Avaa päävalikko

Arlene Boxall (s. 9. lokakuuta 1961) on zimbabwelainen kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja ja olympiavoittaja.

Mitalit
Maa:  Zimbabwe
Naisten maahockey
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Moskova 1980

Boxall kuului Zimbabwen olympiakultaa voittaneeseen naisten maajoukkueeseen Moskovassa 1980, missä naisten maahockeyturnaus kuului ensimmäisen kerran olympiaohjelmaan. Olympialaisten aikaan vasta 18-vuotias Boxall oli Zimbabwen varamaalivahti eikä pelannut turnauksen aikana mutta sai myös kultamitalin[1][2]. Zimbabwen joukkue kutsuttiin Moskovan boikoteista kärsineeseen olympiaturnaukseen vain viikkoja ennen olympialaisten alkua, ja pelaajat valittiin vain päiviä ennen avajaisia. Maa oli ennen samana vuonna tapahtunutta itsenäistymistään ollut suljettu olympialaisista rotusyrjintänsä vuoksi, tosin olympiajoukkueen jäsenet kuuluivat kaikki maan valkoihoiseen vähemmistöön. Maajoukkue pelasi ensimmäisen kerran kotimaansa ulkopuolella ja keinotekoisella alustalla. Moskovassa Zimbabwe ei hävinnyt otteluakaan voitettuaan vastustajistaan kolme ja pelattuaan kahdesti tasan.[3][4]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Byrom, Glen, McDermott, Dave & Streak, Brian: Rhodesian Sports Profiles, 1907–1979: with a supplementary feature on the Zimbabwe women's hockey team to the Moscow Olympics, 1980, s. 249–253. Books of Zimbabwe, 1980. ISBN 978-0-86920-217-3.
  2. Moscow Olympics 1980 – Zimbabwe Women's Hockey Gold Medallists (commemorative booklet). Zimbabwen olympiakomitea, 1980.
  3. Wallechinsky 1992, 335
  4. The Sunday News 12.4.2015
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.