Asko Olavi Sivula (21. elokuuta 1936 Helsinki[1]27. elokuuta 2014 Helsinki[2]) oli suomalainen kenraalimajuri.

Sivulan vanhemmat olivat everstiluutnantti Reino Sivula ja Anni Kratz ja puoliso vuodesta 1964 Desirée Signe Kaarina Ahlbäck. Sivula tuli ylioppilaaksi 1956 ja suoritti upseerintutkinnon 1959 ja Sotakorkeakoulun 1969. Hän toimi Karjalan tykistörykmentin ja Reserviupseerikoulun opetusupseerina 1959–1967, Pääesikunnan esikuntaupseerina 1969-1976 ja osastopäällikkönä 1984–1990, Etelä-Suomen sotilasläänin esikunnan osastopäällikkönä 1979–1981, Jääkäripatteriston komentajana 1981–1984, kenttätykistön tarkastajana 1990–1992 ja lopuksi apulaismaavoimapäällikkönä vuodesta 1993. Hänet ylennettiin vänrikiksi 1957, luutnantiksi 1960, yliluutnantiksi 1963, kapteeniksi 1966, majuriksi 1971, everstiluutnantiksi 1976, everstiksi 19884 ja kenraalimajuriksi 1994.[1] Hänen nimellään julkaistiin vuonna 1995 hänen johtamansa työryhmän tuottama tutkimus Tietoyhteiskunnan maavoimat – Maavoimat 2020, jota on käytetty Suomen puolustusvoimien kehittämisessä.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Irja Hämäläinen, Risto Rantala, Hannakatri Hollmén (toim.): Kuka kukin on. Who's who in Finland. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1994, s. 913-914. (Sivula, Asko) Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-12833-7
  2. a b Matti Savonjousi: Muistot: Sivula, Asko HS.fi. Viitattu 6.11.2016.
Tämä sotilaaseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.