Asko Salokorpi

Asko Matti Salokorpi (15. huhtikuuta 1935 Viipuri – 20. joulukuuta 2009 Helsinki) oli suomalainen arkkitehtuurin historian tutkija, arkkitehtuurikriitikko ja tietokirjailija, joka teki valtaosan elämäntyöstään Suomen rakennustaiteen museon eri tehtävissä. Hän toimi myös Ensimmäisen parlamentaarisen liikennekomitean pääsihteerinä sekä tutkijana Helsingin kaupunginmuseossa. Asko Salokorven isä oli tiedustelu-upseeri Toivo Salokorpi (entinen Sirén) ja äiti Wilhelmiina Salokorpi, omaa sukua Laitinen.

Salokorpi pääsi ylioppilaaksi Svenska Normallyceumista Helsingissä vuonna 1953 ja suoritti filosofian maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa pääaineenaan taidehistoria. Hän aloitti vastaperustetun Suomen rakennustaiteen museon arkistoharjoittelijana 1956 ja toimi sittemmin museon arkistonhoitajana, tutkimuspäällikkönä ja varajohtajana. Lisäksi hän opetti arkkitehtuurin historiaa Teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1973–1982. Salokorpi perusti yhdessä Lauri Nordbergin kanssa Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö r.y.n vuonna 1968 ja toimi yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana. Hän julkaisi useita arkkitehtuuriteoksia sekä suomensi arkkitehtuuritekstien ohella myös kaunokirjallisuutta, kuten Michael Innesin Hyvästi iäks’ (1960) ja Jerzy Kosinskin Kirjava lintu (1967).

Julkaisuja

• Modern Architecture in Finland (Weidenfeld and Nicolson 1970, myös saksan-, ruotsin-, japaninkieliset laitokset)
• Suomen arkkitehtuuri 1900-luvulla (Tammi 1971)
• Arkkitehtuurinähtävyyksiä (1979)
• Suomen arkkitehtuuri 1900-luvulla (1985, yhdessä Ilpo Okkosen kanssa)
  • palkittiin maailman kauneimpana kirjana
• Arkkitehdiksi sodan varjossa (1994)
• Helsingin kasvot / Faces of Helsinki (1999, yhdessä Ilpo Okkosen kanssa)
• Suomen rautaruukit (1999)
• Selim A. Lindqvist, arkkitehti (2001)
• Aleksanterinkatu – katu Helsingin sydämessä (2004)