ready, Set, Don't Go" (ft. Billy Ray Cyrus ja Brandi Cyrus kitaran kanssa)
  2. "Clear" (Cyrus lauloi tämän kappaleen ainoastaan viimeisenä konsertti-iltanaan ja totesi myös: "Tämä on ensimmäinen kerta kun ikinä laulan tämän livenä")

Kiertueaikataulu

muokkaa
Päivä Kaupunki Areena/halli
Pohjois-Amerikka
Talvi 2007
18. lokakuuta Saint Louis Scottrade Center
20. lokakuuta Moline I Wireless Center
21. lokakuuta Minneapolis Target Center
23. lokakuuta Omaha Qwest Center
25. lokakuuta Denver Pepsi Center
26. lokakuuta Salt Lake City EnergySolutions Arena
27. lokakuuta
29. lokakuuta Seattle KeyArena
30. lokakuuta Portland Rose Garden
1. marraskuuta Oakland Oracle Arena
3. marraskuuta Anaheim Honda Center
4. marraskuuta San José HP Pavilion at San Jose
5. marraskuuta Fresno Save Mart Center
7. marraskuuta Los Angeles Staples Center
8. marraskuuta San Diego San Diego Sports Arena
9. marraskuuta Glendale Jobing.com Arena
11. marraskuuta Houston Toyota Center
12. marraskuuta San Antonio AT&T Center
14. marraskuuta Fort Worth Fort Worth Convention Center
15. marraskuuta Bossier City CenturyTel Center
19. marraskuuta Tampa St. Pete Times Forum
20. marraskuuta Sunrise BankAtlantic Center
23. marraskuuta Nashville Sommet Center
24. marraskuuta Knoxville Thompson-Boling Arena
25. marraskuuta Greensboro Greensboro Coliseum
27. marraskuuta Charlotte Time Warner Cable Arena
28. marraskuuta Duluth Arena at Gwinnett Center
29. marraskuuta Memphis FedEx Forum
1. joulukuuta Little Rock Alltel Arena
2. joulukuuta Oklahoma City Ford Center
3. joulukuuta Kansas City Sprint Center
5. joulukuuta Auburn Hills The Palace of Auburn Hills
6. joulukuuta Grand Rapids Van Andel Arena
8. joulukuuta Rosemont Allstate Arena
9. joulukuuta Indianapolis Conseco Fieldhouse
11. joulukuuta Columbus Nationwide Arena
12. joulukuuta Lexington Rupp Arena
13. joulukuuta Cincinnati US Bank Arena
15. joulukuuta Toronto Air Canada Centre
16. joulukuuta Rochester Blue Cross Arena
17. joulukuuta Philadelphia Wachovia Center
19. joulukuuta Hartford Hartford Civic Center
20. joulukuuta Providence Dunkin Donuts Center
21. joulukuuta Worcester DCU Center
22. joulukuuta
27. joulukuuta Uniondale Nassau Coliseum
28. joulukuuta
29. joulukuuta Newark Prudential Center
30. joulukuuta
Talvi 2008
3. tammikuuta Cleveland Quicken Loans Arena
4. tammikuuta Pittsburgh Mellon Arena
5. tammikuuta Atlantic City Boardwalk Hall
7. tammikuuta Washington (DC) Verizon Center
8. tammikuuta Baltimore 1st Mariner Arena
9. tammikuuta Albany Times Union Center
Kiertueet Aly & AJ:n kanssa
11. tammikuuta Detroit Joe Louis Arena
13. tammikuuta Milwaukee Bradley Center
14. tammikuuta Chicago United Center
15. tammikuuta St. Louis Scottrade Center
18. tammikuuta Las Vegas MGM Grand Arena
19. tammikuuta
20. tammikuuta
22. tammikuuta Glendale Jobing.com Arena
24. tammikuuta Austin Frank Erwin Center
Kiertueet Everlifen kanssa
25. tammikuuta Lafayette Cajundome
26. tammikuuta New Orleans New Orleans Arena
28. tammikuuta Orlando Amway Arena
29. tammikuuta
30. tammikuuta Jacksonville Jacksonville Veterans Memorial Arena
31. tammikuuta Miami American Airlines Arena
Houston Rodeo
9. maaliskuuta Houston Reliant Stadium

Kuvia konserttikiertueesta

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa