Anne Lakanen

suomalainen elokuvaleikkaaja, animaattori ja professori

Anne Lakanen on suomalainen elokuvaleikkaaja, animaattori sekä elokuvaleikkauksen professori emerita. Hän toimi pitkään Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa elokuva- ja lavastustaiteen osaston leikkauksen professorina ennen siirtymistään eläkkeelle vuoden 2021 lopussa. Tämän jälkeen Lakanen on jatkanut työtä elokuvien parissa[1][2] sekä kirjoittanut kirjaa elokuvaleikkaamisesta[3].

Koulutus

muokkaa

Anne Lakanen opiskeli elokuvaleikkausta ja animaatiota Taideteollisen korkeakoulun (nyk. Aalto-yliopisto) elokuvataiteen laitoksella vuosina 1979–1987. Tämän lisäksi hän on opiskellut grafiikkaa Kuvataideakatemiassa (nyk. Taideyliopisto) vuosina 1988–1990 ja kuvataidetta Taideteollisessa korkeakoulussa vuosina 1978–1979.[2]

Lakanen on myös suorittanut yliopistopedagogiikkaa koskevan koulutuksen Tampereen yliopistossa ja Aalto-yliopistossa vuonna 2013.[2]

Lakanen on tehnyt pitkän uran leikkaajana näytelmäelokuvien, dokumenttien ja animaatioiden parissa. Hänen ensimmäinen julkinen leikkaustyönsä oli Taideteollisessa korkeakoulussa tuotettu Janne Kuusen ohjaama lyhytelokuva Läpimurto vuonna 1981.

Elokuvaleikkaamisen lisäksi Lakanen työskenteli Aalto-yliopiston elokuvaleikkauksen professorina vuosina 2007–2021[2]. Lakanen työskenteli myös jonkin aikaa elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen laitosjohtajana, mutta irtisanoutui tehtävästä vuonna 2016. Laitoksen opiskelijoille lähetetyssä erokirjeessä hän ilmoitti eron syyksi “epäselvyydet fiktiivisen elokuvan professorin tehtävän täytössä”.[4]

Vuonna 2023 Risto Jarva -seura myönsi Lakaselle ensimmäistä kertaa jakamansa Peter von Bagh -stipendin elokuvaleikkausta käsittelevän kirjan työstämiseen[3]. Vuonna 2024 Suomen kulttuurirahasto myönsi hänelle Eminentia -apurahan samaisen elokuvaleikkausta ja elokuvataidetta käsittelevän esseekokonaisuuden kirjoittamiseen[5][6].

Palkinnot ja apurahat

muokkaa
Vuosi Palkinto / Apuraha
2024 Eminentia-apuraha, Suomen kulttuurirahasto
2023 Peter von Bagh -stipendi, Risto Jarva -seura
2004 Baltic Herring -palkinto elokuvasta Paratiisi, Baltic Sea Film Festival
2001 Elokuvaleikkauksen Jussi-ehdokkuus elokuvasta Bad Luck Love
1999 Elokuvaleikkauksen Jussi-ehdokkuus elokuvasta Eros ja Psykhe
1990 Paras leikkaus elokuvassa Sijainen, Cinema du Rèel
1989 Risto Jarva -palkinto (jaettu Antti Peipon kanssa) elokuvalle Sijainen
1987 Valtion elokuvataiteilijapalkinto elokuvan Lumikuningatar leikkauksesta
1986 Kultainen klaffi -mainoselokuvakilpailun erityismaininta Radio City -mainokselle

Lähteet

muokkaa
  1. Anne Lakasen profiili Elonet -sivustolla. Elonet. Viitattu 26.6.2024.
  2. a b c d Anne Lakasen profiili Suomen elokuvaleikkaajat ry. jäsenesittelyissä. Suomen elokuvaleikkaajat ry. / Finnish Cinema Editors F.C.E.. Viitattu 26.6.2024.
  3. a b PETER VON BAGH -STIPENDI ELOKUVALEIKKAAJA ANNE LAKASELLE. 2.10.2023. Risto Jarva -seura. Viitattu 26.6.2024.
  4. Lauri Lehtinen: Someraivoa ja irtisanoutuminen – elokuvaprofessoriksi valittu empii: ”Harkitsen yhä, ryhdynkö virkaan” Suomenkuvalehti.fi. 20.5.2016. Viitattu 26.6.2024. (englanti)
  5. Yli 30 miljoonaa euroa tieteelle, taiteelle ja kulttuurille | Suomen Kulttuurirahasto skr.fi. Viitattu 26.6.2024.
  6. Suomen Kulttuurirahastolta suuria apurahoja tieteelle | Aalto-yliopisto www.aalto.fi. 15.2.2024. Viitattu 26.6.2024.