Anitta Ruotsalainen

Anitta Inga-Maj Ruotsalainen (s. 1961[1]) on suomalainen taidemaalari. Ruotsalainen työskentelee Suomen taiteilijaseuran Ateljeesäätiön ateljeessa Helsingissä. Hänellä on ollut työhuone myös Porvoon Taidetehtaassa[2].

Ruotsalainen on opiskellut Vapaassa taidekoulussa. Hänen debyyttinäyttelynsä oli 1991 galleria Johan S:ssä Porvoossa.[3] Vuosina 1994–1997 Ruotsalainen opiskeli Lahden taideinstituutissa[4] ja myöhemmin Kuvataideakatemiassa.

Ruotsalainen on toiminut puheenjohtajana 1995–1996 Lahden taiteilijaseurassa[5] ja Porvoon Taideyhdistyksessä kaksi vuotta.[6] Taidemaalariliiton hallituksessa hän toimi 2010–2013 ja Porvoon Taidetehtaan Säätiön hallituksessa vuosina 2004–2012. Vuodesta 2013 lähtien Ruotsalainen on ollut Suomen Taideakatemian Säätiön ja Taiteilijakoti Lallukan Säätiön hallituksessa.[7]

Ruotsalainen maalaa öljyväreillä kankaalle.[8] Ruotsalainen on pitänyt yksityisnäyttelyitä muun muassa Helsingissä[9][10] ja Lahdessa.[11] Ruotsalaisen julkisia teoksia on Ainon ja Wäinön talkootanssi -seinäreliefiteos Turun Hirvensalossa Vason rakennuttamassa rivitalon päädyssä[12].

Ruotsalaisen harrastuksiin on kuulunut ikonimaalaus ja Ruotsalainen on ohjannut myös ikonimaalauspiiriä.[13]

Lähteet muokkaa

  1. Jokiniemi, Katja: Anitta Ruotsalainen (Arkistoitu – Internet Archive), Porvoon kaupunginkirjasto 8.07.2011. Viitattu 4.12.2015.
  2. Konstrundan-taidekierroksella oleellisinta on vuorovaikutus (Arkistoitu – Internet Archive), Uusimaa 29.7.2012. Viitattu 5.12.2015.
  3. Borgåbladet 16.05.1991,viitattu 7.12.2015
  4. Kerttula, Seija & Diekmann, Helmut: Anitta Ruotsalainen – isoja ja pieniä tarinoita , Peilikuva 4/2001, Porvoon Kirjoittajat ry (Internet Archive). Viitattu 4.12.2015.
  5. Etelä-Suomen Sanomat 17.12.1995, viitattu 7.12.2015
  6. Uusimaa 1.4.2004, viitattu 7.12.2015
  7. [1] viitattu 7.12.2015
  8. Helsingin Sanomat 27.5.1999, viitattu 7.12.2015
  9. Honkavaara, Leena: Huonetiloja ja vilahduksia ratsun selästä, Helsingin Sanomat 9.2.2002. Viitattu 4.12.2015.
  10. Rouhiainen, Anne: Maalarit sinisen taivaan alla, Helsingin Sanomat 31.3.2001. Viitattu 4.12.2015.
  11. Etelä-Suomen Sanomat 30.10.2007, viitattu 7.12.2015
  12. Ruotsalainen Anitta, Ainon ja Wäinön talkootanssi-seinäreliefiteos rivitalon päätyyn, Taide rakennetussa ympäristössä, Taidemaalariliitto. Viitattu 4.12.2015.
  13. Borgåbladet huhtikuu 2007, viitattu 7.12.2015

Aiheesta muualla muokkaa