Apertura ja clausura

Apertura ja Clausura ovat Väli- ja Etelä-Amerikan maiden jalkapalloliigoissa käytettävään kaksiosaiseen sarjajärjestelmään liittyviä nimityksiä. Järjestelmä on hieman erilainen kuin Euroopan liigoissa käytetty. Vastaavanlainen malli on ollut käytössä myös Japanissa ja Etelä-Koreassa.

Vihreällä maat, jossa kausi pelataan keväästä syksyyn, ja oranssilla maat, jossa syksystä kevääseen. Numerolla 1 merkitty maat, joissa apertura- ja clausura-mestarit pelaavat keskenään erillisen mestaruusottelun.

Kaksiosainen sarjajärjestelmä

muokkaa

Latinalaisen Amerikan maissa kausi jakautuu kahteen osaan ja molemmilla kausilla on oma mestarinsa. Näistä kausista käytetään nimiä Apertura (suom. avaus) ja Clausura (suom. päätös, päättäminen). Boliviassa, Chilessä, Kolumbiassa, Panamassa ja Paraguayssa, Uruguayssa ja Venezuelassa Apertura on vuoden ensimmäisellä puoliskolla eli keväällä. Argentiinassa, Costa Ricassa, El Salvadorissa, Guatemalassa, Hondurasissa, Meksikossa, Nicaraguassa, Uruguayssa, ja Puerto Ricossa Apertura alkaa vuoden jälkimmäisellä puoliskolla eli syksyllä. Suurimmassa osassa mainituista liigoista sekä Aperturalla että Clausuralla on oma mestarinsa. Nicaraguassa, Uruguayssa ja Venezuelassa Aperturan ja Clausuran voittajat pelaavat finaalissa, joka ratkaisee koko kauden mestarin. Näin ollen yllä ensin mainitun ryhmän maissa tulee joka vuosi kaksi mestaria ja jälkimmäisen ryhmän maissa yksi. Meksikossa taas pelataan molempien kausien voittajien kesken uudesta tittelistä ennen seuraavan kauden alkua. Myös Japanissa oli kausilla 2015 ja 2016 kaksiosainen sarjajärjestelmä.

Sarjasta putoaminen

muokkaa

Näiden kahden kauden yhteistaulukko päättää sijoitukset sarjasta putoamiseen. Joissakin liigoissa on kaksiosainen ottelu putoajien kesken tai sitten pelataan alemman sarjatason parhaita vastaan. Argentiinassa, Kolumbiassa ja Paraguayssa on hieman poikkeava käytäntö. Siellä lasketaan kolmen viimeisen kauden kaikki pisteet ja päätetään putoajat sillä perusteella. Argentiinassa kaksi viimeistä putoavat suoraan, kun taas 1. divisioonan 17. ja 18. pelaavat kaksiosaisen ottelun 2. divisioonan kolmannen ja neljännen kanssa. Kolumbiassa putoaa sarjatasoa alemmaksi viimeinen joukkue ja 17. joukkue pelaa 2. divisioonan toiseksi tullutta joukkuetta vastaan kaksiosaisen ottelusarjan. Tämä on ollut käytössä vuodesta 2006 lähtien. Paraguayssa putoaa kaksi viimeistä joukkuetta ja heidän tilalleen tulee seuraavalta sarjatasolta kaksi parasta.

Muunlaisia järjestelmiä

muokkaa

Vuodesta 2006 lähtien on Ecuadorissa on käytetty perinteistä Apertura ja Clausura -järjestelmää. Vuonna 2005 siellä pelattiin Apertura 12 joukkueen kesken, sekä koti- että vierasottelu kaikkia vastaan, ja Clausurassa pelattiin kaksinkertaisena kuuden Aperturalla parhaiten sijoittuneen joukkueen kesken.

Brasilia ja Argentiina

muokkaa

Brasilia on Argentiinan ohella ainoa latinalaisen Amerikan maa, jossa ei käytetä kaksiosaista sarjajärjestelmää. Siellä on yksi kausi, johon kuuluu kaksi kierrosta. Sarja pelataan kuitenkin huhtikuusta joulukuuhun. Tammikuusta huhtikuuhun siellä pelataan aluemestaruuksista. Sen lisäksi Brasiliassa on oma kansallinen cup, jota pelataan vain harvoissa latinalaisen Amerikan maissa, kuten Kolumbiassa, Chilessä, Venezuelassa ja Argentiinassa. Myös Argentiinassa on nykyisin eurooppalaistyylinen sarjajärjestelmä.


Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.