Arrows A19 oli John Barnardin suunnittelema auto, jolla Arrows-talli kilpaili Formula 1 -kaudella 1998. Autoa ajoivat toista vuotta tallissa ollut Pedro Diniz ja Tyrrelliltä siirtynyt Mika Salo.

Arrows A19

Auto oli selvästi erottuva mustan ulkokuorensa takia. Auton suurin heikkous oli sen moottori. Arrowsin tallipäällikkö Tom Walkinshaw oli ostanut Hart-moottoriyhtiön, ja näin Arrowsista tuli ensimmäinen omat moottorinsa tuottanut brittiläinen talli sitten BRM:n kaudella 1977. Hartin budjetti ei kuitenkaan ollut riittävä, jotta olisi voitu kilpailla talleja vastaan, joilla oli isot moottoritoimittajat.

A19 oli melko epäluotettava koko kauden ajan, varsinkin ensimmäisissä kilpailuissa. Erityisesti Espanjan Grand Prix, jossa sekä Diniz että Salo keskeyttivät moottoririkon takia, oli erityisen nolo tilanne tallille. Espanjaa seurannut Monacon Grand Prix oli kuitenkin menestyksekäs, sillä molemmat kuljettajat ajoivat pisteillä. Monacon lisäksi pisteille ajettiin Belgiassa, jossa Diniz ajoi viidenneksi.

Talli sijoittui valmistajien MM-sarjassa seitsemänneksi kuudella pisteellä.

Teknisiä tietoja

muokkaa
  • moottori: Arrows 72° V10
  • vaihdelaatikko: Arrows 6-vaihteinen, puoliautomaattinen
  • polttoaine: Elf
  • renkaat: Bridgestone

Saavutukset

muokkaa
  • kilpailuja: 16
  • voittoja: 0
  • paalupaikkoja: 0
  • nopeimpia kierroksia: 0

Formula 1 -tulokset

muokkaa
Vuosi Talli Moottori Renkaat Kuljettajat 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 Pisteet Sijoitus
1998 Arrows Arrows V10 B AUS BRA ARG SMR ESP MON CAN FRA GBR AUT GER HUN BEL ITA LUX JPN 6 7.
Pedro Diniz Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 6 9 14 Kesk. Kesk. Kesk. 11 5 Kesk. Kesk. Kesk.
Mika Salo Kesk. Kesk. Kesk. 9 Kesk. 4 Kesk. 13 Kesk. Kesk. 14 Kesk. DNS Kesk. 14 Kesk.

Lähteet

muokkaa


  Arrows

  Arrows Grand Prix International: FA1 | A1 | A1B | A2 | A3 | A4 | A5 | A6 | A7 | A8 | A9 | A10 | A10B | A11 | A11B

  Footwork Arrows: A11C | FA12 | FA13 | FA13B | FA14 | FA15 | FA16 | FA17

  TWR Arrows: A18 | A19 | A20 | A21 | A22 | A23