Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus

organisaatio

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus (AVEK) tukee tekijänoikeusvaroilla av-kulttuuria. Tekijänoikeusjärjestö Kopioston yhteydessä toimiva AVEK on perustettu vuonna 1987.[1]

AVEK

AVEKin edistämisvarat ovat pääasiassa peräisin yksityisen kopioinnin hyvitysmaksusta. AVEK myöntää tukea elokuvan eri lajityyppien kehittelyyn ja kulttuurivientiin, av-alan tekijöiden jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä festivaalien ja tapahtumien järjestämiseen. Lisäksi AVEK myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon.[1]

Vuonna 2024 AVEK tuki 163 teoksen tekemistä, teki 96 tukipäätöstä kansainvälistymis-, kouluttautumis- ja tapahtumatuista. Kaikkiaan 2024 AVEK jakoi 1,9 miljoonaa euroa yksityisen kopioinnin hyvitystä. Kerran vuodessa jaettava AVEK-palkinto on merkittävin mediataiteen tunnustus Suomessa ja arvoltaan 15 000 euroa.[1][2]

AVEK myöntää opetus- ja kulttuuriministeriön osoittamista DigiDemo- ja CreaDemo-määrärahoista tukea kulttuuristen sisältöjen ja kulttuuriyrittäjyyden kehittämiseen.[1]

AVEKin johtajana on toiminut vuodesta 2019 Ulla Simonen.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d AVEKin esittely kopiosto.fi. Viitattu 8.5.2025.
  2. AVEK-palkinto - kopiosto.fi. Viitattu 8.5.2025.
  3. Ulla Simonen AVEKin johtajaksiAVEK-uutinen, 13.12.2018

Aiheesta muualla

muokkaa