Ancient Order of Hibernians

organisaatio

Ancient Order of Hibernians (AOH) on irlantilaisten katolisten miesten yhteenliittymä eli veljeskunta, joka on perustettu New Yorkissa Yhdysvalloissa vuonna 1836. Irlannissa toimii samanniminen mutta erillinen järjestö, jonka tarkkaa syntyajankohtaa ei tunneta. Veljeskunnan alkuperäinen tarkoitus Yhdysvalloissa oli suojata katolisia kirkkoja katolilaisvastaisten hyökkäyksiltä ja avustaa irlantilaisia maahanmuuttajia. Jotkut AOH:n jäsenistä olivat Pinkertonin etsivätoimiston antaman raportin mukaan[1] jäseniä myös toisessa salaseurassa, Molly Maguiresissa. AOH on 1920-luvulta lähtien vastustanut Ku Klux Klania.[2][3]

Ancient Order of Hiberniansin embleemi.

AOH:lla on jäseniä Yhdysvaltojen ulkopuolella muun muassa Kanadassa. Eräälle Quebecin kaupungin lähellä sijaitsevalle saarelle pystytettiin 14 metriä korkea kelttiläinen risti vuonna 1909. Risti on muistomerkki niille irlantilaisille, jotka pakenivat nälänhätää Irlannista Kanadaan vuonna 1847 ja kuolivat perille päästyään.[3]

Ancient Order of Hiberniansin tunnetuin jäsen on ollut Yhdysvaltain 35. presidentti John Fitzgerald Kennedy. Hän liittyi järjestöön vuonna 1947 ja oli sen jäsen kuolemaansa saakka.[4]

Ancient Order of Hibernians lahjoitti Amerikan katoliselle yliopistolle kelttiläisten kielten ja kirjallisuuden professuurin vuonna 1896. Sitä ennen vastaava oppituoli oli ollut Yhdysvalloissa vain Harvardin yliopistolla.[5]

AOH:n rinnalla toimii naisille tarkoitettu avustusjärjestö Ladies Auxiliary, alkuperäiseltä nimeltään Daughters of Erin.[6]

Lähteet muokkaa

  1. Molly Maguires Spartacus Educational. Viitattu 24.3.2020. (englanniksi)
  2. Join Us Ancient Order of Hibernians John F. Kennedy Division 1. Arkistoitu 23.3.2020. Viitattu 23.3.2020. (englanniksi)
  3. a b AOH History Ancient Order of Hibernians. Viitattu 23.3.2020. (englanniksi)
  4. AOH John F. Kennedy Memorial Medal Recipients Ancient Order of Hibernians. Viitattu 23.3.2020. (englanniksi)
  5. Catholic University of America New York State Board Ancient Order of Hibernians. Arkistoitu 8.8.2020. Viitattu 23.3.2020. (englanniksi)
  6. The Ancient Order of Hibernians Collection The Catholic University of America. Viitattu 23.3.2020. (englanniksi)