Anna Pjatyh

venäläinen kolmiloikkaaja

Anna Viktorovna Pjatyh (ven. Анна Викторовна Пятых, s. 4. huhtikuuta 1981 Moskova) on venäläinen yleisurheilija, joka kilpailee pääasiassa kolmiloikassa.[1]

Mitalit
Anna Pjatyh
Anna Pjatyh
Maa:  Venäjä
Naisten yleisurheilu
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Helsinki 2005 kolmiloikka
Pronssia Pronssia Berliini 2009 kolmiloikka
Sisäratojen MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Moskova 2006 kolmiloikka
Pronssia Pronssia Doha 2010 kolmiloikka
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Göteborg 2006 kolmiloikka

Pjatyh voitti pronssia nuorten EM-kisoissa Riiassa 1999 tuloksella 13,36 m[2] ja hopeaa nuorten MM-kisoissa Santiago de Chilessä 2000 tuloksella 14,18 m. 2002 hän loikki Münchenin EM-kisoissa kahdeksanneksi ja voitti samana vuonna Euroopan cupin. Seuraavana vuonna hän sijoittui neljänneksi Birminghamin sisäratojen MM-kisoissa, jonka jälkeen voitti Euroopan cupin tuloksella 14,79 m, oli neljäs Pariisin ulkoratojen MM-kisoissa ja neljäs IAAF:n yleisurheilufinaalissa. Vuonna 2004 Pjatyh voitti maansa mestaruuden sekä Euroopan cupin tuloksella 14,85 m. Ateenan olympialaisissa hän oli kahdeksas ja kauden lopussa IAAF:n yleisurheilufinaalissa kuudes.[1]

Pjatyh voitti jälleen Euroopan cupin vuonna 2005. Myöhemmin samana vuonna hän voitti MM-pronssia Helsingin MM-kisoissa ja sijoittui kauden lopussa IAAF:n yleisurheilufinaalissa viidenneksi. 2006 hän voitti hopeaa Moskovan sisäratojen MM-kisoissa tuloksella 14,93 m. Göteborgin EM-kisoissa hän oli kolmas loikittuaan 15,02 m. Kauden lopussa hän oli IAAF:n yleisurheilufinaalissa neljäs. Hän voitti 2006 Venäjän mestaruuden sekä sisä- että ulkoradoilla.[1]

Pjatyh voitti vuonna 2007 Venäjän mestaruuden ja sijoittui Osakan MM-kilpailuissa alun perin neljänneksi tuloksella 14,88 m. Pjatyhin edelle sijoittunut Hrisopigi Devetzi hylättiin dopingin takia vuonna 2016 ja Pjatyh nousi pronssimitalistiksi. Pjatyh itse kuitenkin hylättiin vuonna 2017. Hänen Osakan MM-kisoissa antamansa dopingnäyte tutkittiin uudelleen ja siinä oli merkkejä dopingin käytöstä.[3]

Vuonna 2008 Pjatyh voitti Venäjän hallimestaruuden, mutta karsiutui Valencian MM-hallikilpailuissa. Pekingin olympialaisissa hän sijoittui kahdeksanneksi tuloksella 14,73 m ja voitti myöhemmin syksyllä IAAF:n yleisurheilufinaalin loikittuaan 14,78. Berliinin MM-kilpailuissa 2009 hän sijoittui kolmanneksi tuloksella 14,58 m. Saman vuoden IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän oli kuudes.[1]

Pjatyh sai pronssia Dohan sisäratojen MM-kilpailuissa 2010 tuloksella 14,64. Moskovan MM-kilpailuissa 2013 hän sijoittui seitsemänneksi.[1]

Pjatyh sai vuonna 2017 neljän vuoden kilpailukiellon dopingrikkomuksistaan Osakan MM-kilpailuissa 2007 ja vuoden 2013 aikana osana Venäjän järjestäytynyttä dopingohjelmaa. Kilpailukielto tuli ajalle 15.12.2016–14.12.2020 ja Osakan MM-kilpailusuorituksensa lisäksi hänen tuloksensa 6.7.2013 lähtien hylättiin.[4][3]

Henkilökohtaiset ennätykset

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Anna Pjatyh Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)

Viitteet

muokkaa
  1. a b c d e Anna Pjatyh Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi) Viitattu 24.5.2019
  2. European Junior Championships (Women) (englanniksi)
  3. a b Karttunen, Anu: Sai kolmiloikan MM-mitalin kanssakilpailijan jäätyä kiinni dopingista – menettää nyt itse samaisen mitalin yle.fi. 18.8.2017. Viitattu 24.5.2019.
  4. CAS 2017/O/5039 International Association of Athletics Federation (IAAF) v. Russian Athletic Federation (RUSAF) & Anna Pyatykh (pdf) 18.8.2017. CAS. Viitattu 24.5.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa