Antimonihohde
mineraali
Antimonihohde eli stibniitti (< lat. stibium "antimoni") eli antimoniitti[3] (Sb2S3) on antimonisulfidimineraali. Se on muodostunut kiteytymällä vesiliuoksista alhaisessa lämpötilassa. Se esiintyy usein kvartsin, dolomiitin, kalsiitin ja baryytin kanssa "valkoisissa" antimoni- ja hopeamineraalijuonissa. Antimonihohde on tärkein antimonimalmimineraali.[1]
| Antimonihohde | |
|---|---|
 |
|
| Luokka | Mineraali |
| Kemialliset ominaisuudet | |
| Kemiallinen kaava | Sb2S3 |
| Molekyylipaino | 339,70 gm |
| Fysikaaliset ominaisuudet | |
| Väri | Lyijynharmaa |
| Asu | Pitkiä neulamaisia kiteitä, levymäisiä, kiteet taipuisia |
| Kidejärjestelmä | Rombinen |
| Lohkeavuus | Hyvä |
| Kovuus Mohsin asteikolla | 2 |
| Ominaispaino | 4,63–4,66 |
| Optiset ominaisuudet | |
| Kiilto | Metallinen |
| Läpinäkyvyys | Läpinäkymätön |
| Lähteet | |
Itämaiden naiset käyttivät antimonihohdetta kulmakarvojen maalaamiseen, jotta silmät näyttäisivät suuremmilta.[4] Antimonihohdetta on käytetty myös koruissa ja rahametallina.[5]
Nykyään antimonia käytetään raudan ruosteenestoon, maalien ja lakkojen valmistuksessa sekä suojautumisvärinä.[3]
Katso myösMuokkaa
LähteetMuokkaa
- ↑ a b Jones, Adrian: Kivet, s. 40. Suomentanut Koivisto, Marjatta. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-31579-6.
- ↑ Barthelmy, David: Stibnite Mineral Data Webmineral.com. (englanniksi)
- ↑ a b Hintsanen, Päivi: Antimonihohde, Antimoniitti Coloria.net. Viitattu 27. heinäkuuta 2013.
- ↑ Anja Haavisto, Atso Hella, Osmo Hurmola, Vuokko Tuomi: Alkuaineiden kiehtova maailma. Otava, 1992. ISBN 951-1-12509-5.
- ↑ Turunen, Mikko: Antimonihohde Geologia.fi. Luonnontieteellinen keskusmuseo / Geologian museo. Viitattu 27. heinäkuuta 2013.
Aiheesta muuallaMuokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antimonihohde Wikimedia Commonsissa
