Amerikkalaisen jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2018

Amerikkalaisen jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2018 pelattiin Suomessa heinä-elokuussa 2018. Kilpailuihin osallistuivat isäntamaa Suomen lisäksi Ranska, Iso-Britannia, Ruotsi, Itävalta ja Tanska. Vuoden 2018 kilpailut olivat amerikkalaisen jalkapallon 14. EM-kisat ja kilpailujen kaikki ottelut pelattiin Myyrmäen jalkapallostadionilla Vantaalla.[1]

Maailman rankinglistalla kisoihin osallistuneista joukkueista korkeimmalle oli rankattu Ranska. Suomi sijoittui edellisissä kisoissa neljänneksi (2014).[2] Suomi on menestynyt erinomaisesti viidellä mestaruudellaan (1985, 1993, 1995, 1997, 2000), neljällä hopeallaan (1983, 1989, 1991, 2001) sekä kahdella pronssillaan (1987 ja 2005). Miesten EM-lopputurnaus on pelattu Suomessa kahdesti aiemmin, vuosina 1987 ja 1991.

EM-lopputurnauksessa ottelut tuomittiin kahdeksan tuomarin systeemillä. Vaahteraliigassa on kaudesta 2017 alkaen tuomittu ottelut seitsemällä tuomarilla. Mukana oli myös Suomen kentillä harvemmin nähty keskituomari eli center judge. Päätuomarit turnaukseen tulivat Norjasta. Kuudessa joukkueessa pelasi yhteensä 330 pelaajaa.[3]

Lajin Euroopan yksi kärkimaista ja hallitseva Euroopan mestari Saksa ei osallistunut kisoihin maailmanliiton IFAF:n riitojen takia.[4] Samojen riitojen takia Italian karsintaottelut jätettiin huomioimatta.[5] Liiton sisäisten riitojen takia näytti vielä keväällä 2018 siltä, että riitojen eri osapuolet olisivat molemmat järjestäneet omat EM-kisansa.

Karsinnat

muokkaa

Euroopan mestaruuskilpailujen lopputurnaukseen oli tarkoitus järjestää kaksiosaiset karsinnat. Viime kisojen kolme parasta, Saksa, Itävalta ja Ranska saivat suoran paikan lopputurnaukseen. Saksan jäädessä pois paikka annettiin Suomelle.

Karsintojen ensimmäinen kierros käsitti kaksi turnausta. Ensimmäisen turnauksen loppuottelussa Italia voitti Serbian 17–14.[6] Toisessa turnauksessa Iso-Britannia voitti Tšekin loppuottelussa numeroin 38–13.[7]

Karsintojen toisella kierroksella oli tarkoitus selvittää lopputurnaukseen etenevät joukkueet. Italian ja Ison-Britannian oli määrätä kohdata viime EM-kisoissa esiintyneet Ruotsin ja Tanskan. IFAF kuitenkin ilmoitti kansainvälisen lajiliiton riitojen takia Italian karsintavoittoa ei virallisesti hyväksytty ja lopputurnauspaikat annettiin suoraan Isolle-Britannialle, Ruotsille ja Tanskalle.[5]

Kaksi lohkoa

muokkaa

Vantaan EM-kisoissa pelataan kahdessa alkulohkossa, joista joukkueet jatkavat lohkosijoituksensa mukaisesti joko loppu-, pronssi- tai sijoitusotteluun. Suomen kanssa samassa lohkossa pelaavat Iso-Britannia ja Ranska. Toisessa lohkossa pelaavat Ruotsi, Itävalta ja Tanska.

Otteluohjelma

muokkaa

Sunnuntai 29.07.

16.00:
  Itävalta 40–15 (14-7)   Tanska

19.00:
  Iso-Britannia 7–28 (7-28)   Suomi

Tiistai 31.07.

16.00:
  Tanska 20–30 (14-7)   Ruotsi

19.00:
  Ranska 42–9 (28-6)   Iso-Britannia

Torstai 02.08.

16:00:
  Ruotsi 3–41 (3-13)   Itävalta

19.00:
  Suomi 14–21 (7-0)   Ranska

Lauantai 04.08.

11.00: sijoitusottelu 5. sijasta:
  Iso-Britannia 33-16 (14-0)   Tanska

15.00: pronssiottelu:
  Ruotsi 21-35 (6-14)   Suomi

19.00: loppuottelu:
  Ranska 28-14 (7-14)   Itävalta

Lähteet

muokkaa
  1. SAJL: EM-lopputurnaus pelataan Suomessa sajl.fi.
  2. IFAF: World Rankings ifaf.org.
  3. JENKKIFUTIS 2018 jenkkifutis2018.fi.
  4. IFAF European Championships set to kick off American Football International. Viitattu 2.8.2018. (englanniksi)
  5. a b Italians in uproar over exclusion from IFAF European Championships American Football International. Viitattu 2.8.2018. (englanniksi)
  6. Italy outlasts Serbia, wins IFAF Europe Qualifier final American Football International. Viitattu 2.8.2018. (englanniksi)
  7. Great Britain Routs Czech Republic, Wins IFAF Europe Qualifying Tourney American Football International. Viitattu 2.8.2018. (englanniksi)