Beaufort on israelilainen tositapahtumiin perustuva sotaelokuva joka sai ensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla 14. helmikuuta 2007. Elokuvan on ohjannut Joseph Cedar ja sen ovat käsikirjoittaneet Joseph Cedar ja Ron Leshem. Pääosia esittävät muun muassa Oshri Cohen, Itay Tiran, Eli Eltonyo, Ohad Knoller ja Itay Turgeman.[1][2]

Beaufort
Ohjaaja Joseph Cedar
Käsikirjoittaja
Perustuu Joseph Cedarin kirjoittamaan romaaniin
Tuottaja
Säveltäjä Ishai Adar
Kuvaaja Ofer Inov
Leikkaaja Zohar M. Sela
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Israel
Tuotantoyhtiö
  • United King Films
  • Metro Communications
  • Movie Plus production
Levittäjä Netflix
Ensi-ilta 14. helmikuuta 2007
Kesto 126 min
Alkuperäiskieli heprea
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Beaufort seuraa sotilaita jotka on komennettu 2000-luvun alussa vartioimaan linnoitusta Israelin ja Libanonin rajalla. Linnoitus on rakennettu 1900-luvulla vanhan ristiretkeläisten 1100-luvulla rakentaman linnan viereen, ja se on ollut israelilaisten hallussa 1980-luvulta, kun Israelin puolustusvoimat valloittivat sen Palestiinan vapautusjärjestöltä. Sen jälkeen he linnoittivat sitä entisestään ja sitä vartioiville sotilaille on annettu määräys estää sen valloittaminen, ja tuhota se räjäyttämällä kun siihen tulee käsky. Hizbollah pommittaa tukikohtaa säännöllisesti, ja kun evakointi lähestyy tulitus kiihtyy enisestään jotta Hizbollah saisi israelilaisten vetäytymisen näyttämään heidän aikaan saamaltaan.[1][2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Beaufort Elonet. Viitattu 29.7.2022.
  2. a b Leslie Felperin: Beaufort Variety. 14.2.2007. Viitattu 29.7.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa


Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.