Avaa päävalikko

Amanda Kessel (s. 28. elokuuta 1991 Madison, Wisconsin) on yhdysvaltalainen jääkiekkoilija ja olympiavoittaja. 165 senttimetriä pitkän ja 64 kilogrammaa painavan Kesselin pelipaikka on keskushyökkääjä. Hän kuuluu Yhdysvaltain naisten jääkiekkomaajoukkueeseen. Kessel edusti Minnesotan yliopiston joukkuetta vuodet 2010–2013 ja pelaa kaudella 2017–2018 NWHL-seura Metropolitan Rivetersissä[1].

Mitalit
Amanda Kessel
Amanda Kessel
Maa:  Yhdysvallat
Naisten jääkiekko
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Pyeongchang 2018
Hopeaa Hopeaa Sotši 2014
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Kanada 2013
Kultaa Kultaa Yhdysvallat 2017
Kultaa Kultaa Suomi 2019
Hopeaa Hopeaa Yhdysvallat 2012

MaajoukkueuraMuokkaa

Kessel on kuulunut Yhdysvaltain naisten jääkiekkomaajoukkueeseen vuodesta 2010 alkaen. Vuonna 2012 hän saavutti hopeaa MM-kilpailuista Yhdysvalloista ja seuraavana vuonna tuli maailmanmestaruus MM-kilpailuista Kanadasta[1]. Toisen maailmanmestaruutensa hän voitti vuoden 2017 kotikisoissa[1] ja kolmannen Suomessa 2019[2][3]. Kessel oli mukana myös vuoden 2014 talviolympialaisissa Sotšissa, jossa Yhdysvallat saavutti hopeaa[4]. Kessel teki turnauksessa pelaamassaan viidessä ottelussa tehot 3+3=6[4]. Pyeongchangin talviolympialaisissa 2018 hän voitti kultaa[1]

MuutaMuokkaa

Kesselin isoveljet Phil ja Blake Kessel ovat myös ammattilaisjääkiekkoilijoita. Olympiamitalisti Phil pelaa NHL:ää Pittsburgh Penguinsissa ja Blake pelaa SM-liigaa Ilveksessä. Sisarusten serkku, MM-mitalisti David Moss pelaa NHL:ää Arizona Coyotesin riveissä.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Amanda Kessel Team USA. United States Olympic Committee. Viitattu 5.4.2018. (englanniksi)
  2. United States IIHF. Viitattu 15.4.2019. (englanniksi)
  3. Teiskonlahti, Kirsi: Jo kertaalleen mestaruutta juhlinut Naisleijonat taipui MM-hopealle värikkäiden vaiheiden jälkeen – Yhdysvallat vei voiton voittomaalikisassa 15.4.2019. Yle. Viitattu 15.4.2019.
  4. a b http://www.sports-reference.com/olympics/athletes/ke/amanda-kessel-1.html
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.

Aiheesta muuallaMuokkaa