Asko Autio
Asko Antero Autio (s. 21. huhtikuuta 1953 Ylivieska[1]) on suomalainen maastohiihtäjä.
Asko Autio | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 21. huhtikuuta 1953 Ylivieska |
Kansalaisuus | Suomi |
Uran tiedot | |
Laji | maastohiihto |
Maailmancup | |
Kaudet | - 1985 |
Autio voitti Davosin kansainvälisten kilpailujen 15 kilometriä vuonna 1978. Lake Placidin olympialaisissa 1980 hän oli yhdeksäs 50 kilometrin hiihdossa. Autio voitti vuonna 1981 Suomen mestaruuden sekä 30 että 50 kilometrillä. Oslon MM-kilpailuissa 1982 Autio sijoittui 50 kilometrillä viidenneksi ja voitti seuraavana vuonna Holmenkollenin kisojen 50 kilometrin kilpailun sekä sijoittui Salpausselän kisoissa 15 kilometrillä kolmanneksi ja 50 kilometrillä samoin kolmanneksi[2].
Autio oli yksi ennakkosuosikeista Sarajevon olympialaisissa 1984, mutta hän joutui nilkkakipujen vuoksi palaamaan kisakaupungista Suomeen jo ennen kilpailua. Hän hiihti vuoden 1985 Salpausselän kisoissa 15 kilometrillä kolmanneksi[2]. Hän lopetti uransa keväällä 1985.
Motocrosskuljettaja Matti Autio oli Asko Aution veli.[3]
Lähteet
muokkaa- Asko Autio Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
- Turun Sanomat 2.12.2000[vanhentunut linkki]
Viitteet
muokkaa- ↑ Asko Autio Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
- ↑ a b Laitinen, Esa: ”Salpausselän hiihtäjät”, Urheilu 2000 – osa 1, s. 328. WSOY, 1994. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- ↑ Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 20. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7