Antti Pitkäjärvi
Antti ”Pitkis”[1] Pitkäjärvi suomalainen kosketinsoittaja ja laulaja. Hän soittaa muun muassa Irinan taustayhtyeessä, Wöyh!-yhtyeessä ja Apulannassa sessiojäsenenä.
Pitkäjärvi lauloi ja soitti koskettimia bilebändi Playassa 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa. Vuonna 2004 hän perusti Playan laulajan Irina Saaren kanssa Redux-yhtyeen, josta muodostui myöhemmin soolouran aloittaneen Irinan taustayhtye.[2] Pitkäjärvi on myös säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut Irinan kappaleita.[3] Vuonna 2020 julkaistiin singlenä Irinan ja Pitkäjärven duettona laulama ”En meistä meitä saa”.[2][4]
Pitkäjärvi soitti Apulannan vuoden 2007 Eikä vielä ole edes ilta -albumilla ja esiintyi ensimmäistä kertaa yhtyeen kanssa samana vuonna.[5][1] Wöyh!-yhtyeen kanssa Pitkäjärvi on soittanut ja esiintynyt vuoden 2013 Ikkillyk-esikoisalbumista alkaen.[5][6]
Pitkäjärvi on soittanut myös lukuisilla Saran albumeilla.[5]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Historia apulanta.fi. Apulanta. Viitattu 10.1.2021.
- ↑ a b Kaira, Lauri: Irina esittää parisuhdepoppirokkia. Gramexpress, 2020, nro 4, s. 18. Gramex. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.1.2021. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Tekijähaku Fono.fi. Yleisradio. Viitattu 10.1.2021.
- ↑ Irinalta uutta musiikkia Suomiviihde.fi. Arkistoitu 15.8.2021. Viitattu 15.8.2021.
- ↑ a b c Antti Pitkäjärvi Discogs. Zink Media. Viitattu 10.1.2021. (englanniksi)
- ↑ Palauta mieleesi mennyt keikka tavastiaklubi.fi. Helsingin Rock and Roll. Arkistoitu 25.9.2021. Viitattu 10.1.2021.