Avoin tiedostomuoto

tiedostomuoto, jonka spesifikaatio on avoin

Avoin tiedostomuoto tai avoin tiedostoformaatti (engl. open file format) on tiedostomuoto, jonka on avoimesti ilman kaupallista ohjelmaa kenen tahansa saatavilla ja hyödynnettävissä oleva spesifikaatio.[1][2] Spesifikaatio on lisensoitu avoimella lisenssillä.[3]

Avoimen tiedostomuodon ansiosta tiedostoja voi avata ja käyttää useissa ohjelmissa. Jos esimerkiksi luodaan tekstitiedosto jollakin tekstieditorilla, sen voi avata myös monella tekstinkäsittelyohjelmalla. Sitä vastoin suljettuun tiedostomuotoon tallennetun tiedoston voi avata mielekkäästi vain tiedostomuotoa hallinnoivan tahon sääntelemillä ohjelmilla. Esimerkiksi suljetussa .PAGES-muodossa olevia tiedostoja voi avata vain Apple Pages -ohjelmalla.[2]

2000-luvun alkuvuosina tietotekniikassa alettiin yhä enemmän siirtyä avoimiin tiedostomuotoihin.[2][4] Avoimien tiedostomuotojen, kuten OpenDocument, käyttö on kasvanut, ja esimerkiksi Adobe teki vuonna 2017 PDF:stä avoimen tiedostomuodon. PDF:n spesifikaatioita hallinnoi ja ylläpitää nyt kansainvälinen standardointijärjestö International Organization for Standardization (ISO).[5][6][2] Suomessa, muualla Euroopassa ja enimmäkseen muualla maailmassakin on julkishallinnossa suosituksia ja ohjeistuksia avoimien tiedostomuotojen käyttämiseksi. Tehtävää on kuitenkin edelleen.[4]

Esimerkkejä avoimista tiedostomuodoistaMuokkaa

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. avoin tiedostomuoto Tieteen termipankki. Viitattu 24.3.2022.
  2. a b c d Open Format Definition techterms.com. Viitattu 24.3.2022. (englanniksi)
  3. Open Format Definition - Open Definition - Defining Open in Open Data, Open Content and Open Knowledge opendefinition.org. Viitattu 24.3.2022. (englanniksi)
  4. a b Tuukka Antikainen: XML-pohjaiset toimistodokumenttistandardit julkishallinnossa. Jyväskylän yliopisto, 2010. Teoksen verkkoversio (viitattu 24.3.2022).
  5. Valitse tiedostomuodot avoindata.fi. Viitattu 25.3.2022.
  6. Duff Johnson: PDF 2.0: The worldwide standard for electronic documents has evolved pdfa.org. 30.8.2017. Viitattu 25.3.2022. (englanniksi)
  7. About ODF opendocumentformat.org. Viitattu 24.3.2022.

Aiheesta muuallaMuokkaa