Aribert Reimann

saksalainen säveltäjä ja pianisti

Aribert Reimann (4. maaliskuuta 1936 Berliini13. maaliskuuta 2024[1]) oli saksalainen säveltäjä ja pianisti.[2]

Aribert Reimann

Elämä ja ura muokkaa

Reimann kasvoi musikaalisessa perheessä ja sävelsi ensimmäiset yksinlaulunsa 10-vuotiaana. Ylioppilastutkinnon vuonna 1955 suoritettuaan hän opiskeli sävellystä Boris Blacherin ja Ernst Peppingin sekä pianonsoittoa Otto Rauschin johdolla. Samalla hän työskenteli korrepetiittorina. Hän opiskeli myös musiikkitiedettä Wienissä. Ensimmäiset konserttinsa pianistina ja liedsäestäjänä Reimann piti vuonna 1957. Vuonna 1959 kantaesitettiin hänen balettinsa Stoffreste. Musiikkiteatteri ja lied olivatkin Reimannin taiteellisen kehityksen ytimessä.[3] Hän toimi pitkään Dietrich Fischer-Dieskaun säestäjänä.[2]

Reimann oli vuosina 1974–1983 professorina Hampurin musiikki- ja teatteriyliopistossa. Sittemmin hän toimi professorina Berliinin taiteiden yliopistossa. Reimann on saanut monia palkintoja ja tunnustuksia, kuten Bundesverdienstkreuzin ja vuonna 2011 Ernst von Siemens -musiikkipalkinnon.[3]

Tuotanto muokkaa

Reimannin oopperoista ensimmäinen oli vuonna 1965 Kielissä kantaesitetty August Strindbergiin tekstiin pohjautuva Ein Traumspiel (1965). Muihin Reimannin oopperoihin kuuluu Lear (1978). Yksinlauluja Reimann on säveltänyt muiden muassa Paul Celanin, James Joycen, Joseph von Eichendorffin ja Louise Labén sanoihin. Hänen tuotantoonsa kuuluu myös kamarimusiikkia sekä konserttoja ja muuta orkesterimusiikkia.[3] Reimann on hyödyntänyt usein sarjallisuutta dramaattisessa kontekstissa. Hän on käyttänyt toisinaan graafista nuotinnusta.[2]

Lähteet muokkaa