Béla II

Béla II Sokea (n. 1109 — 13. helmikuuta 1141) oli Unkarin kuningas vuosina 1131–1141.

Béla II, Chronicon Pictum käsikirjoitus 1350

Béla II:n sinetti

Lapsi Béla ja hänen isänsä Álmos sokaistaan kuningas Kálmánin käskystä, Chronicon Pictum 1358-1373

Suku

Hänen isänsä oli herttua Álmos (n. 1068/71–1127), edellisen kuningas Kálmánin nuorempi veli ja äitinsä Kiovan ruhtinatar Predslava, joiden ainoa lapsi hän oli. Álmos nousi useaan otteeseen Kalmánia vastaan yrittäen syrjäyttää tämän vallasta. Kalmán sokaistutti Álmosin ja alle viisivuotiaan Bélan vuosien 1112-1115 välillä turvatakseen valtaistuimen omalle pojalleen Tapanille. Álmos asui luostarissa todennäköisesti poikansa kanssa ja hänet ajettiiin maapakoon vuonna 1215 Konstantinopoliin, jossa hän kuoli.

Kálmán halusi myös kastroittaa Bélan, mutta sotilas kieltäytyi tekemästä tätä.

"[Kuningas] otti herttuan ja hänen pienen poikansa Belan ja sokaisi heidät. Hän määräsi myös pienen Bélan kastroinnin. Mutta mies, jolle annettiin käsky sokeuttaa heidät, pelkäsi Jumalaa ja kuninkaallisen suvun hedelmättömyyttä, ja siksi hän kastroi koiran ja toi sen kivekset kuninkaalle." —  Chronicon Pictum (unk. Képes Krónika), 1358-1373, (ch. 150.106), s. 133

Tapani astui valtaistuimelle Tapani II:na vuonna 1116. Kuultuaan että Béla oli elossa, hän haetutti tämän luostarista, jossa tätä oli piiloteltu ja otti Bélan suojelukseensa. Koska hänellä ei ollut omia lapsia ja hän teki tästä myös seuraajansa sekä järjesti tälle puolison.

Béla II ja kuningatar Ilona Aradin valtiopäivillä 1131, jossa Bélan vastustajat surmattiin kuningattaren käskystä, Chronicum Pictum 1358, (ch. 160.114), s. 136.

Kuningas

Tapani II:n kuoltua vuonna 1131 hänen serkkunsa Béla kruunattiin Béla II:ksi 28. huhtikuuta 1131 Székesfehérvárissa. Bélan puoliso kuningatar Ilona käytti valtaa kuninkaallisen neuvoston avulla. Vuonna 1131/1132 Aradin valtiopäivillä erotettiin ne aateliset, jotka olivat osallistuneet Álmosin ja Bélan sokaistamiseen. Toisten tietojen mukaan 68 aatelista joukkoteurastettiin kuningatar Ilonan käskystä, joka valvoi teloitusta poikansa/puolisonsa kanssa.

Bélan armeija voitti Borisin, Kalmánin oletetun pojan, joka vaati valtaistuinta unkarilaisten toisinajattelijoiden maanpaossa ja puolalais-venäläisen armeijan tuella. Hän sai takaisin Spalaton (nykyinen Split, Kroatia) venetsialaisilta ja miehitti osan Serbiasta ja Bosniasta.

Viimeisinä elinvuosinaan Béla alkoholisoitui.

"Kun kuningas Bela oli vakiinnuttanut valtakuntansa, hän nautiskeli paljon viiniä. Hänen hovimiehensä huomasivat, että mitä tahansa he pyysivät kuninkaalta hänen ollessaan juopuneena, hän suostui siihen, eikä juopumuksensa jälkeen voinut perua lupaustaan. Humalassa hän luovutti munkit Pochin ja Saulin, vihollistensa käsiin, ja heidät tapettiin ilman syytä."

— Chronicon Pictum (unk. Képes Krónika), 1358-1373, (luku 162.117), s. 137

Kuningas Béla II kuoli 32-vuotiaana helmikuussa 1141. Häntä seurasi valtaistuimelle vanhin poika, 11-vuotias Géza II.

Avioliitto ja lapset

Tapani II järjesti Bélan puolisoksi vuonna 1129 Jelenan, unk. Ilona (1109 jälkeen – 1146 jälkeen), serbialaisen Raškan valtakunnan prinsessa ja Serbian suuriruhtinas Uroš I:n ja bysanttilaisen aatelisnaisen Anna Diogenissan vanhimman tyttären. Bélan hallituskaudella Unkarin ja Raškan väliset suhteet olivat lämpimät.

Heille syntyivät lapset:

• Elisabeth eli Gertrud (n. 1128/1129 – 21. heinäkuuta 1154) avioitui noin 1136 Puolan herttua Mieszko III:n kanssa, heille syntyi vuodesta 1149 lähtien viisi lasta
• Unkarin kuningas Géza II (n. 1130 – 3. toukokuuta 1162)
• Unkarin kuningas Ladislaus II (1131– 14. tammikuuta 1163)
• Unkarin kuningas Tapani IV (n. 1133 – 11. huhtikuuta 1165)
• Álmos (?)
• Sofia (n. 1135/1136 – ?), kihlattiin ensin 1139 Saksan prinssi Heinrich-Berengarille (1136/7–1150), joka oli keisari Konrad III:n ja tämän toisen puolison Gertrude von Sulzbachin vanhin poika; kihlaus purettiin Bélan kuoltua 1141, jolloin maitten väliset suhteet viilenivät. Sofia oli jo elänyt Saksassa useita vuosia kasvattettavana kuningattareksi Admontin benediktiiniluostarissa, Steiermarkissa, jonne hän jäi omasta tahdostaan nunnaksi. Prinssi Heinrich kuoli ennen isäänsä noin 13-vuotiaana.