Ayabie (jap. 彩冷える) oli japanilainen indie rock -yhtye, joka perustettiin vuonna 2004. Se toimi Speed Disk -levy-yhtiön alaisena. Ayabien tyyli oli visual keitä.

AYABIE
Tiedot
Toiminnassa 20042010
Tyylilaji J-rock, visual kei
Kotipaikka Japani
Laulukieli japani
Jäsenet

Aoi, laulu (2004–2010)
Takehito, kitara
Intetsu, basso
Kenzō, rummut
Yumehito, laulu

Entiset jäsenet

Ryōhei (涼平), kitara (?−2006)
Towa, rummut (?–2005)
Manabu, rummut (?–2005)
Tomoya, rummut (?–2006)

Levy-yhtiö

Speed Disk

Aiheesta muualla
Kotisivut

Ayabien ensimmäinen Euroopan-kiertue alkoi vuonna 2006. Kesäkuun lopulla kiertueen jälkeen lauluntekijä ja kitaristi Ryōhei erosi yhtyeestä ja ilmoitti syyksi yhtyeen tulevaisuutta koskevat erimielisyydet. Ayabie ei kuitenkaan hajonnut, vaan jatkoi ilman Ryōheitä. Ryōhein tilalle tuli uusi kitaristi Yumehito, joka sanoitti myös Ayabien kappaleita.

Suomessa Ayabie esiintyi Helsingissä Glorialla vuonna 2006 sekä Tavastia-klubilla vuosina 2007 ja 2008.

Ayabie hajosi vuonna 2010, kun yhtyeen laulaja Aoi lähti soolouralle. Yhtyeen muut jäsenet jatkoivat toimintaa muodostamalla uuden yhtyeen, niin ikään nimeltään Ayabie (2010). Japaniksi uuden yhtyeen nimi kirjoitetaan eri tavalla kuin vanhan, vaikka molemmat nimet äännetäänkin samoin.

JäsenetMuokkaa

JäsenetMuokkaa

Entiset jäsenetMuokkaa

  • Aoi (葵, s. 1. huhtikuuta 1979): laulu. Aoi liittyi yhtyeeseen vuonna 2004. Vuosina 2003–2004 hän oli mukana MASK-yhtyeessä.
  • Ryōhei (涼平) (lähtenyt 2006): kitara
  • Towa (lähtenyt 2005): rummut (sessiojäsen)
  • Manabu (lähtenyt 2005): rummut (sessiojäsen)
  • Tomoya (lähtenyt 2006): rummut (sessiojäsen)

Ryōhei perusti vuonna 2006 uuden yhtyeen nimeltä Megamasso, jossa hän toimii myös kitaristina.

TuotantoMuokkaa

Kokopitkät albumitMuokkaa

  • Jisuru Moratorium (辞するモラトリアム) (24.08.2019)
  • Irodori (彩-irodori-, 27.1.2010)
  • Rikkaboshi + alfa (六花星+α) (29.02.2008)
  • Virgin Snow Color (バージンスノーカラー, 15.11.2006)
  • Euro Best (4.9.2006)
  • Ayabie sokkan ongenshū (アヤビエ即完音源集, 21.3.2005)

MinialbumitMuokkaa

  • Rikkaboshi (六花星, 28.11.2007)
  • Ecumenical (エキュメニカル, 7.3.2007)
  • Equal Prayer 2 All (26.10.2005)

SingletMuokkaa

  • Dramatic (16.6.2010)
  • Sayonara (サヨナラ, 2.12.2009)
  • Natsumonogatari (夏物語, 19.8.2009)
  • Aitakute (会いたくて, 27.5.2009)
  • Mikazuki no kiseki (ミカヅキノキセキ, 25.6.2008)
  • Melt Away (19.3.2008)
  • Day Dream (6.10.2007)
  • Yubisaki (ユビサキ, 26.9.2007)
  • Cubic [L/R]ock (27.6.2007)
  • Sakura mau kisetsu ni (桜舞う季節に, 25.4.2007)
  • Kimi no koe to yakusoku (君の声と約束, 1.11.2006)
  • Faint/Topaz (FAINT/トパーズ, 28.6.2006)
  • Japanese Low-Res Caramel Town (ジャパニーズロウレゾキャラメルタウン, 15.2.2006)
  • Mafuyu, yonren’yasō (真冬、四連夜奏, 18.1.2006)
  • Kiss Me Snow (キスミイスノウ, 10.8.2005)
  • Tsukikoi (月請い, 13.7.2005)
  • Taikanshikizen’ya (戴冠式前夜, 15.6.2005)
  • Hinata (ヒナタ, 15.6.2005)
  • Kuroi tsukasa sagui to shinegai (クロイツカササグイトシネガイ, 25.4.2005)
  • Melting Cinnamon (メルトインシナモン, maaliskuu 2005)
  • M (エム, 10.2.2005)
  • Lover’s Name (ラバーズネーム, 29.12.2004)
  • Gothic Party (ゴシックパーティー, 15.10.2004)
  • Chosuisō yori sannin (貯水槽より三人, 15.9.2004)
  • Romancer / Hentai saishū page (ロマンサー/変態最終頁, 8.5.2004)
  • Heien no ato, ame (閉園の後、雨, 8.5.2004)

DVD:tMuokkaa

  • Film Spiral (フィルムスパイラル 13.2.2008)
  • Summer Tour'07 The Brilliant Parade (28.11.2007)
  • Spring Tour'07 ecumenical image (13.6.2007)
  • Virgin Snow Color (11.12.2006)
  • Ayabie sokkan eizōshū (アヤビエ即完映像集, 19.7.2006)
  • Tsuki no kakera furisosogu – Tour Final ”Tokyo-Rock Show” (-つきのかけらふりそそぐ-TOUR FINAL「TOKYO-Rock SHOW」, 24.5.2006)
  • Tokyo-Prayer (1.2.2006)
  • Ichidantobi – 2005-4-1 Shibuya O-East (一段飛び~2005.4.1 SHIBUYA O-EAST~, 20.8.2005)
  • Daikei / Misery in the Dusk (台形/ミザリィインザダスク, 21,12,2004)
Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.