Balladiooppera (engl. ballad opera) on 1700-luvun Isossa-Britanniassa parin vuosikymmenen ajan kukoistanut oopperan tyylilaji, jonka suosio alkoi vähetä vuosisadan puolivälin tienoilla. Se oli kansanoopperan muoto, jossa uudelleen sanoitetut kansanlaulut tai muut suosikkisävelmät ja osittain uudet sävelmät keskeyttivät puhutun dialogin.[1]

William Hogarthin maalaus The Beggar’s Operan 3. näytöksen toisesta kohtauksesta vuodelta 1728.

Balladioopperoita kirjoittaneita näytelmäkirjailijoita olivat muun muassa John Gay, Colley Cibber ja Henry Fielding. Varhainen ja erittäin suosittu lajin edustaja oli The Beggar’s Opera (Kerjäläisooppera), jonka librettoon sovitti Gay ja osittain sävelsi Johann Christoph Pepusch. Sen kantaesitys tapahtui vuonna 1728. Toinen merkittävä balladiooppera oli Charles Coffeyn vuonna 1731 valmistunut teos The Devil to Pay ja sen vuonna 1743 kantaesitetty saksankielinen versio Der Teufel ist Los (Piru on irti). Se oli tärkeä esikuva saksalaisen laulunäytelmän synnyssä.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Osborne, Charles & Lampila, Hannu-Ilari: Ooppera, s. 35–36 ja 43. Suomentanut Salonen, Lippo & Villa, Saara. Jyväskylä: Gummerus, 1984. ISBN 951-20-2502-7.