Avaa päävalikko

Baldwin Jacobson Lonsdale (5. elokuuta 1948 Nereningman, Mota Lava, Uudet-Hebridit17. kesäkuuta 2017 Port Vila, Vanuatu) oli Vanuatun presidentti 2014–2017. Hän toimi ennen presidenttiyttään muun muassa anglikaanisen kirkon pappina ja Torban maakunnan pääsihteerinä. Vaikka presidentti on Vanuatulla lähinnä seremoniallinen, hän on virkakaudellaan taistellut maansa korruptiota vastaan.

Baldwin Lonsdale
Baldwin Lonsdale 2015.jpg
Vanuatun presidentti
22. marraskuuta 2014 – 17. kesäkuuta 2017
Edeltäjä Philip Boedoro (virkaatekevä)
Seuraaja Esmon Saimon (virkaatekevä)
Tallis Obed Moses
Henkilötiedot
Syntynyt 5. elokuuta 1948
Nereningman, Mota Lava, Uudet-Hebridit
Kuollut 17. kesäkuuta 2017 (68 vuotta)
Port Vila, Vanuatu
Puoliso Lilian Sarginson
Tiedot
Puolue sitoutumaton

Nuoruus ja perheMuokkaa

Baldwin Lonsdale syntyi vuonna 1948 Nerenigmanin kylässä Mota Lavan saarella. Hän oli yksi perheensä 11 lapsesta. Hän kävi peruskoulunsa Mota Lavassa ja opiskeli sen jälkeen Aoban saarella 1964–1967. Teologiaa Lonsdale opiskeli Salomonsaarilla Bishop Paterson Collegessa ja Aucklandissa St John’s Collegessa.[1]

Lonsdale oli naimisissa Lilian Sarginsonin kanssa. Avioliitto oli päätynyt Sarginsonin kuolemaan. He saivat kuusi lasta.[1]

UraMuokkaa

Ennen presidenttiyttäMuokkaa

Lonsdale työskenteli vuodet 1972–1975 Port Vilassa australialaisen varustamon Burns Philpin palveluksessa ja sen jälkeen British National Servicellä.[1] Hän toimi Uusilla-Hebrideillä brittihallinnon rekrytoijana. Hän jätti tehtävät toimiakseen anglikaanisen kirkon pastorina.[2]

Lonsdale oli 1987–1991 Torgil Rural Training Centerin opettaja ja rehtori ja 1991–1998 Vanuatun hallunnon nuorisokoordinaattori. Vuodet 1998–2006 hän toimi Torban maakunnan pääsihteerinä.[2] Tämän tehtävän jälkeen Lonsdale jatkoi pastorina.[3]

PresidenttinäMuokkaa

Lonsdalesta valittiin vuonna 2014 Vanuatun presidentiksi, jolla on pitkälti lähinnä seremoniallinen asema.[4] Presidenttinä häntä edelsi parlamentin puhemies Philip Boedoro, joka toimi virkaatekevenä presidenttinä presidentin valinnan ajan.[5] Vanuatussa presidentin valitsee valitsijamiehistö, jossa uuden presidentin tulee saada kaksi kolmasosaa äänistä. Lonsdale valittiin presidentiksi kahdeksannella kierroksella, Vanuatun historian pisimmäksi venyneessä äänestyksessä. Siinä häntä äänesti 46 58:sta valitsijamiehestä.[6]

Lonsdale osallistui maaliskuussa 2015 Japanissa luonnonkatastrofeja ja riskinhallintaa käsittelevään maailmankonferenssiin, kun 5. luokan sykloni Pam iski Vanuatulle. Siellä Lonsdale piti tunteikkaan vetoomuksen kansainvälisestä avusta, joka edesauttoi humanitäärisen avun saamisesta Vanuatulle.[7]

Vaikka presidentillä on Vanuatulla vain vähän valtaa, Lonsdale käytti sitä vuoden 2015 lopulla. Parlamentin puhemies Marcellino Pipite toimi lokakuussa presidentin sijaisena, kun Lonsdale oli ulkomailla. Pipite käytti rooliaan hyväkseen ja vapautti ”presidentilisellä armahduksella” itsensä ja 13 muuta parlamentaarikkoa lahjontatuomiolta.[7] Pipite ja muut parlamentaarikot olivat saaneet noin 35 miljoonaa vatua oppositiopoliitikoilta epäluottamuslauseen kannattamiseksi. Heidät oltiin tuomitsemassa 22. lokakuuta syytteistä, joiden maksimituomio oli 10 vuotta vankeutta. Pipite perusteli armahdusta Vanuatun vakauden säilyttämisellä.[8]

Lonsdale palasi pian sen jälkeen Vanuatulle, kun Pipite oli armahtanut itsensä. Lonsdale oli tapauksesta hyvin pettynyt ja kertoi televisiossa olevansa ”häpeissään ja surullinen” vallan väärinkäytöksestä. Lonsdale peruuttikin armahduksen.[7] Kun 14 hallituspoliitikkoa joutui jättämään paikkansa, oppositiolla oli kaksi kolmasosa parlamentista. Lonsdale hajottikin marraskuussa parlamentin ja määräsi uudet vaalit.[9] Lonsdalen toimia on laajasti pidetty ratkaisevana iskuna Vanuatun poliittisen korruption kulttuurille. Uudelle parlamentille pitämässään puheessaan hän painotti Vanuatun uutta tulevaisuutta.[7]

Lonsdale kuoli sydänkohtaukseen kesken virkakautensa kesäkuussa 2017. Parlamentin puhemiehestä Esmon Saimonista tuli virkaatekevä presidentti, ja perustuslain mukaan valitsijamiehistön pitää valita uusi presidentti kolmessa viikossa.[10]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Vale Womtelo Fr Baldwin Lonsdale 5/8/1948 – 17/6/2017 Vanuatu Digest. Viitattu 25.6.2017.
  2. a b Godwin Ligo: Lonsdale is new President 24.9.2014. Vanuatu Daily Post. Viitattu 25.6.2017. (englanniksi)
  3. Vanuatu profile - Leaders BBC News. 17.3.2015. BBC. Viitattu 25.6.2017. (englanniksi)
  4. Timothy Jones: Vanuatu's President Reverend Baldwin Lonsdale dies, aged 67 17.6.2017. Deutsche Welle. Viitattu 25.6.2017. (englanniksi)
  5. Vanuatu speaker becomes acting president 3.9.2014. Radio New Zealand. Viitattu 25.6.2017. (englanniksi)
  6. Baldwin Lonsdale sworn in as Vanuatu's new president 22.9.2014. China.org.cn. Viitattu 25.6.2017. (englanniksi)
  7. a b c d President Baldwin Lonsdale’s enormous contributions remembered following his death Vanuatu Digest. 17.6.2017. Viitattu 25.6.2017. (englanniksi)
  8. Oliver Holmes: While the president's away: Vanuatu speaker pardons himself and 13 MPs Guardian. 13.10.2015. Guardian News and Media Limited. Viitattu 25.6.2017. (englanniksi)
  9. Liam Fox: Vanuatu's president dissolves parliament after MPs convicted of bribery 24.11.2015. ABC. Viitattu 25.6.2017. (englanniksi)
  10. Vanuatu in mourning after president's sudden death 17.6.2017. Radio New Zealand. Viitattu 25.6.2017. (englanniksi)