Andreja Mali (s. 17. marraskuuta 1977 Ljubljana) on entinen slovenialainen ampumahiihtäjä ja maastohiihtäjä[1].

Mitalit
Andreja Mali.
Andreja Mali.
Maa:  Slovenia
Naisten ampumahiihto
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Ruhpolding 2012 sekaviesti

Maastohiihto muokkaa

Mali aloitti urheilemisen maastohiihdossa ja osallistui ensimmäiseen maailmancup-kisaansa joulukuussa 1995 Davosissa. Parhaimmillaan hän on yltänyt henkilökohtaisesti arvokilpailuissa seitsemänneksi Salt Lake Cityn olympialaisten 2002 sprintissä. Lisäksi hän oli viestissä yhdeksäs. MM-kilpailuissa hänen paras sijoitus on niin ikään sprintissä hiihdetty kahdeskymmenes sija Val di Fiemmessä 2003. Maailmancupissa hän on ollut palkintosijalla kolme kertaa; kaikki ovat tulleet sprinttikisoista. Hän on sijoittunut lisäksi sprintticupissa yhdeksänneksi kaudella 1998–1999.

Ampumahiihto muokkaa

Ampumahiihdossa Mali osallistui ensimmäisen kerran maailmancupiin Hochfilzenissä 2001 ja arvokisoihin Hanti-Mansijskin MM-kilpailuissa 2003. Hän hiihti Ruhpoldingin MM-kilpailuissa 2012 avausosuuden Slovenian sekaviestijoukkueessa, joka sai hopeaa[2]. Seuraavana vuonna Slovenia oli viides. Lisäksi hän on yltänyt viisi kertaa kymmenen parhaan joukkoon arvokisojen naisten viestissä: vuosien 2004, 2005 ja 2007 MM-kilpailuissa sekä olympialaisissa Torinossa 2006 ja Vancouverissa 2010. Paras sijoitus näistä tuli Anterselvassa 2007, jossa joukkue oli neljäs. Henkilökohtaisesti paras on pikakilpailun kahdeksas sija Kontiolahdella 2015. Normaalimatkalla hän oli neljästoista Oberhofissa 2004. Maailmancupissa hänen toistaiseksi paras sijoituksensa on neljäs tila yhteislähdössä Anterselvassa kaudella 2002–2003.

Mali lopetti uransa joulukuussa 2016.[3]

Maastohiihdon palkintosijat maailmancupissa muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Andreja Mali Kansainvälinen ampumahiihtoliitto (IBU). (englanniksi)
  • Andreja Mali Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. FIS Data. Viitattu 10.2.2017.
  2. Norja nousi voittoon, Suomi pettyi yle.fi. 1.3.2012. Viitattu 10.2.2017.
  3. Ampumahiihtäjät Böhm, Bachmann ja Mali lopettivat uransa www.kestavyysurheilu.fi. Arkistoitu 11.2.2017. Viitattu 10.2.2017.