Bend Over and Pray the Lord

(Ohjattu sivulta Bend Over And Pray The Lord)

Bend Over and Pray the Lord – The Heavy-Rock Album on hard rock -yhtye Lordin vuosina 1997-1999 äänittämä ensimmäinen studioalbumi. Albumi oli tarkoitus julkaista vuonna 1999, mutta julkaisu peruttiin Lordin silloisen levy-yhtiön, Anaconda Recordsin mentyä nurin. Lopulta albumin kappaleet ja kansivihko sisällytettiin alkuperäisinä yhtyeen 20-vuotisen uran kunniaksi 3. syyskuuta 2012 julkaistuun Scarchives Vol. 1 -kokoelmalevyyn.[1]

Bend Over and Pray the Lord
Lordi
Studioalbumin Bend Over and Pray the Lord kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  1997–1999
 Julkaistu 3. syyskuuta 2012 (Scarchives Vol. 1 -kokoelmalevyllä)
 Tuottaja(t) Mr. Lordi
 Levy-yhtiö Sony Music
Lordin muut julkaisut
Napalm Market
1992
Bend Over and Pray the Lord
1999
Get Heavy
2002

Yhtyeen kokoonpanoon ei albumin äänitysten aikaan kuulunut rumpalia, vaan albumilla käytettiin rumpukonetta. Mr. Lordi oli 1990-luvulla hakenut Esittävän säveltaiteen edistämiskeskukselta tukea albumin äänityksiä ja ”Get Heavy” -videon kuvauksia varten. Videon luonnoksissa yhtye soittaa metalliseinäisessä huoneessa, jossa on tulta, pommeja, verta vuotava diskopallo sekä naispuolisia kehonrakentajia hakkaamassa alasimia.[2]

Albumin tekeminen

muokkaa

Yhtye aloitti levyn äänitykset 25. elokuuta 1997 Underground-studioilla Espoossa.[3] Yhtye sai Esittävän säveltaiteen edistämiskeskukselta kymmenentuhatta markkaa levyn tekoon ”Inferno”-musiikkivideonsa perusteella. Studioaikaa oli käytössä sata tuntia, mutta kun se oli kulunut, äänitykset olivat vasta puolivälissä. Puolet ajasta oli mennyt tupakan poltteluun ja pizzan syömiseen.[4]

Levyn äänitykset jatkuivat Helsingin Suutarilassa, Airamin vanhalla tehtaalla. Siellä Lordin laulajan, Mr. Lordin, tuttava Jussi Rovanperä tuli mukaan tekemään levyä. Alun perin oli tarkoitus, että Rovanperä tekisi levylle koneosuuksia ja miksaisi sen, mutta innostuttuaan Mr. Lordi ja Rovanperä tekivät melkein kaiken uusiksi. Levy siis äänitettiin käytännössä kahteen kertaan, ja se valmistui viimein keväällä 1999.[5]

Julkaisu

muokkaa

Julkaisijan etsiminen

muokkaa

Albumin äänitysten aikoihin Suomessa ilmestyi metallimusiikkilehti nimeltä SuomiFinlandPerkele. Mr. Lordi oli haastatellut lehteen W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawlessia sekä Udo Dirkschneideria. Yksi lehden tekijöistä oli Tony Taleva, joka omisti levy-yhtiö Heart, Trust & Respect Recordsin. Tony lupasi julkaista albumin, mutta kuunneltuaan sen hän totesi, että albumi oli miksattava ja masteroitava uusiksi, ja hänen mielestään musiikki olisi voinut olla raskaampaakin. Esekin mielestä albumin teko oli kestänyt liian kauan, ja se katkaisi tukensa. Ilman sitä albumia ei saatu julkaistua.[5]

Miettiessään albumille julkaisijaa Mr. Lordi muisti, että oli ollut tekemässä Tehosekoittimen ”Mun tähteni” -musiikkivideota. Tehosekoittimen kitaristi Ari Tiainen oli perustanut Levy-yhtiö -nimisen levy-yhtiön. Mr. Lordi soitti Hannu Kilkille, Tehosekoittimen basistille.[5] Kilkki esitteli Lordi-yhtyeen Ari Tiaiselle, mutta Levy-yhtiön resurssit eivät riittäneet sen markkinoimiseen. Tiainen ryhtyi silti yhtyeen manageriksi.[6]

Ari Tiaisen tuttava Kimmo Hirvonen oli perustamassa omaa levy-yhtiötä, Anaconda Recordsia. Tiainen ehdotti Mr. Lordille, että Anaconda Records voisi julkaista levyn, ja hän oli tästä innoissaan. Kuunneltuaan albumin Hirvonen pyysi yhtyettä tekemään sellaisen kappaleen, joka voisi soida radiossa, ja Mr. Lordi sävelsi albumille bonuskappaleen ”Get Heavy”.[6]

Levynjulkaisukeikan oli tarkoitus olla 30. lokakuuta 1999. Elokuussa Mr. Lordin puhelin soi, kun hän oli juuri avaamassa painotalon ovea. Hirvonen ilmoitti, että Anaconda Records oli mennyt konkurssiin.[6] Levy jäi näin julkaisematta.

Kappaleiden julkaisu vuonna 2012

muokkaa
Pääartikkeli: Scarchives Vol. 1

Albumin kappaleet ja kansivihko julkaistiin alkuperäisinä vuonna 2012 osana yhtyeen Scarchives Vol. 1 -kokoelmalevyä. Albumin masteroi Mika Jussila.[7] Scarchives Vol.1 -levyn kansivihkosta löytyy myös Mr. Lordin kirjoittama yksityiskohtainen kertomus Bend Over and Pray the Lord -albumin teosta.[8]

Yleistä kappaleista

muokkaa

Musiikki Bend Over and Pray the Lordilla on monimutkaista moniosaisin kappalein ja temponvaihteluin, ja rumpukoneiden ja syntetisaattoreiden osuus on suuri. Albumin tyyli muistuttaa huomattavasti White Zombie -yhtyettä, tosin Bend Over and Pray the Lordilla on enemmän melodioita.[9]

Almost Human on Kiss-cover. Lordin versiossa tulee häivytys ulos, mutta musiikki palautuu takaisin alkuperäiseen äänenvoimakkuuteen. Samaa ideaa on käytetty Kissin I Love It Loud-kappaleessa, sekä The Beatlesin kappaleissa Helter Skelter ja Strawberry Fields Forever.

Albumin kuudes kappale ”Idol” kertoo Mr. Lordin idolista Gene Simmonsista.[10]

Viimeisenä albumille äänitettyä kappaletta ”Get Heavy” inspiroi suomalainen heavy metal -yhtye Ironcross, ja erityisesti heidän kappaleensa ”Too Hot Too Rock”. ”Get Heavy” vaikutti Lordin myöhäisempään tyyliin suuresti; Mr. Lordi tajusi, että Lordin vanhoista, moniosaista ja pitkistä kappaleista saisi kuusi lyhyemmän mittaista.[6]

Moni riffi albumin kappaleista on myöhemmin päätynyt uusiokäyttöön Lordin musiikissa, esimerkiksi kappaleisiin ”Who’s Your Daddy?”, ”Bring It On (The Raging Hounds Return)” sekä ”Devil Is a Loser”.[3]

Kappaleet

muokkaa
  1. Playing the Devil (Bend Over and Pray the Lord) - 4:10
  2. Cyberundertaker - 4:35
  3. Steamroller - 4:42
  4. Almost Human (Kiss-cover) - 3:14
  5. Idol - 5:12
  6. Paint in Blood - 3:48
  7. Death Suits You Fine - 3:55
  8. I Am the Leviathan - 3:26
  9. Take Me to Your Leader - 4:25
  10. Monstermotorhellmachine - 5:13
  11. The Dead Are the Family - 3:35
  12. White Lightning Moonshine - 5:07
  13. With Love and Sledgehammer - 3:59
  14. Get Heavy (bonusraita) - 3:00

Kokoonpano

muokkaa
  • Mr. Lordi (laulu, rumpukone kappaleissa 1, 3, 8, 9, basso kappaleessa 4)
  • Amen (kitara)
  • G-Stealer (bassokitara)
  • Enary (kosketinsoittimet, taustalaulut)

Vierailijat

muokkaa
  • Magnum (taustalaulut kappaleissa 1 & 8)
  • Samuel Salmela (kitarasoolo kappaleessa 3)
  • Tuomas Rislakki (Kitarasoolo kappaleessa 4)
  • Tomi Yli-Suvanto (kitarasoolo kappaleessa 7)
  • Zarsi-man (kitarasoolo kappaleissa 9 & 10)
  • Matti Kaarela (rumpukone kappaleissa 2, 4, 5, 6, 7, 10, 11, 12, 13, 14)
  • Jussi Rovanperä (koneosuudet)

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. The Scarchives Vol 1 CD/DVD will be released on September 3, 2012 lordi.fi. 28.6.2012. Arkistoitu 30.7.2012. Viitattu 3.7.2012. (englanniksi)
  2. Ahlroth 2006, sivut 74
  3. a b Monsterboard[vanhentunut linkki]
  4. Ahlroth 2006, sivu 53
  5. a b c Ahlroth 2006, sivut 55–56
  6. a b c d Ahlroth 2006, sivut 59–60
  7. Mika Jussila - All Records Details
  8. Lordi CD+DVD Scarchives vol.1 -ENNAKKOTILAUS
  9. Ahlroth 2006, sivut 38–39
  10. Ahlroth 2006, sivu 227