Asa Gray (18. marraskuuta 181030. tammikuuta 1888) oli yhdysvaltalainen kasvitieteilijä. Hänen ansiostaan Pohjois-Amerikan taksonominen tieto saatiin yhdenmukaistettua. Hän suoritti lääketieteen tutkintonsa vuonna 1831, mutta ryhtyikin kasvitieteilijäksi. Vuonna 1842 hänet nimitettiin luonnonhistorian professoriksi Harvardin yliopistoon. Gray ja Charles Darwin olivat ystäviä ja kirjeenvaihtotovereita. Gray oli yksi ensimmäisistä, joille Darwin kertoi teoriastaan.[1]

Asa Gray
Asa Gray
Asa Gray
Henkilötiedot
Syntynyt18. marraskuuta 1810
Sauquoit, New York, Yhdysvallat
Kuollut30. tammikuuta 1888 (77 vuotta)
Cambridge, Massachusetts, Yhdysvallat
Kansalaisuus Yhdysvallat
Arvonimiprofessori, 1842, Harvardin yliopisto
Koulutus ja ura
Väitöstyön ohjaaja John Torrey
Oppilaat Daniel Cady Eaton ja Susan Minns
Tutkimusalue kasvitiede
Tunnetut työt Pohjois-Amerikan taksonomisen tiedon yhdenmukaistaminen.
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Gray lahjoitti Darwinille amerikkalaisia kukkia, jotka osaltaan auttoivat Darwinia todistamaan luonnonvalintateoriansa. Gray neuvotteli Lajien synty -kirjan ensimmäisen painoksen julkaisemisesta myös Yhdysvalloissa ja järjesti tekijänoikeuspalkkiot Darwinille. Grayn ja Darwinin ystävyyttä tosin varjosti Grayn syvä uskonnollisuus. Joka tapauksessa Gray kannatti Darwinin ajatuksia ja kirjoitti jopa kirjan, jossa hän pyrki lähentämään darvinisteja ja kirkon kannattajia.

Gray oli Yhdysvaltojen kansallisen tiedeakatemian perustajajäsen.[2]

Grayn nimeämien kasvien tieteellisissä nimissä käytetään sen jälkeen liitettävää auktorilyhennettä A.Gray.[3]

Teoksia

muokkaa
  • Flora of North America (1838–1843)
  • Darwiniana (1876: kokoelma esseitä evoluutioteoriasta)

Lähteet

muokkaa
  1. Asa Gray (1810–1888) (Arkistoitu – Internet Archive) An Informal History of Evolutionary Biology Web Site
  2. Biographies of scientists and explorers Southwest Colorado Wildflowers, Ferns, & Trees.
  3. Gray, Asa (1810–1888)  International Plant Names Index – IPNI. Viitattu 6.10.2020. (englanniksi)