Asemanseutu (Mynämäki)

Mynämäen Asemanseutu on asuinalue, kyläkunta ja osa Mynämäen kirkonkylän taajamaa Mynämäessä Varsinais-Suomessa. Aiemmin, ainakin vuodesta 1960 vuoteen 1995 se muodosti oman taajamansa mutta ainakin jo vuonna 2000 se on katsottu osaksi Mynämäen kirkonkylän taajamaa.[1][2][3][4][5]

Asmandian ulkoilualuetta Mynäjoen varressa Mynämäen Asemanseudulla.

Mynämäen Asemanseudun taajama muodostui Uudenkaupungin radan varteen vuonna 1923 avatun Mynämäen rautatieaseman ympärille. Asemasta muodostui tärkeä sekä matkustaja- että tavaraliikenteen solmupaikka, ja aseman läheisyyteen sijoittui muun muassa kaksi viljavarastoa ja vuonna 1952 sinne muutti runsaasti työpaikkoja tarjonnut, maatalouskoneita valmistanut Jukon konepaja.[6]

Kyläkeskuksena Asemanseudun taajaman ympärille muodostunut Aseman koulupiiri kattoi 12 kylää ja alueen väkiluku vuonna 2015 oli noin 500.[6] Vuonna 2014 Mynämäen Asemanseutu valitttiin Varsinais-Suomen vuoden kyläksi.[7] Kyläyhdistyksen Mynämäen asemanseudun kylät aikaansaannoksiin kuuluu muun muassa Mynäjoen rannassa sijaitseva Asmandian ulkoilualue joka toimii muun muassa 6 km pituisen luontopolun lähtöpaikkana.[8]

LähteetMuokkaa

  1. Yleinen väestölaskenta 1960 II: Väestön ikä, siviilisääty, pääkieli ym.. Suomen virallinen tilasto VI C:103. Helsinki: Tilastollinen päätoimisto, 1963. Verkkoversio (PDF) (viitattu 2.10.2018).
  2. Taajamat 1995, s. 204–236. Väestölaskenta 1995: Osa 4. Helsinki: Tilastokeskus, 1997. ISBN 951-727-322-3. Verkkoversio (PDF) (viitattu 10.4.2013).
  3. Taajamat 1995, s. 44–106. Väestölaskenta 1995: Osa 4. Helsinki: Tilastokeskus, 1997. ISBN 951-727-322-3. Verkkoversio (PDF) (viitattu 10.4.2013).
  4. YKR - Taajamat ja kylät 1990 Karttapalvelu. Lounaistieto. Viitattu 20.8.2022.
  5. YKR - Taajamat ja kylät 2000 Karttapalvelu. Lounaisrieto. Viitattu 20.8.2022.
  6. a b Mäkinen , Kari: Mynämäen Asemanseudun historiaa Mynämäen Asemanseudun kylät. Viitattu 20.8.2022.
  7. Vuoden kylä 2014 Mynämäen Asemanseudun kylät. Viitattu 20.8.2022.
  8. Ulkoilualue Asmandia Mynämäen Asemanseudun kylät. Viitattu 20.8.2022.