Aqeela Asifi

afganistanilainen opettaja, Nansen-palkinnon saaja (2015)

Aqeela Asifi (s. 1966 Kabul) on afganistanilainen, Pakistanissa työskentelevä opettaja ja pakolainen. Asifi palkittiin työstään erityisesti pakolaistyttöjen opettajana YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) vuoden 2015 Nansen-palkinnolla.[1][2][3]

Aqeela Asifi
Aqeela Asifi.png
Henkilötiedot
Syntynyt1966 (ikä 55–56)
Kansalaisuus afganistanilainen
Ammatti pakolaistyttöjen opettaja; alkujaan maantiedon ja historian opettaja
Muut tiedot
Tunnustukset Nansen-palkinto (2015),

Asafi saapui 26-vuotiaana Punjabin maakunnan Mianwalin Kot Chandanan pakolaiskylään. Hän havaitsi, että monien pakolaisperheiden tytöt olivat kouluttamattomia, eikä heitä oltu päästetty opiskelemaan kodin ulkopuolelle. Yhdessä aviomiehensä kanssa Asafi, joka oli Kabulissa toiminut maantiedon ja historian opettajana ennen talibanien valtaantuloa vuonna 1992, ryhtyi keskustelemaan koulutuksesta kylän vanhimpien ja imaamien kanssa. Lisäksi he kiersivät ovelta ovelle saadakseen perheiden luottamuksen tyttöjen kouluttautumiselle. He pääsivät aloittamaan pakolaiskylässä telttakoulun, jonka opetus lähti käyntiin kotitalouden ja henkilökohtaisen hygienian opetuksella. Tämän tarkoituksena oli osaltaan voittaa oppilaiden luottamus siihen, ettei koulua tarvinnut pelätä.[2]

Aluksi oppilaita oli vain kourallinen. Sanan levitessä tyttöjen määrä lisääntyi niin, että opetusta piti antaa vuoroissa. Tyttöjen itsetunto kasvoi, ja koulutus auttoi tyttöjä elämässä. Sittemmin telttakoulu vaihtui pysyväksi rakennukseksi, ja jotkut oppilaista ovat itsekin opettajia, jotka perustavat omia koulujaan. Esimerkiksi kolme nuoriksi saakka koulua käynyttä tyttöä palasi naimisiin mentyään Afghanistanin Qunduzin maakuntaan. Siellä he avasivat jo kuukauden kuluessa välillä suljettuna olleen koulun. Tämä koulu oli toiminnassa vielä 12 vuotta myöhemmin, ja kaikki kylän tytöt käyvät tätä koulua. [2]

Asifi palkittiin pakolaistyttöjen opettajana 23 vuoden opetustyön jälkeen Nansen-palkinnolla.[2] Tämän jälkeen hänen aloittamansa työ on saanut muitakin tunnustuksia. Vuonna 2016 Asafi valittiin yhdeksi kymmenestä Global Teachers Prize -palkintoehdokkaasta maailmassa. Yhdessä lainateltassa alkanut Kot Chandanan pakolaiskylän koulu oli hänen johdollaan laajentunut yhdeksäksi eri kouluksi. Näissä opettaa useita naisopettajia ja opiskelee noin 1 500 oppilasta, josta 900 on tyttöä.[4] Asifi käytti pääosan Nansen-palkinnon yhteydessä saamastaan 100 000 dollarin kehittämisrahasta näistä yhden, perustamansa koulun laajentamiseen ja kehittämiseen. Punjabin maakunnan opetusviranomaiset tunnustivat kehittyneen koulun tason, ja myönsivät laajentuneelle koululle (Community Girls Model School No 2) ylemmän toisen asteen peruskoulun järjestämisluvan, jolloin luokka-asteiden määrä voitiin kasvattaa aiemmasta. Se mahdollistaa koululle myös pakolaislapsille annettavan 9. ja 10.-luokka-asteen opetuksen. Tämä oli Pakistanin ensimmäinen pakolaiskoulun saama virallinen yläkoulutason asema.[5]

LähteetMuokkaa

  1. UNHCR names Afghan refugee teacher Aqeela Asifi its 2015 Nansen Refugee Award winner unhcr.org. 15.9.2015. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  2. a b c d Aqeela Asifi: A life of teaching Afghan refugee girls bbc.com. 16.9.2015. BBC. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  3. Nansenin pakolaispalkinto UNHCR Suomi, unhcr.org. Viitattu 15.4.2021. (suomeksi)
  4. Pakistani Teacher Aqeela Asifi ranked among Top Ten Teachers of the World dailytimes.com.pk. 17.3.2016. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  5. First ever refugee school in Punjab formally upgraded, affiliated with board reliefweb.int. 26.10.2017. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)